Lahjamääristä... Hemmetin ukko
Eli mies menee aina joulun alla ihan sekaisin ja ostelee lahjoja minulle ja lapsille.
Lahjoja saattaa olla 4-10 /hlö. Lapset on 14v, 4v, ja 2x3v. Eli lahjoja piisaa kuusen alla jo ilman isovanhempien ja kummien lahjoja.
Muuten en valittaisi mutta kun olemme molemmat tällä hetkellä työttöminä niin ei rahat oikein riitä tuollaiseen. Ja vaikka olsikin rahaa niin liikaa tuo lahjamäärä silti on mielestäni.
Mies oli tänään ostoksilla ja melkein kaikki ylimääräinen raha meni meidän perheen lahjoihin, mä nyt sitten ihmettelen, että milläs rahalla ostan kummilapsille yms lahjat. Mies ei ollut tuollaista ajatellut ollenkaan, sanoi vain jotta mene torstaina kun tulee lapsilisät....Voisin mennäkin mutta kun sitä ylimääräistä ei ole paljoa mitään ja mulla ei ole sitten enää aikaa viedä niitä lahjoja :/
Ketuttaa ja mies murjottaa koska kehtasin mainita hälle asiasta.... Sanoi jotta hän ei sitten enää ikinä osta kenellekään mitään lahjoja kun siitä tulee kerta sanomista....
Joka joulu on ollut ihan samanlaista lahjoen kanssa ja mä aina sanon jotta otan ukolta rahat ja kortin pois ja annan hälle 10 €/pv rahaa joulukuussa.
Ensi vuonna ihan taatusti toteutan tuon, ja hankin itse kaikki lahjat. Laitan kalenteriin muistiin tuon homman ensi joulukuun 1.pv jotta en vaan unohda lupaustani.....
Kommentit (32)
ymmärrän myös v-utuksen, kun rahat loppuu :S Mun mies ei osta ainuttakaan lahjaa (paitsi mulle), ellei sitä muistuta triljoona kertaa ja ilmoita valmiiksi lahjan ja paikan, mistä sen voi ostaa. Että on tuossa sun tilanteessa puolensa.
Ois kyl ihana saada kaikkea kivaa mieheltä lahjaks
Jos lukisit mun viestit niin huomaisit, että nuo meidän lasten lahjat ei todellakaan käy kummilapsilleni.
Vai meinaatko että 2v pojalle pitäisi antaa joko StarWars-legoja tai sitten Hello Kitty kamaa?
Ja tuo 11v ei ole ikinä leikkinyt Legoilla, häntä ei ne ole koskaan kiinostaneet vaan esim magneetti jutut ja robotit. Ja pleikka 3:sta heillä ei ole joten tuosta teinin paketistakaan ei voi mitään irroittaa....
AP
sillä on kuitit tallella. Sen kun vaan palautat huomenna muutaman lahjan ja ostat ne kummilasten lahjat. Tai laitat sen miehen asialle.
vaikka joo, ei varmaan naurata, jos ei varaa.
No mulla ei ole miestä, eikä varaakaan.
10.000 €/kk, mutta ei ole tarvetta ostaa kuin 18-vuotiaalle lapsellemme pari lahjaa. Emme siis lahjo toisiamme ja hyvältä tuntuu.
Mies ilmoitti, ettei osta tänä vuonna lahjoja. Vanhempani antoivat lahjan rahana, jonka olen jo tuhlannut lasten lahjoihin.
Mietin, ostaisinko itselleni jotain ja paketoisin, lapsista ei ole varmaan kiva, jos äiti ei saa mitään lahjoja.
ymmärrän myös v-utuksen, kun rahat loppuu :S
Mun mies ei osta ainuttakaan lahjaa (paitsi mulle), ellei sitä muistuta triljoona kertaa ja ilmoita valmiiksi lahjan ja paikan, mistä sen voi ostaa. Että on tuossa sun tilanteessa puolensa.
osta meilläkään yhtäkään pakettia. Edes omille vanhemmilleen, minä olen ne toissavuoteen asti ostanut. Viime joulun alla ilmoitin miehelle, että hän saa hoitaa omien siskojensa, heidän lastensa ja omien vanhempiensa lahjat. Tämän kerroin muutamaan kertaan syksyn aikana ja vielä erikseen marraskuussa pariin kertaan, että on ymmärtänyt kuulemansa. Jätin itse myös miehelle lahjat ostamatta, kun hänkään ei ollut 14 yhteisenä jouluna minulle koskaan lahjaa ostanut. Itse kuitenkin joka joulu olin monta pakettia miehellekin ostanut. Meni sitten joulu totaalisen pilalle. Mies mökötti kuin pieni lapsi kun ei saanut lahjoja. Ja häpesi kun olimme anoppilassa aattona syömässä, eikä siis yhtäään lahjaa ostettuna. Minä olin sentään joulukukan ostanut heille viemisiksi että ei ihan tyhjin käsin menty. Ja mun syytä siis kaikki. Tietysti... Tänä jouluna ei mennä anopille. ;)
Että sikäli mukavalta kuulostaa, kun mies innostuu lahjojen ostosta lähimmilleen.
ensi vuonna kaikki lahjat etukäteen. Meillä oli viime vuonna ihan käsittämätön määrä lahjoja, tänä vuonna otimme opiksemme.. Tehtiin yhdessä lista ja sovittiin, et ei mitään ylimääräistä. Itse kyllä yritin puhelimessa saada luvan yhteen ylimääräiseen lahjaan, mut mies vaan tokas et tuleehan niitä synttäreitä.
perheeleen lahjoja. Ei taida kovin älykäs olla jos on teitoinen siitä ettei teillä olisi moiseen varaa. Ostaakaa visalla kummilapsille ym?
onhan tuo söpöä, mutta liika on liikaa...
Nuo kummilapset on minun omia joten siksikin ne lahjat on mun juttu.
Ja luotolla me ei osteta mitään, luottotiedot on kyllä kunnossa, mutta periaate on se, että lainalla suostutaan rahoittamaan vain asunto ei muuta. Eli Visa ei ole ratkaisu tähän....
Ukko on muuten ihan mallikas rahankäyttäjä, selviää minua halvemmalla kaupassakin ja tietää kyllä, että rahaa ei ole tuhlattavaksi asti, mutta joulu sekoittaa herran pään....
AP
se piti vielä lisätä jotta joka vuosi ollaan sovittu että vain yksi paketti/nenä ja aina hän innostuu.
Yhden kerran tuo homma on pitänyt, tosin silloin se paketti oli aika iso; hän oli hankkinut jokaiselle ison laatikon jossa oli monta juttua... Kun kyse oli kerta YHDESTÄ paketista ;)
AP
aina hän SILTI innostuu... jäi tuo silti-sana välistä....
mutta täytyy se muistaa arkikin, ja rahojen riittävyys. Meillä minä olen ostanut lahjat omille, kummilapsille ja miehen veljen lapsille. Mies on lähdössä ensi viikolla jouluostoksille. Haluaa ostaa jotain omille. Vihjaisin (eli sanoin suoraan) tänään että minulle ei ole tulossa paketteja jos ei mies osta. Saa nähdä saako äiti yhtään lahjaa...
Että teillä joillakin on miehet jotka ei osta teille joululahjaa. Huomioiko ne edes teitä synttäreinä tai äitienpäivänä?
[iTuntuu pahalta]Että teillä joillakin on miehet jotka ei osta teille joululahjaa. Huomioiko ne edes teitä synttäreinä tai äitienpäivänä?
[/quote]
Perus palsta mamma ei itsekään osta miehelle lahjoja. Isänpäivänä ei tietenkään osteta lahjaa miehelle, eihän se ole mamman isä! Ja jouluna ostetaan lahjoja vain lapsille, aikuiset eivät voi haluta saati tykätä lahjoista.
Tänä vuonna ideoi kuitenkin jo marraskuussa kaksi lahjaa esikoiselle ja yhden kuopukselle ja ostikin ne! Sen jälkeen olen minä ostanut kummilastemme lahjat, vanhempiemme lahjat, sisarustemme lahjat ja sisarusten lasten lahjat sekä tietysti vielä kolme pakettia esikoiselle ja kaksi kuopukselle. Mies kysyi viikko sitten, mitä haluaisin joululahjaksi. Totesin etten nyt tiedä, jonka mies tulkitsi varmasti jälleen kerran, että en halua mitään.
Ei haittaa. Omat vanhempani ja sisarukseni ostavat aina lahjat myös meille aikuisille, joten saan jouluna ainakin kolme pakettia. :)
kuitenkin kummilapsille tai sitten palautat osan ja ostat heille lahjan. En ainakaan itse mitään muuta järkevää ratkaisua keksisi.
että miehesi haluaa näin joulun alla turruttaa työttömyydestä ja rahattomuudesta aiheutuvan ahdistuksen lahjojen ostoon ja olla kerrankin "rikas"?
Ois kyl ihana saada kaikkea kivaa mieheltä lahjaks