4 makuuhuonetta vai 3 ja päämakuuhuone on iso jossa iso vaatehuone sekä kylpyhuone?
kumman valitsisit? tuollaisen asian kanssa pähkäilemme kun olemme alkamassa rakentamaan. Meitä on 2aikuista yksi lapsi ,lisää lapsia tuskin tulee. Myös kiinnostaisi kumpi olisi jälleenmyynnin kannalta houkuttelevampi? mielipiteitä!
Kommentit (10)
ja päämakkarissa vaatehuone ja oma kylppäri.
vaikka meillä on nyt kaksi lasta ja kolmannesta haaveillaan.
Neljä pientä makuuhuonetta on huonoin vaihtoehto. Jos vähintään kaksi olisi kunnollisen kokoisia eikä nykyihantee mukaisia koppeja, voisi kiinnostaakin tämäkin vaihtoehto.
Mieluummin kuitenkin ihan kunnollisen kokoisia huoneita, vaikka sitten vähemmän. Meidän lapsilla on jonkin verran ikäeroa, mutta silti uskon, että selviytyisimme kolmella makuuhuoneella, jos ne ovat tilavia. VAnhuksina emme halua ylimääräisiä huoneita, tärkeintä on se, että ne olemassa olevat huoneet ovat kokonaisuuden kannalta hyvin suunniteltuja eikä mitään väkisin ahdettuja kopperoita.
Kunnon säilytystilat on kova juttu. Meillä 4 makuuhuonetta (2 aik, 2 lasta), mutta luopuisin mielelläni vierashuoneesta jos saisin sillä muut huoneet hiukan suuremmiksi.
kertokaahan minkä kokoisia mielestänne olisivat hyvän kokoiset huoneet(lapselle) , mutta ei kuitenkaan mitään yli suurta, jotta neliö määrän saisia pidettyä kohtuudessa...ap
4 makuuhuoneen talot menevät paremmin kaupaksi kuin 3 makuuhuonene talot.
kertokaahan minkä kokoisia mielestänne olisivat hyvän kokoiset huoneet(lapselle) , mutta ei kuitenkaan mitään yli suurta, jotta neliö määrän saisia pidettyä kohtuudessa...ap
jos saatte vaikka sen 15me niin eri hyvä.
niistä makkareista kolme on isoja ja yksi pienehkö. Emme välttämättä olisi tarvinneet neljää, koska meitä on vain me aikuiset ja kaksi lasta, mutta neljäs on kyllä aika kiva vierashuoneena ja muuten vain.
Vastaan ostajan kannalta: mieluummin neljä ilman vaatehuoneita ja kylppäreitä, jos tilaa on kuitenkin sitten kunnon komeroille, eikä kylppäri ole kaukana. Kolme taas, jos muuten makkarit menisivät kopperomaisiksi eikä aikuisten vaatteille olisi ihan vähintään kolmen metrin komerotilaa, mieluummin neljän.
Mutta pelkästään aikuisten kylpyhuone mua kyllä puhuttelisi...
Itse olisin ehdottomasti neljän makuuhuoneen kannalla, jos siis myyntiä suunnittelette.
niin kolme makuuhuonetta. Kunnon säilytystilat ja oma kylpyhuone olisi ihanaa. Teille jää kuitenkin 1 makuuhuone vierashuoneeksi/työhuoneeksi.
Jälleenmyyntiarvosta en tiedä, mutta rakentakaa sellainen talo, missä te viihdytte.