Ville Pusa toivoo, ettei kuolleesta avovaimosta enää puhuttaisi.
Eikä se suhde niin onnellinenkaan ollut. Näin uudessa Me Naisissa.
Kommentit (104)
Tosi rumasti sanottu. Ihan kuin Ville tuolla lauseellaan samalla tokaisisi, että on oikeastaan vaan hyvä kun Jenni kuoli, "ei meidän parisuhde edes ollut kovin hyvä ja onneksi sain mahdollisuuden tähän uuteen, 100kertaa parempaan suhteeseen uuden puolison kanssa". Toivottavasti Ville muistaa edes hoitaa exänsä hautaa vai joko sekin on jäänyt Jennin vanhempien vastuulle?
Tietysti juttua pitää lukea aina vähän varauksella, mutta silti oli kurjaa luettavaa.
Minun mieheltäni on aiemmin kuollut puoliso yllättävään sairauteen, enkä ikinä suvaitsisi sitä, että mies hehkuttaisi nyt meidän suhteella, että aiemmin ei ole kokenut mitään vastaavaa. Tai että aiempi suhde oli 'huono' tms. Joku kunnioitus luulisi olevan tällä Riikallakin asiaan - saati sitten Villellä itsellään!
...laski kyllä pisteet. Miksi piti noin sanoa??
Eli ainakin 1,5 vuotta on ollut yksin, eikö se nyt ole suruaika jos mikä ! Enkä millään usko, etteikö Dana kuitenkin tiedä kuka on hänen oikea äiti, mutta auttaako se tätä pientä perhettä eteenpäin, että siitä pitäisi joka päivä puhua ja tuoda esille ?
tätä miestä silloin kun tuli julkisuuteen tämä lapsen äidin vakava sairaus ja sitten kuolema. En siis tiennyt kyseistä tyyppiä ennen sitä ekä vieläkään tiedä esim. minkä alan miehiä on, mutta kyllä siinä vaiheessa kun oli hetkessä uusi katsottuna niin meni maku. Aika törkeää, ei mitään suruaikaa ja aivan kun ei sitä lapsen äitiä olisi koskaan ollutkaan! Haastattelua en ole lukenut, mutta kuulostaapa aika inhottavalta.
jo parantuneeksi, mutta iskikin uudelleen.
aivokasvain tms? eikä vatsasyöpä tai kohdunkaulansyöpä.
jo parantuneeksi, mutta iskikin uudelleen.
aivokasvain tms? eikä vatsasyöpä tai kohdunkaulansyöpä.
Vaimo kuin vaimo, avo- sellainen. Älä nyt viitsi lässyttää.
Ei ihme että naisten arvo on miestenkin silmissä alentunut, sen siitä saa kun suostuu tekemään lapsia ilman naimisiinmenoa.
jos toteaa ettei parisuhde voinut oikein hyvin?
sana on avovaimo, avokki-sanaa kirja ei edes tunne. Myös vaimo-sanan käyttö avovaimoon viittaavana mainitaan sanakirjassa.
Entäs se miesten arvo, kun suostuvat tekemään lapsia ilman naimisiinmenoa?
No ei avovaimo ole kuin avokki...
Ei ihme että naisten arvo on miestenkin silmissä alentunut, sen siitä saa kun suostuu tekemään lapsia ilman naimisiinmenoa.
Dana tyttären äiti kuoli?
Vaan munasarjasyöpään.
Kertoivat siinä, että eivät ole ikinä rakastaneet ketään niin paljon kuin toisiaan ja tosiaan sanoi, että parisuhde ei edesmenneeseen vaimoon ei ollut ihan sellainen kuin on annettu ymmärtää. Kuitenkin mun mielestä hän on aiemmin itse tuonut sitä julki, että ei tule koskaan selviämään vaimonsa kuolemasta.
No, suon onnen tietysti heille, mutta hieman vierastan sitä, että lehtijutussa hehkutettiin niin kovasti sitä, että Dana sanoo uutta vaimoa äidiksi ja rakkaus (11 kk jälkeen?) on suurinta mitä on koskaan ollut... Edesmenneen vaimon sukulaiset esimerkiksi voivat kokea tämän aika loukkaavaksi kun sitä ihan julkisesti hehkutetaan. Toivottavasti välit Danan isovanhempiin ovat kunnossa ja lapsi saa pitää myös äitinsä puolen sukulaiset läheisinä.
Ainakin lapsen tulee kasvaa tietäen kuka hänen oikea äitinsä oli, vaikka ei isän ja äitin rakkaus sitä suurta rakkautta ollutkaan.
Meni maku tyypistä :(
Kertoivat siinä, että eivät ole ikinä rakastaneet ketään niin paljon kuin toisiaan ja tosiaan sanoi, että parisuhde ei edesmenneeseen vaimoon ei ollut ihan sellainen kuin on annettu ymmärtää. Kuitenkin mun mielestä hän on aiemmin itse tuonut sitä julki, että ei tule koskaan selviämään vaimonsa kuolemasta.
No, suon onnen tietysti heille, mutta hieman vierastan sitä, että lehtijutussa hehkutettiin niin kovasti sitä, että Dana sanoo uutta vaimoa äidiksi ja rakkaus (11 kk jälkeen?) on suurinta mitä on koskaan ollut... Edesmenneen vaimon sukulaiset esimerkiksi voivat kokea tämän aika loukkaavaksi kun sitä ihan julkisesti hehkutetaan. Toivottavasti välit Danan isovanhempiin ovat kunnossa ja lapsi saa pitää myös äitinsä puolen sukulaiset läheisinä.
Surettaa nuorena syöpään kuolleen entisen avovaimon kohtalo ja muiston likaaminen. Typerää puhetta leskeltä, kertakaikkiaan.
Sitten parin vuoden päästä vaimon kuolemasta alkaa hehkuttaa muutaman kuukauden kestänyttä suhdetta elämänsä rakkaudeksi. Että tällainen tapaus.
- suhteessa oli joku kriisiaika meneillään, kun nuori vaimo kuoli, Villelle jäi huono omatunto
- nykyinen kumppani on hirveän mustasukkainen
- Ville ei halua enää olla valtakunnan leski
Tuntuu tosin aika kurjalta ajatella, että hänen tyttärensä lukee vanhempana tuon.
joten mitkään Villen kommentit ei enää yllätä.
Jos mun kihlattu sanoisi mulle noin pian olevani syntynyt äidiksi niin pikkasen alkaisin miettimään mitä mies musta oikein tahtookaan. Jotenkin ällö haastattelu mut meitä on moneen junaan.
Ja ihmettelin kyllä todella myös sitä lausetta ettei enää edesmenneestä vaimosta puhuttaisi... Niin toi julki suruaan ohjelmissa ja lukuisissa haastatteluissa..
Mitäpä sitä julkisuudessa jauhamaan.
sitä julkisuudessa. Tosi impulsiivisen ja ehkä vähän keskenkasvuisen kuvan hän antaa itsestään. Oli tokaissut yhden haastattelun mukaan tälle nykyiselle menevänsä hänen kanssaan naimisiin ennen kuin olivat edes tutustuneet. Tyttöystävät ovat järjestään hänestä vähintään 10 vuotta nuorempiakin.
siitä, mitä haastateltava on sanonut. Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta siitä, kuka on Ville Pusa, joten puhun ihan yleisellä tasolla. Haastattelu voi antaa ihan eri kuvan ihmisestä kuin mitä hän oikeasti on. Osin kysymys on ihan silkasta väärinymmärryksestä haastateltavan ja toimittajan välillä, osin taas siitä, että toimittaja voi nostaa hyvin tärkeäksi jonkin haastateltavan lyhyesti sivulauseessa sanoman jutun.
Tosi rumasti sanottu.
Ihan kuin Ville tuolla lauseellaan samalla tokaisisi, että on oikeastaan vaan hyvä kun Jenni kuoli, "ei meidän parisuhde edes ollut kovin hyvä ja onneksi sain mahdollisuuden tähän uuteen, 100kertaa parempaan suhteeseen uuden puolison kanssa". Toivottavasti Ville muistaa edes hoitaa exänsä hautaa vai joko sekin on jäänyt Jennin vanhempien vastuulle?