Ruotsin pommi-iskut ym.
Mä olen miettinyt paljonkin sitä, että koko ajan huudetaan vaan valtaväestöä joka puolella rasisteiksi, kun juuri tällaista on pelätty, ja oikeastaan osattu odottaa.
Mutta miksei koskaan käännetä katsetta noihin vähemmistöihin, joiden touhut on tuollaisia, ja oleteta, että sen yhteisön sisällä ihan oikeasti toimittaisiin, jotta tuollainen paska saataisiin kitkettyä pois heti kättelyssä?
Kommentit (25)
mielummin olisin päästämättä ainuttakaan muslimia tänne enää, kun sillä saadaan kitkettyä se ainoakin mahdollisuus tällaisiin tekoihin pois. Vaikka 9/10 muslimista olisi itsemurhaiskuja vastaan, se ei poista sitä tosiasiaa, että se yksi saa tuhoa aikaan. Joten rajat kiinni mamuilta, vaikka ulkopuolelle jäisivät ihan harmittomatkin muslimit!
Petri Gerd ei olisi pommittanut kauppakeskuksessa, jos muslimit olisi pidetty ulkona? Suomen surullisen kuuluisat kouluampujatkin olivat muslimeja tai ainakin Al Qaedan rekrytantteja? Kuinka monta pommia muslimit ovat Suomessa koko Suomen historian aikana räjäyttäneet vaikkapa suhteessa läskeihin nahkaliivimotoristipelleihin?
Eihän kukaan ole sanonut, etteivätkö suomalaiset töllöilisi. Mutta ne ovat suomalaisia, ja asuvat ja ovat syntyneet täällä. Jokaisessa maassa on omat mätämunansa.
Miksi pitää sitten haalia lisää paskaa omien päälle? Ja miksi tänne pitää ottaa "hädänalaisia", jotka sitetn alkavat tehdä tuollaista? Ja miksi se paska tuntuu tulevan aina samalta suunnalta?
mielestäni muslimit pitäisi kokonaan irrottaa omaksi ryhmäkseen. Suomella menisi vielä paremmin jos täällä ei olisi yhtään muslimia, ja mitäs luulette, että asiasta ollaan mieltä nyt tanskassa ja ruotsissa?
Monikulttuurisuus on hieno asia, muslimit eivät kuulu moderniin sivistyneeseen demokratiaan!Itse ovat mahdollisuutensa saaneet integroitua kulttuuriimme ja tapoihimme, tätä ei ole tapahtunut missään. Ongelmat vain ovat suurentuneet missä heitä on. Yhteiskunnan syöpä ransakassa, saksassa, Hollannissa, tanskassa, ruotsissa ja kohta suomessakin...

Ovat asuneet täällä noin parisataa vuotta, eivätkä takuulla ole pommittaneet täällä mitään (paikallisia enempää siis). Pitäisikö heidat heittää pois myös?

Tataarit pakenivat Venäjän vainoja Suomeen parisataa vuotta sitten ja en muista yhtään julkista heidän tekemäänsä rikosta vaikka muslimeja ovatkin valtaosin.
Jos googlaatte internetistä yhden persuja tukevan natsipellen eli Seppo Lehdon nimellä, löydätte paljon sivuja, joissa tsetseenejä (myös muslimeja) kutsutaan suomalaisten "veljeskansaksi". Siis mitä hemmettiä, tsetseenit ovat juuri useiden itsemurhapommittajien aatelia maailmassa. Mutta moni suomalainen kokee sen ihan "jees" -toiminnaksi kun se kohdistuu venäläisiin.
Entä albaanit tai bosnialaiset? Suurin osa heistäkin on muslimeja. Kuinka monta pommia indonesialaiset tai Kiinan tai Intian muslimit (miljoonia molemmissa) ovat räjäytelleen Euroopan maissa tai edes uhonneet vastaavaa tekevänsä?
Tosiasiassa suurin osa itsemurhaiskuista (kuten Afganistan ja Irak) tapahtuu poliittisista syistä vaikka joku allahu akbaria samalla huutelisikin. Ylivoimaisesti suurin osa maailman itsemurhaiskuista kohdistuu toisiin MUSLIMEIHIN ja heidän omassa maassaan. Miksi? Koska kyse on joko valtataistelusta tai politiikasta paljon enemmän kuin itse uskonnosta ja jostain jihadista. Usein vasemmistolaisesta tai oikeistolaisesta radikalismista, riippuen mikä puolue maata johtaa. Miksi muslimimaiden hallitusten (esim. Afganistan, Iran, Irak, Jemen, Saudi-Arabia, Jordania jne.) suurin vihollinen on oman maan islamistiryhmät? Turkissa kaikkien itsemurhapommien takana on vasemmistolainen terroristiryhmittymä PKK, joka ei uskonnosta välitä vittujakaan.
Kannattaisiko keskustella myös siitä, että miksi suurin osa terroristeista tulee kourallisesta maailman muslimimaita, kuten Jemen, Jordania ja Saudi-Arabia? Suomessa noista maista on hyvin vähän sakkia (Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa on paljonkin) eikä ole meille noista edes tulijoita ja hyvä kenties niin.
Väitän että monelle suomalaiselle ainoa kokemus muslimeista varsinkin kotimaassa on tataari, turkkilainen (vieläpä kurdi) ja somali. Mistä noista "hulluista äärimuslimi" -ryhmistä se ensimmäinen pommi on mielestänne oletettavissa? Veikkaan että saamme kokea monta petrigerdiä ennen sitä ja gerdejähän on ollut "valtavasti" Suomen historiassa.