Kysy asperger-aikuiselta jos kiinnostaa, tässä olisi aikaa vastailla :)

Eikö se ole aika vahvasti periytyvää?

Miten tutkittiin, ennen kun sait diagnoosin?

Minä itse ajattelen asiaa niin, että ihmisten erilaisuus on liukuva sarja ja diagnoosi annetaan sellaisille jotka poikkeavat "normaalista" liian paljon. Aspergerin ja monen muun diagnoosin kohdalla diagnoosi annetaan siinä vaiheessa kun riittävän monta kohtaa täyttyy. Ihmismieli ei kuitenkaan ole joko tai. Terve tai sairas. Normaali tai epänormaali. On vain erilaisia ihmismieliä. Jos itsessä havaitsee asperger-piirteitä, mutta ei niin paljoa, että se riittäisi diagnoosiin, ei se tarkoita sitä että olisi "normaali" tai tavis-ihminen. Silloin poikkeama siitä oletetusta "normaalista" on vain pienempi kuin asperger-diagnoosin saaneella.



Minä tunnistan itsessäni asperger-piirteitä, mutta nettitestien perusteella minulla ei ole näitä piirteitä yhtä paljoa kuin asperger-syndroomaisilla. Sosiaaliset tilanteet ovat olleet minulle hankalia ja olen pakottanut itseni opettelemaan muiden ihmisten kanssa olemista. Tavallaan en pidä itseäni ujona, mutta moni tuntematon ajattelee että olen ujo.



Iän myötä olen oppinut toimimaan sosiaalisesti eli juttelen ihmisille esimerkiksi työpaikalla ja kutsuilla, vaikka minua ei oikeasti kiinnostaisi jutella helle. Minulla on useampi hyvä ystävä, mutta hyvin vähän tuttavia. Tuttavat eivät lähesty minua helposti, vaan tuntuu siltä että minä olen aina se jonka pitää lähestyä, kuten esimerkiksi tervehtiä jos tällainen tuttava ilmestyy maisemaan. Ihmisten kanssa keskustellessa minulla on valitettavasti tapana kertoa suoraan omia näkemyksiäni ja kertoa miten asiat ovat, ja monesti keskustelu tyssää sellaiseen. Minusta tuntuu monesti, että porukassa on minä vastaan muut. Sosiaaliset tilanteet ja niissä esiintyminen ovat minulle myös hyvin rasittavia kokemuksia. Olisin surullinen, jos minulla ei olisi ystäviä, mutta viihdyn hyvin myös yksin.

oli sikäli kiva, että perheessäni kukin sai olla sitä mitä oli, joten kotona en tuntenut oloani ulkopuoliseksi. Toisaalta minua ei kotona osattu tukea eikä auttaa (silloin ei vielä puhuttu mistään aspergereistä ja muista yleisesti) niin että olisin jo pienempänä opetellut elämän pelisääntöjä, joten olen vasta aikuisena joutunut enemmän itse taistelemaan ja harjoittelemaan mm. sosiaalisia tilanteita yms. Koulussa tunsin itseni ulkopuoliseksi eikä kavereita ollut.

Lahjakkuuksia on hyvä muisti, ei koskaan tarvinnut esim. lukea läksyjä sillä riitti että istuin tunneilla ja kuuntelin opettajaa niin muistin asiat. En lukenut yo-kirjoituksiinkaan ja silti kirjoitin ihan hyvät paperit. Muisti on auttanut myös kielten opettelussa, opin nopeasti sanat ja muutenkin helposti kieliopin yms. Olin myös aina luokan paras matikassa, vaikken sitten sitä innostunutkaan enää opiskelemaan lukion jälkeen.

Oma perheeni siis tiesi aina etten ole ihan "normaali" ja itsekin rupesin isompana miettimään miksi olen erilainen. Aikuisena sitten luin paljon mm. aspergerista ja tein esim. nettitestejä aiheesta. Ja kun kaikki viittasi vahvasti aspergerin suuntaan, lähdin itse yksityiselle lääkärille keskustelemaan aiheesta ja hän ohjasi minut sitten sieltä eteenpäin jotta voitaisiin selvittää onko tosiaan kyse aspergerista.

AP

Oletko kokenut ulkopuolisuutta kaveripiirissä/perheessä? Mitä lahjakkuuksisa sulla on? Miten diagnosoitiin?

Paljon kysymyksiä, kiitos jos jaksat vastata :)

Olen kyllä netissä tehnyt testejä, eikä mun pitäisi olla asperger...