Miksi verkostomarkkinointiin suhtaudutaan ns.kielteisesti ja oletetaan asioita?
Olen törmännyt tähän useinkin. Siis että jos joku tuttu tai puolituttu on esim. koko ajan tyrkyttämässä ja suurinpiirtein pakottamassa liittymään mukaan johonkin niin oletetaan, että kaikki ovat samanlaisia.
Minua on useaan otteeseen koitettu saada gnld (olikohan tuo kirjainyhdistelmä) mukaan ja olen itsekin kokenut sen, että jos sanot, ettei kiinnosta niin hetken päästä ollaan taas soittamassa ja pakottamassa mukaan. Tähän en ole lähtenyt mukaan, mutta sen sijaan amwayhin lähdin enkä ole katunut.
Yksi sukulaiseni tuli esittelemään minulle/meille amwayn liiketoiminnan ja tuotteista olin heti kiinnostunut ja lähdimmekin mukaan aluksi vain tuotteita käyttämään. Meillä kävi ihmisiä kylässä ja kyselivät, että mistä saa tuota hyvänhajuista käsisaippuaa ym. ja kerran yksi tuttu sanoi, että haluaisi nähdä myös sen liiketoimintaidean ja pyysin sitten useampia tuttuja meille ja yksi apulinjasta tuli pitämään pläänin. Tuotteita ostettiin paljon ja kolme päätti lähteä mukaan tekemään tätä liiketoimintaa. Tuon jälkeen myös me ns heräsimme ja päätimme kokeilla toimiiko tuo oikeasti ja tuosta kuusta lähtien ollaan näytetty 15plääniä kuukaudessa ja reilussa parissa vuodessa teimme itsemme platinaksi ja nyt kun ollaan oltu kohta 5v toiminnassa mukana niin olemme smaragdeja.
Ketään ei ole tarvinnut pakottaa lähtemään mukaan, he ovat lähteneet mukaan, jotka ovat halunneet, jos on tullut ei kiitos niin kunnioitamme sitä emmekä seuraavalla kerralla kun tapaamme ihan normaalisti niin ole tuputtamassa/mainostamassa tuotteita tai pakottamassa lähtemään mukaan.
En varmasti olisi amwayhinkaan lähtenyt mukaan, jos heillä olisi sellainen sääntö, että kuukaudessa on pakko tilata jotain. Voin halutessani olla tilaamatta mitään vaikka useamman kuukauden, tietystikään sitten ei mitään euroja tule, paitsi tietysti platinan tulot, koska ne tulevat, vaikkemme tekisi enää mitään tässä liiketoiminnassa.
Kommentit (49)
Menen mieluummin sellaisten ihmisten luo näyttämään pläänin, jotka tunnen. Täällä olevia en luultavasti tunne ainakaan kaikkia. Muutamien tuttujen tiedän täällä palstailevan joskus.
ap
että pitää täällä mainostaa, että saa alaportaaseen lisää väkeä eli tuloa ylemmälle portaalle?
Minä en ole enää 10v. ostanut yhtään mitään verkostomarkkinointi firmoilta. Minusta se on yhtä kuin pyramidihuijaus, törkeän hintaisia tuotteita.
kovin on täällä huutelemassa tuhansien tuloista, tekemättä mitään ja sitten kun myy muutaman ylihintaisen tuotteen, niin tulee 500-2000€ lisää,hih! AP uskoo ken haluu, fiksut ei usko noihin verkostokusetuksiin.
Mieluummin käytän pesuainetta, jossa ei ole fosfaattia eikä zeoliittia ja on siis luontoystävällinen ja meidän rasvat ym. on paljon edullisempia kun ne mitä meidän lapsille täytyis apteekista ostaa, jotta heidän ihonsa ois ees jotenkin kunnossa. Tiedän kyllä, että zeoliitittomia pesuaineita saa normikaupastakin, mutta fosfaattia niissä on yleensä silti.
Käytän joka päivä zeoliititonta ja fosfaatitonta pesuainetta, maksaa noin 0,18 e/pesu. Ei tarvitse huijauksiin laittaa rahojaan.
itse ostan kotimaista Sertoa Prisman katispäiviltä. Ei sisällä fosfaattia eikä zeoliittia ja saan vielä bonustakin.
15v. minulla on oma pyykkikone ollut, eikä ole tarvinnut korjata kertaakaan.
Lapsen atooppinen ihottuma loppui kuin seinään, ilman rasvailuja kun vähensimme suihkussa käyntiä.
näissä verkostomarkkinoinnissa mukana olevat on kunnolla aivopesty.
Yksikin tuttu on Oriflamellä joku myyntipäällikkö, tekee muka hirveästi työhommia mutta silti on PA aina, asuu kaupungin vuokraläävässä jne...
Enpä tunne yhtään oikeaa myyntipäällikköä jolla olisi niin huonosti asiat.
Keskustelupalstalta lainattua:
Toi juttuhan menee just niin että heille luvataan se perus "Istu perseelläs ja saat 10k€/kk". Mutta ne päätyy kuitenkin vaan itse ainoaksi asiakkaakseen. He saavat 30% alennusta kun ostaa "omasta kaupasta" joten se 500€:n veitsi on sit aika halpa sen jälkeen.
Siis ihan sairasta touhua. Niillä on kans jotain Amway kokouksia, joista tietenkin pitää erikseen maksaa. Mutta se sali oli kuulemma aina täynnä porukkaa, et kai Amwaylla sit ihan hyvin menee. Joka kokoukseen tulee aina sama muija Inkoosta joka on saavuttanut "Timantti tason". En tiedä paljon se sit aina saa kuussa mutta "tuhansia euroja" ainakin. Siellä se muija sit selittelee miten "Sinustakin voi tulla Amway timantti"
Siellä se oli kans tavannu pariskunnan Espoosta jotka oli lopettanu työnsä ja ruvennu täyspäiväisesti myymään tota paskaa!
Siis mikä näitä ihmisiä vaivaa?
- - -
Siis sä oot se timattimuija Inkoosta :)
"pläänejä,platinapisteitä ja paljon rahaa, tekemättä mitään" veroista ja alveista ei puhuta mitään..huijausta siis.
Siis mikä näitä ihmisiä vaivaa?
tai vaihtaa Partyliten kynttiläkippoon.
hän on käynyt näyttämässä mitä tekee. Ostan tuotteet ystävältäni, mutta mukaan en lähde. Olen kuitenkin nähnyt miten amway on parantanut ystäväni elämää, hän on yksinhuoltaja ja tienasi kuussa noin tonnin ennen amwayta, asui vuokralla jne. Nyt hän on ollut amwayssa pari vuotta ja osti oman talon, aiemmin ei voinut, koska ei saanut lainaa, nyt sai kun oli paremmat tulot. En tiedä tarkkoja summia mitä ystäväni nyt tienaa, mutta kaikesta pääätellen paljon enemmän mitä aiemmin.
Siis mikä näitä ihmisiä vaivaa?
tai vaihtaa Partyliten kynttiläkippoon.
Sama juttu kuin kaikissa verkostohömpissä, hyväuskoisina luullaan että rahaa tulee kuin taivaasta ja sitten nostetaan suuri meteli, kun huomataan, ettei se nyt niin mennytkään.
hän on käynyt näyttämässä mitä tekee. Ostan tuotteet ystävältäni, mutta mukaan en lähde. Olen kuitenkin nähnyt miten amway on parantanut ystäväni elämää, hän on yksinhuoltaja ja tienasi kuussa noin tonnin ennen amwayta, asui vuokralla jne. Nyt hän on ollut amwayssa pari vuotta ja osti oman talon, aiemmin ei voinut, koska ei saanut lainaa, nyt sai kun oli paremmat tulot. En tiedä tarkkoja summia mitä ystäväni nyt tienaa, mutta kaikesta pääätellen paljon enemmän mitä aiemmin.
Ihan kuin suoraan KUPONKIUUTISISTA, kysyhän ystävältäsi, paljonko hän maksaa veroja ja miten on varautunut selittämään suurettulot/pienetmenot kuplan puhjetessa.
Ap valaisepa nyt vahan enemman etta mista ihmeesta se lisa-arvo siihen kerrannaistuloon oikeasti tulee, paitsi uusista jasenista (mika tekee siita pyramidin)?
"Mari 34v. oli onneton ja köyhä, mutta sitten hän törmäsi amwayhin ja rikastui ja osti talon" buahahaaaaaaaaaa!
Tähän huijaukseen kuuluu vaan selitys, rahaa tulee helposti.
täällä Oriflame järjestää jotain messuja, jonne jokaisen myyjän pitää myydä tietty määrä pääsylippuja. Ja nuo messut on jossain MLL:n tiloissa kun ovat edulliset.
Kyllä kai joku oikeasti menestyvä firma vuokraisi jonkun kunnon tilan ja sisäänpääsy olisi ilmainen.
ET sitten kerro, kuinka paljon maksat kerrannaistuloista VEROJA, entä ALVit ja muut lakisääteiset maksut??? Kuulostaa siltä, että huijaat.Meillä pesukone on kestänyt 7 vuotta, vaikken ole koskaan käyttänyt amwayta ja pesen sentään lähes päivittäin pyykkiä.