Ruotsin terrori-isku ja järjen ääni
Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Ruotsi ALOITTI sodan lähettämällä 500 sotilasta sotimaan maailman toiselle puolelle konfliktiin, mikä ei liity Ruotsiin millään muotoa, eli heidän pitäisi olla valmiita ottamaan vastaan, sillä yksipuolisia sotia ei ole.
On äärimmäisen epäoikeudenmukaista ja tekopyhää uskoa, että maalla on oikeus sotaoperaatioihin muissa maissa ja samalla kauhistua mahdollisesta reaktiosta joka kohdistuu omaan itseensä.
Yksinkertainen ratkaisu terrorismia vastaan. Jokainen huolehtii omista asioistaan ja rajoittaa sotilaallisen voimansa vain oman maansa puolustamiseen niin kenenkäänm ei tarvitse pelätä.
Tämä terrori-iskun yritys siviilejä kohtaan oli väärin ilman epäilystäkään, mutta ei YHTÄÄN sen enempää kuin Ruotsin toiminta Afghanistanissa. Viattomat siviilit eivät ansaitse joutua terrorin kohteeksi, mutta suurin syyllinen tähän on oman hallituksen toiminta.
Kenen järkeen mahtuu periaate 'hyökkään sinun kimppuusi, mutta sinä et saa koskea minuun'?
Kommentit (30)
naisille ja lapsille. Äijät saisivat jäädä omaan maahansa tappamaan toisiaan. Mutta eniten olen sitä mieltä, että nuo ääri-islman maat pitäisi hävittää ydinpommein...
Ihan samaa mieltä, ne sovinistisiat voisi todellakin jättää kotimaahansa selvittämään ongelmia ja rakentamaan maata ja naiset ja lapset voisivat tulla jos apua tarvitsevat. Paras paikka rättipäämiehelle on hauta.
Suomi on Afganistanissa YK:n mandaatilla ja jos ei kansainvälistä yhteistyötä olisi, asuisimme nyt natsi-Saksassa, joten minä olen kyllä sitä mieltä, että YK:lla on ihan tilaus edelleen. Miksei islaminuskoiset voi pysyä kotonaan, eikö siellä olisi kiva pommittaa ja räjäytellä. Vaikka sanoin, että YK:llä on rauhanturvaamisessa edelleen tilaus niin mielestäni rättipäämaat voisi jättää oman onnensa nojaan, ei heitä YK:t ja muut kiinnosta, ei ainakaan tämän palstan mukaan kun ovat sitä mieltä, että YK:n takia pommit paukkuu. Ovatkohan nämä hlöt käyneet kysymässä paikallisten mielipiteitä, että haluavatko he ruveta Talibanien orjiksi vai ei? Luulen, että aika moni sanoo, että ei.
Vain täysin naiivi ja tietämätön henkilö voi väittää, että Afganistanin sota liittyisi pienimmässäkään määrin demokratiaan, ihmisoikeuksiin, heikkojen suojeluun jne.
Nämä arvot eivät kiinnosta länsimaisia armeijoita tipan vertaa, vaan näitä tyhjiä sanoja käytetään ainoastaan sinunlaisesi (sodan kannattaja) aivottoman karjan tuen saamiseksi.
Koko tämän sananhelinän voi kumota pelkästään jo sillä faktalla, että Yhdysvallat & co tukevat brutaaleja tyrannivaltioita, joiden kansalaisia vangitaan ja kidutetaan mielivaltaisesti ja joissa ei ole mitään oikeuksia. Ainoa ero on vain se, että nämä valtiot tukevat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja suostuvat sen taloudellisten etujen ylläpitämiseen omissa maissaan, ja tästä syystä saavat massiivista sotilaallista ja taloudellista tukea ja vapaat kädet oppositiota vastaan.
Ei ole epäilystäkään, että jos Taleban vaikka viisinkertaisesti raaempana, olisi länsimyönteinen organisaatio, niin se olisi länsimaisen sotilasavun kohteena muita maassa olevia ryhmiä vastaan.
Koko Talebanin nousu oli USA:n tukema operaatio 80-luvulla, kun N-Liitto retkeili Afganistanissa. Sitten alettiin itkeä, kun N-Liiton vetäydyttyä Talebeamin tultua valtaan he irtisanoutuivat yhteistyöstä lännen kanssa. Aikoinaan yee-es-ei tuki Saddamia Irania vastaan ja sitten Saddamista tuli taas vihollinen, kun pyrki liikaa öljyvaroja kontrolloimaan (omiansa ja naapureidensa, kute Kuwaitin).
Suorastaan helvetillistä kaksinaismoralismia.

mutta onko "rättipää" mielestäsi synonyymi kaikille maailman muslimeille, niillekin miljoonille, jotka eivät ole arabeja tai edes sitä "palestiinalaishuivia" koskaan nähneetkään?
Vain täysin naiivi ja tietämätön henkilö voi väittää, että Afganistanin sota liittyisi pienimmässäkään määrin demokratiaan, ihmisoikeuksiin, heikkojen suojeluun jne.
Nämä arvot eivät kiinnosta länsimaisia armeijoita tipan vertaa, vaan näitä tyhjiä sanoja käytetään ainoastaan sinunlaisesi (sodan kannattaja) aivottoman karjan tuen saamiseksi.
Koko tämän sananhelinän voi kumota pelkästään jo sillä faktalla, että Yhdysvallat & co tukevat brutaaleja tyrannivaltioita, joiden kansalaisia vangitaan ja kidutetaan mielivaltaisesti ja joissa ei ole mitään oikeuksia. Ainoa ero on vain se, että nämä valtiot tukevat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja suostuvat sen taloudellisten etujen ylläpitämiseen omissa maissaan, ja tästä syystä saavat massiivista sotilaallista ja taloudellista tukea ja vapaat kädet oppositiota vastaan.
Ei ole epäilystäkään, että jos Taleban vaikka viisinkertaisesti raaempana, olisi länsimyönteinen organisaatio, niin se olisi länsimaisen sotilasavun kohteena muita maassa olevia ryhmiä vastaan.
Koko Talebanin nousu oli USA:n tukema operaatio 80-luvulla, kun N-Liitto retkeili Afganistanissa. Sitten alettiin itkeä, kun N-Liiton vetäydyttyä Talebeamin tultua valtaan he irtisanoutuivat yhteistyöstä lännen kanssa. Aikoinaan yee-es-ei tuki Saddamia Irania vastaan ja sitten Saddamista tuli taas vihollinen, kun pyrki liikaa öljyvaroja kontrolloimaan (omiansa ja naapureidensa, kute Kuwaitin).
Suorastaan helvetillistä kaksinaismoralismia.
Joo siellä on kyllä hypitty monella eri puolella riippuen kansainvälisestä politiikasta. Minä olen sitä mieltä, että kaikki joukot pois islamistisista maista! Jos sitten loppuu nämä itsemurhapommitukset (EN USKO KYLLÄ, KEKSIVÄT UUDEN VERUKKEEN) niin hienoa. Eiköhän noi islamistit tapa toisiaan ihan kivalla vauhdilla, joten jos siellä ei YK käy turvaamassa kuten tämänkin palstan mamut haluavat niin maathan tuhoavat itsensä ja se on mielestäni hieno ratkaisu asiaan eli annetaan heidän olla rauhassa, jooko!
viattomia sivullisia. Ruotsin kansa tuskin on vaatimalla vaatinut että Ruotsista lähtee joukkoja ulkomaille.
viattomia sivullisia. Ruotsin kansa tuskin on vaatimalla vaatinut että Ruotsista lähtee joukkoja ulkomaille.
Niin ja pääsyynähän oli ne helvetin lapselliset piirustukset, voiko oikeasti olla lapsellisempaa porukkaa kuin nuo islamistit. Muhammed ja pommi turbiinissa, pilakuvia, voi kamala, nyt räjäytellään.... Tässä linkki kuviin taas kerran:
http://www.google.com/images?client=safari&rls=en&q=muhammed+with+bomb&…
Sinullapa olikin sekava viesti ja kysymys? Siis tarkoitatko nyt yksipuolisella sodankäynnillä sitä kun YK ja NATO vetäisi joukot pois esim Afganistanista ja antaisi maan mennä anarkiaan, jossa talibanit tappaa kaikki muut? Sitähän AP haluaa ja olen kyllä ihan samaa mieltä, että joukot vaan kotiin, tuonne on ihan turha uhrata miehiä. Evoluutio toimii Afganistanissa ja Irakissa hienosti heti kun Nato ja YK lähtevät sekoittamasta Dawrinin lakeja.
Afganistanissa ei ollut anarkia ennen hyökkäystä, vaan valtio. Todennäköisesti ulkomaalaisten vetäydyttyä sama valtio palaisi suhteellisen nopeasti valtaan, sillä nykyisellä nukkehallituksella ei ole väestön kannatusta. Todiste tästä on päivä päivältä kasvava kansan vastarinta ulkomaalaisia sotilaita ja hallitusta vastaan ja Talebanin kannatuksen nousu ympäri maata.
Talebanien arvomaailma ei ole samassa linjassa länsimaiden vastaavan kanssa, mutta ovatko ideologiset erimielisyydet oikeutus sotaan? Jos olet tätä mieltä, niin muista että se toimii myös toisinkin päin ja samalla myös hyväksyisit perustan teoreettiselle muslimimaan hyökkäykselle Ruotsiin, sillä he näkevät asiat eri tavalla ja haluavat korjata epäkohdat. Jos pelkkä ideologinen erimielisyys siis on mielestäsi riittävä peruste sodan aloittamiselle.
Talebaneja vastaan on muuten suuri propagandasota lännessä, jossa jokainen maassa tapahtunut yksittäisten ihmisten tekemä epäkohta leimataan heidän syykseen, esimerkiksi satunnaiset happohyökkäykset ja mutiloinnit, jotka suurilla otsikoilla leimataan Talebanien tekosiksi, vaikka itse he kieltävät ja tuomitsevat nämä teot. Kannattaa lukea hieman laajemmin uutisia, kuin vain Suomen yksipuolisista lähteistä tietonsa ottavat surkeat lehdet. Mutta kuten jo sanoin, heidän arvomaailmansa on kuitenkin hyvin suuresti ristiriidassa länsimaailman kanssa. Onko se kuitenkin oikeutus sotaan on toinen kysymys.
Tässä Ruotsin terrori-iskun yritystä ympäröivässä keskustelussa eniten minua suututtaa oksettava ja läpinäkyvä tekopyhyys, minkä kommentoijat ja kauhistelijat tuovat esiin. Jokainen sodan kannattaja tekee samalla tietoisen valinnan siitä mahdollisuudesta, että sodan molemmat osapuolet joutuvat kärsimään. Kuitenkin hän aloittaa sodan, joten sitten kun ensimmäiset uhrit alkavat kaatua omalta puolelta, hän huutaa suurta vääryyttä, vaikka tämän pitäisi olla täysin ymmärrettävä ja erottamaton osa hänen valitsemaansa tietä. Tämä isku ei ollut yhtään enempää väärin, kuin 500 sotilaan lähettäminen Afganistaniin ja se oli täysin suoraa seurausta tästä päätöksestä.
Suomalaiset sotilaat täytyy vetää pois kaikista meille kuulumattomista konflikteista välittömästi.
Eiköhän tuon Afganistanin sodan yksi suurimmista syistä ole se, että SIELLÄ RIKOTAAN TÖRKEÄSTI IHMISOIKEUKSIA!!!
Ja se ei ole mikään ideologinen erimielisyys, jos osa kansasta (= on Taleban-miehet) tekee kaikkensa tuhotakseen ja hallitakseen toisen osan kansasta elämää ( = tytöt ja naiset)
Mutta mene sinä ihmeessä sinne paapomaan parkaa Talebania. Voi olla, että tulisi äitiä ikävä aika nopeasti.
Onneksi se terroristi oli tyhmempi kuin vasemman jalan saapas. Tappoi VAIN itsensä!!!!
Onneksi se terroristi oli tyhmempi kuin vasemman jalan saapas. Tappoi VAIN itsensä!!!!
Etkö sinä tiedä, että Afganistanissa soditaan, jotta Tytöt Saavat Käydä Koulua?! Näin ulkoministerimmekin on asian ilmaissut.