Toisen ihmisen havaintojen/tulkinnan/tunteiden jatkuva mitätöinti

lisäksi minun aina ilmoitettiin olevan itsepäinen, jos seisoin omien mielipiteiden ja ajatusteni takana. Minäkin olen nyt aikuisena huono hoitamaan asioita, ja tunnen että en osaa tai tajua mitään. Olen ihan kohtalaisesti menestynyt elämässä ulkoa päin katsottuna, mutta en osaa ollenkaan nauttia menestyksestäni, ajattelen että se on vain joku ihmeen vahinko. Nautin vain yksinolosta ja perheeni kanssa olosta, sillä ihmisten seurassa tunnen olevani tyhmä.

;iten kukaan äiti voi vähätellä lastaan? Se on niin VÄÄRIN:

joten tiedän aika hyvin, mitä tarkoitat. Äitini on vanhan kansan ihminen, jonka periaatteena on ettei lasta saa kehua, koska se menee siitä pilalle tai ylpisty. Sain koulussa kymppejä, mutta sitä pidettiin itsestään selvänä ja tietysti äidin geeneistä johtuvana. 170-senttisenä ja 58-kiloisena olin läski enkä minkään näköinen. Eikä mitään sellaista saavutusta, ettei äiti olisi tehnyt paremmin. Äiti on raatanut metsätöissä, äiti joutui hiihtämään kumisaappaissa ja voitti silti kylän mestaruuden, äiti hyppäsi ladon katolta ja katkaisi suksensa. Hyvä ettei karhun kanssa paininut. Muistan yhdenkin kerran, kun olin lähdössä poikakaverin kanssa ulos ja hymyilin eteisen peilikuvalle, kun olin mielestäni erityisen hyvin onnistunut hiusten, meikin ja vaatevalinnan kanssa. Ja mitä sanoi äiti lähtöterveisiksi? "Muista sitten ette luule itsestäsi liikoja, ei se sua kuitenkaan kauaa katsele".

(ei koko ajan, silloin ei varmaan mikään auttaisi) ja saatan tivaista, että no musta nyt tuntuu siltä ja sillä hyvä tai mistäs sä mua paremmin tiedät miltä musta tuntuu?

Minäkin olen yrittänyt pitää kiinni oikeudestani omaan näkemykseen/mielipiteeseen. Äitini jo pienenä leimasikin minut kaikille sukulaisille ja tuttaville "diktaattoriksi".



Tämä mielessä olinkin nuorena ja aikuisena pitkään kynnysmattona kaikille. Kiitos, äiti! Onneksi vihdoin terapioiden ym. myötä heräsin.



ap

mitään tunteitani ei ole ollut äidille olemassa, ei hänellä tosin ole niitä itselläkään. Hän on niinkuin ihmisen kuori. Isänikin kärsi hänen kanssaan, kunnes sairastui henkisesti jatkuvasta mitätöinnistä. Me lapset päästiin pois kun muutimme omillemme, mutta henkisesti olemme tuuliajolla.



Viimeisin tempaus oli, että kun autoomme oli murtauduttu ja kerroin siitä äidilleni, hänen kommenttinsa oli "ei, ei, kuka sinne nyt olisi murtautunut? sinä vain kuvittelet.."



Olen aina ollut äidille vain taakka, lapsenakin kun tulin kipeäksi, äiti tuhahti "taasko se on sairas.." ja lääkäriin en päässyt, koska kuulemma sairaudet oli mun omaa kuvitelmaa.. jopa silloin kun makasin salmonellan kourissa 40 asteen kuumeessa oksennellen ja ripuloiden sängyssä viikon.. ihme, että säilyin hengissä, vaikka en päässyt lääkäriin...

Miksi olin alistunut ja jaksoin sitä 12 vuotta. Ehkä sen vuoksi, että kummallakin oli omaisuutta sen verran, että saimme kauniin kodin ja kaiken olisi pitänyt olla hyvin...

Onhan tuohon törmännyt usein monien ihmisten kohdalla. Jotkut aloittaa keskustelun vastaamalla mitätöiden esitettyyn lauseeseen. Siis heti lyttäämällä toisen ihmisen mielipiteen vaikka se tosi olisikin. Jotakin harhautusta, alistusta tms peeaskaa. Kertoo sen että ei ns kaikki muumit laaksossa jotenka suhtautuminen sen mukaan. Jos kyse on sairaalloisen narsistisesta henkilöstä niin se on jonkun jutun mukaan kuori joka peittää tai yrittää peittää alleen jonkinsortin mielenongelmia. Paljastumista se sitten pelkää ja siksikinnlyttää toisia. Tää on netistä luettua sen kummempia opiskelematta aihetta. Ja havaittu kyllä elämän aikana että näitä on.

Mää oon myös kotona kuullut paljon tätä. Pahinta on, että huomaan itse tekeväni samaa miehelleni. Täytyypä kiinnittää enemmän huomiota asiaan...

Minäkin olen huomannut että tuollaiset piirteet helposti "periytyvät"... Mutta kai se on jo jotain edistystä että huomaa toimivansa kuin äitinsä, ja tajuaa tekevänsä väärin? Minulla käy oikeastaan nykyään vain sääliksi äitini, joka ei mielestään ikinä tee mitään väärää. Hän on minulle aina ylpeillyt kasvatusmetodeillaan:

- Jos lapsi/vauva itkee niin kyllä se kohta rauhoittuu kun vaan jätetään huomiotta.

- Lapsille tulee puhua samalla lailla kuin aikuisillekin, ei mitään turhia höpötyksiä eikä varsinkaan lässytystä. Jos lapsi puhuu lapsenomaisesti, siitä tulee huomauttaa. Kaikkien pitäisi taaperoikäisestä alkaen puhua kuin aikuisten.

- Lapsen ujous on äidille hirveä häpeä. Häpäisemällä lapsi karaistuu. Lapsuuden ujoudesta kannattaa muistutella vielä lapsen ollessa aikuinen, ettei vaan unohtuisi kuinka paljon äitiä hävetti.

-Lapsen koulu-/työmenestys on äidin hyvien geenien ansiota. Lapsi on tietenkin hyvä koulussa, mutta ei koskaan yllä samaan kuin äitinsä. 70-luvun ylioppilastulokset ovat suoraan verrattavissa 2000-luvun tuloksiin.

Olen koko ikäni saanut kuulla tällaisia satuja, joissa äiti on marttyyrinä keskipisteessä kärsimässä kelvottomasta jälkikasvustaan. Lasten isäkin on täysin hyödytön. Sitä en ole koskaan saanut selville, että miten maailman täydellisin ihminen on erehtynyt naimisiin ja tekemään lapsia niin kehnon miehen kanssa. Ovat edelleen naimisissa, tärkeintä on että ulkopuolisille kulissit näyttävät täydellisiltä.

Oma elämäni helpottui huomattavasti kun käsitin miten normaalit äidit kohtelevat lapsiaan. Tunsin vihaa ja pettymystä äitiä kohtaan, mutta nykyään vain sääliä.

Loputon veljeen vertaaminen ja tämän nostaminen jalustalle minun kustannuksellani myös seurueessa, on myös mitätöimistä. En kanna kaunaa veljelle, mutta en halua olla tiiviisti tekemisissäkään, kuten en äidinkään kanssa. Lopetin tietoisesti näin 50 -vuotiaana automatkoista raportoinnin äidille, koska ei velikään vuotta vanhempana tee niin. Tämä linjanveto oli vaikea, mutta helpottava päätös. Jouduin sanomaan asiasta ihan ääneen, mikä pelotti minua etukäteen. Miten voi aikuinen ihminen olla näin muiden saneltavissa... Mieheni käytös minua kohtaan on oma lukunsa, olen päättänyt erota.

Loputon veljeen vertaaminen ja tämän nostaminen jalustalle minun kustannuksellani myös seurueessa, on myös mitätöimistä. En kanna kaunaa veljelle, mutta en halua olla tiiviisti tekemisissäkään, kuten en äidinkään kanssa. Lopetin tietoisesti näin 50 -vuotiaana automatkoista raportoinnin äidille, koska ei velikään vuotta vanhempana tee niin. Tämä linjanveto oli vaikea, mutta helpottava päätös. Jouduin sanomaan asiasta ihan ääneen, mikä pelotti minua etukäteen. Miten voi aikuinen ihminen olla näin muiden saneltavissa... Mieheni käytös minua kohtaan on oma lukunsa, olen päättänyt erota.

malli.Katsos miehet ajattelevat juuri noin.Lääkäräriin ei tarvitse miehet,miehet välttelevät.Lesboäiti voi hyvin käyttäytyä kuin mies.En ottaisi vakavana asiana.Kaikille löytyy inhimillinen asianhaara.

Epäilen että siitä johtuu suurimmalti osin aikuisiän masennus. Mitätöin jatkuvasti itseäni, en usko että kukaan olisi kiinnostunut jutuistani, en uskalla kauheasti avata suutani vieraassa seurassa ym.



En tiedä mitä tarvetta äitisi/minun vanhempieni käytös ajaa, kai jotain paremmuutta ja kaikkitietävää ylemmyyttä, mutta pirun rasittavaa se on.

En tiedä mikä olisi suomeksi.

Onko sun äiti narsisti?

On tehnyt aina minulle lapsesta saattaa. Lapsesta kasvaa aikuinen, joka ei tunnista omia tunteitaan eikä luota tuntemuksiinsa. Nyt hän yrittää isovanhempana jatkaa samaa lasteni kanssa, olen tehnyt selväksi ettei käy.



Mietin tuota juuri eilen. Olen aina inhonnut piirrettä, mutta eilen ensimmäisen kerran sisäistin, että isäni kohdalla syy voi juontaa sota-aikaan ja lapsuuteen sota-aikana. Ei ollut aina ruokaa eikä lämmin. Joku aikuinen on voinut todeta näin, ettei voi olla nälkä eikä voi olla kylmä, omalla tavallaan hyvää tarkoittaen, hieman huijaten lapsen aivoja jotta näläntunne tai kylmyyden kokemus katoaisi hetkeksi.

joten tiedän aika hyvin, mitä tarkoitat. Äitini on vanhan kansan ihminen, jonka periaatteena on ettei lasta saa kehua, koska se menee siitä pilalle tai ylpisty. Sain koulussa kymppejä, mutta sitä pidettiin itsestään selvänä ja tietysti äidin geeneistä johtuvana. 170-senttisenä ja 58-kiloisena olin läski enkä minkään näköinen. Eikä mitään sellaista saavutusta, ettei äiti olisi tehnyt paremmin. Äiti on raatanut metsätöissä, äiti joutui hiihtämään kumisaappaissa ja voitti silti kylän mestaruuden, äiti hyppäsi ladon katolta ja katkaisi suksensa. Hyvä ettei karhun kanssa paininut. Muistan yhdenkin kerran, kun olin lähdössä poikakaverin kanssa ulos ja hymyilin eteisen peilikuvalle, kun olin mielestäni erityisen hyvin onnistunut hiusten, meikin ja vaatevalinnan kanssa. Ja mitä sanoi äiti lähtöterveisiksi? "Muista sitten ette luule itsestäsi liikoja, ei se sua kuitenkaan kauaa katsele".

Miten tulette toimeen tällaisten vanhempienne kanssa nykyisin? Haluatteko antaa lapsianne heille hoitoon?

äitisi väittääkin sitten juuri siten kuin asia oikeasti on.

sinä: jännä, että vaikka ulkona on 20 astetta pakkasta, mulla ei ole yhtään kylmä ilman takkia.

äiti: no varmana on sulla kylmä noin kovalla pakkasella ilman takkia.

sinä: lääkäri sanoi että mun pitäisi olla rehkimättä, mutta ei ne mitään tiedä, taidanpa mennä lumitöihin kolaamaan 2 metriä lunta lämpimiksieni.

äiti: älä nyt ole hullu, kyllä se lääkäri tietää paremmin kuin sinä.



jne.

Normaalien ihmisten kanssa toimiessa unohdan isäni olevan tällainen ja on aina shokki saada mitätöintiä osakseen ja kuulevansa näinekin saavutuksineni täysi nolla jollei sitäkin huonompi epäonnistunut luuseri. Tosin hän on vähitellen alkanut ymmärtää käytöstään ja sen seurauksia, jotka ovat minussa näkyvissä.

Olen värvännyt lapsiani halaamaan häntä ja kehumaan häntä, itse en enää siihen pysty. Ja tehnyt hänelle selväksi, että tapa jolla häntä mitätöitiin lapsena oli väärin.

Olosuhteiden pakosta joudun joskus antamaan lapsia hänelle hoitoon, mutta toisaalta hän kohtelee lapsiani lempeämmin kuin minua.

Miten tulette toimeen tällaisten vanhempienne kanssa nykyisin? Haluatteko antaa lapsianne heille hoitoon?