Isä haluaisi vuosien jälkeen tavata lapsiaan, mitä tehdä?
Olemme eronneet ex-mieheni kanssa lähes 7v sitten. Eron jälkeen mies aluksi otti lapsia luokseen, harvakseltaan sillonkin ja todella monesti perui tapaamisen millon milläkin verukkeella. Lopulta ei ottanut lapsia enää ollenkaan eikä ole heitä muistanut syntymä- tai muina merkkipäivinäkään. Lapset pettyivät aina todella paljon, kun eivät päässeetkään isälle ja kun isä ei sitten enää pitänyt mitään yhteyttä niin senkin lapset ottivat raskaasti.
Nuorimmat (kaksoset) eivät edes muista isäänsä, koska olivat vauvoja erotessamme. Isommat lapset ovat sanoneet, etteivät halua tavata isäänsä, koska pelkäävät tämän taas hetken päästä katoavan heidän elämästään. Ex-mieheni sen sijaan vakuuttaa, ettei enää katoa lastensa elämästä ja että on ymmärtänyt, miten tärkeitä lapset ovat hänelle.
Haluaisin uskoa sen, että ex olisi nyt kunnollinen isä, mutta aika vaikeaa se on, kun hän on pystynyt vuosia elämään pitämättä mitään yhteyttä ja alkoholi on ollut se tärkein hänelle. Toisaalta, oma isäni teki vastaavan "parannuksen" kun sai tietää olevansa vakavasti sairas eikä hänellä ole enää kauaa elämää jäljellä. Tämäkin on käynyt mielessä, mutta enpä tiedä onko näin exäni kohdalla.
En vaan tiedä miten toimia. Lapset kieltäytyvät tapaamasta isäänsä niin voinko minä heitä pakottaakaan? Esikoinen on sanonut niinkin, että hänellä on jo isä (nykyinen mieheni) eikä kaipaa toista.
Kommentit (46)
kiirettä tämän asian suhteen. Tapaan itse ensin exän muutaman kerran, jonka jälkeen päätän saako hän tavata lapsiaan. Ennen joulua en todellakaan ehdi tekemään tämän asian eteen mitään, työssäkäyvänä suurperheen äitinä riittää ihan kiitettävästi hommaa muutenkin. ap
yksi niistä, joka raitistuu? Minusta mies ansaitsee toisen mahdollisuuden, mutta jos pilaa senkin niin sen jälkeen en enää uusia mahdollisuuksia antaisi.
olen itse alkkarin lapsi, erolapsi ja parempi olisi ollut ilman noita kokeiluja "nyt isä haluaa nähsä" "nyt isä ei ole jaksanut kun on ollut kipeä" PASKA anna lasten tavata isää aikuisena jos haluavat, älä pliis nyt koska ei se raittiina pysy, vain muutama prossa raitistuu
jos mies haluaa tavata lapsia niin olkoot 6kk raittiina ja tavatkoon juhannuksen jälkeen. ei asialla niin kiire ole, johan 6 vuotta on kulunut. realismia, kukkahatut terveisin edellisen
todistetusti (vaikka A-klinikan labroilla) ennen kuin lähdet tuohon touhuun mukaan, joss lapset kuitenkin pettyvät.
Veikkaan ettei mies kestä juhannukseen saakka ilman viinaa ja silloinhan asia on selvä eikä ole tarvinnut testaata asiaa lapsilla. Toisaalta jos mies haluaa raitustua ja rakastaa lapsiaan oikeasti niin kyllä hän 6kk kestää. Et siis kiellä mieheltä mitään mutta toisaalta et ihan heti usko kaikkea.
haluan ensin nähdä, että hän on kuivilla jonkun aikaa ja siitä oltava muutakin todistusaineistoa kun vain hänen sanansa ja jos pysyy x ajan kuivilla niin sitten ehkä saa tavata lapsiaan.
ap
kiirettä tämän asian suhteen. Tapaan itse ensin exän muutaman kerran, jonka jälkeen päätän saako hän tavata lapsiaan. Ennen joulua en todellakaan ehdi tekemään tämän asian eteen mitään, työssäkäyvänä suurperheen äitinä riittää ihan kiitettävästi hommaa muutenkin. ap
yksi niistä, joka raitistuu? Minusta mies ansaitsee toisen mahdollisuuden, mutta jos pilaa senkin niin sen jälkeen en enää uusia mahdollisuuksia antaisi.
olen itse alkkarin lapsi, erolapsi ja parempi olisi ollut ilman noita kokeiluja "nyt isä haluaa nähsä" "nyt isä ei ole jaksanut kun on ollut kipeä" PASKA anna lasten tavata isää aikuisena jos haluavat, älä pliis nyt koska ei se raittiina pysy, vain muutama prossa raitistuu
jos mies haluaa tavata lapsia niin olkoot 6kk raittiina ja tavatkoon juhannuksen jälkeen. ei asialla niin kiire ole, johan 6 vuotta on kulunut. realismia, kukkahatut terveisin edellisen
todistetusti (vaikka A-klinikan labroilla) ennen kuin lähdet tuohon touhuun mukaan, joss lapset kuitenkin pettyvät.
Veikkaan ettei mies kestä juhannukseen saakka ilman viinaa ja silloinhan asia on selvä eikä ole tarvinnut testaata asiaa lapsilla. Toisaalta jos mies haluaa raitustua ja rakastaa lapsiaan oikeasti niin kyllä hän 6kk kestää. Et siis kiellä mieheltä mitään mutta toisaalta et ihan heti usko kaikkea.
että sanelet ehdot tapaamiselle, mutta muuten jätät niiden järjestämisen miehen vastuulle. Siitäkin näkee aika hyvin, onko mies oikeasti yhtään motivoitunut lastensa tapaamiseen.
Ystävälleni kävi niin, että hänen lapsensa nisti-isä halusi viiden vuoden tapaamattomuuden jälkeen alkaa tavata lastaan, ja kas kummaa, sossut olivat ihan innoissaan, ja sitä mieltä, että tottakai!
Lapsi oli noista tapaamisista todella ahdistunut, koska isä oli aina aika sekava, vaikkei olisikaan ollut aineissa, jäljet oli jo niin pahat, ettei enää palautunut. Lisäksi toi n 7-v tytölle tuliaisiksi vauvojen leluja ja tyyliin mainoslehtiä, eli kaikkea järjetontä. Yleensä ehkä yksi tapaaaminen kolmesta onnistui juuri ja juuri, yllättäen isälle osui mielenkiintoisempaakin tekemistä kuin lapsensa tapaaminen.
Asiaa puitiin sitten vielä kerran oikeudessa, ja edelleenkin isälle haluttiin antaa oikeus tavata lastaan, mutta onneksi edes niin, että tapaamisten pitää olla valvottuja, ja isän pitää itse ne järjestää.
Ei liene yllätys, että yhtään tapaamista ei ole enää vuosikausiin ollut, ei tuon päätöksen jälkeen.
hyvä lasten tavata isänsä. Helpostihan lapset kapinoi kaikkea uutta vastaan ja jos tapaaminen sujuu hyvin niin huomaavat että olivat ennakkoluuloisia. Enemmän heitä harmittaa isona jos eivät tapaa ja isä vaikka kuolee.
Erosta on sen verran, että mies on varmaan päässyt normaaliin arkeen, naiset kestävät eron helpommin jos heillä on lapset kotona. Ei ole sitä ikävää ja arki ei muutu niin ratkaisevasti kuin sillä joka jättää kaiken, kodin, aviopuolison ja lapset taakseen. Joku masentuu, toisella menee työ ja raha-asiatkin sekaisin.
tässä tapauksessa erittäin hyvin, koska isä tuotti heille suuren pettymyksen vuosia sitten ja pitkään kaipasivat isää, joka ei enää pitänyt mitään yhteyttä.
Ja kuten kirjoitin aiemmin en heti suostu siihen, että ex saa tavata lapsia vaan hänen on ensin todistettava, että pystyy olemaan raittiina tietyn ajan (ex-anopin kanssa tästä keskustelin niin oltiin aika yhtä mieltä, että 6kk vois olla sopiva aika) ja jos on sen raittiina niin sitten näkee lapset lyhyesti niin että minä ainakin olen läsnä eikä lapset joudu heti yksin heille nykyään täysin vieraan ihmisen kanssa.
ap
hyvä lasten tavata isänsä. Helpostihan lapset kapinoi kaikkea uutta vastaan ja jos tapaaminen sujuu hyvin niin huomaavat että olivat ennakkoluuloisia. Enemmän heitä harmittaa isona jos eivät tapaa ja isä vaikka kuolee.
Erosta on sen verran, että mies on varmaan päässyt normaaliin arkeen, naiset kestävät eron helpommin jos heillä on lapset kotona. Ei ole sitä ikävää ja arki ei muutu niin ratkaisevasti kuin sillä joka jättää kaiken, kodin, aviopuolison ja lapset taakseen. Joku masentuu, toisella menee työ ja raha-asiatkin sekaisin.
Ex-mieheni oli hyvä isä, kunnes alkoholi alkoi näytellä liian suurta roolia hänen elämässään. Enkä ole lapsille tähänkään mennessä tarpeettomasti mustamaalannut biologista isäänsä, mutta en myöskään valehdellut tosiasioissa.
Tuskin tarvitsee mihinkään oikeuteen mennä. Jos ex pysyy selvänä (todistetusti) puol vuotta niin sen jälkeen saa tavata lapsiaan, ensin niin, että minä ja mahdollisesti nykyinen mieheni olemme läsnä ja siitä edetään vähitellen.
ap