Tutkimus:onnellisimpia ovat lapsettomat

Minä antaisin melkein mitä tahansa siitä että tulisin äidiksi.



surullinen lapseton

Kyllä mun elämä olis aika tyhjää ilman lapsia. Mä olen aina halunnut äidiksi ja suurimmat onnen tunteet olen kokenut lasten kanssa. Vaikka minulla on myös ura, josta saan suurta tyydytystä, niin siltikin lapset ovat paras saavutukseni elämässä.



Toi tutkimus voi pitää paikkansa niiden ihmisten kohdalla, jotka ei oikeasti ole kovin lapsirakkaita, vaan hankkivat lapsia ehkä lähinnä sosiaalisesta paineesta.

Siinä oli samoja tuloksia saatu niin Suomesta, Jenkeistä kuin muualtakin. Perustelivat sitä sillä, että vaikka lapsen tuoma onni painaa vaakakupissa enemmän, lapset aiheuttavat huomattavan paljon arjen epäonnea. Sen suurin aiheuttaja oli omasta vapaudesta ja riippumattomuudesta luopuminen. Tästä kärsivät varsinkin myöhemmin lapsensa saavat.



Esim. 20v. äiti ei ole tottunut taloudelliseen ja henkiseen itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen samalla tavalla kuin 30v. Jolloin 30v luopuu enemmästä ja totuttelu vie enemmän.



Onnellisimpia oli vissiin alle 30v lapsettomat.



Mä oon oikeesti miettinyt tätä paljon. Koska tidostan kyllä, että nyt valmistuneena, velattomana ja lapsettomana lienen rikkaampi ja vapaampi kuin koskaan tulevaisuudessa.



Ja kun tästä onnellisuudesta puhutaan, niin siinä siis tarkoitettiin ennen kaikkea onnellisuutta parisuhteeseen, joka siinä kärsi. Haluanko/uskallanko pilata tämän onnen?

olisi kyllä tylsää ilman lapsia!

meillä 5ja vaikka vieläkin voisi enempi tulla! lapset on ihania!

Mulle olisi ollut valtavan suuri suru ellen olisi voinut saada lapsia. Muista en tiedä. Arvokkain asia elämässäni.



Minulle onnellisuus on sellaista suurempaa taustalla olevaa, elämän perustaa. Ei mitään päivittäin vaihtelevia "fiiliksiä", joita toki mahtuu päiviin kaikenlaisia. Ehkä onnellisuudellakin käsitetään nykyään sellaista vastarakastumisen hekumaa, että leijuu pilvissä. Ja sitten kun se fiilis menee ohi, onkin taas onneton. Minä ymmärrän onnellisuudella jotain pitkäjänteisempää ja syvempää.

Mulle olisi ollut valtavan suuri suru ellen olisi voinut saada lapsia. Muista en tiedä. Arvokkain asia elämässäni.

Minulle onnellisuus on sellaista suurempaa taustalla olevaa, elämän perustaa. Ei mitään päivittäin vaihtelevia "fiiliksiä", joita toki mahtuu päiviin kaikenlaisia. Ehkä onnellisuudellakin käsitetään nykyään sellaista vastarakastumisen hekumaa, että leijuu pilvissä. Ja sitten kun se fiilis menee ohi, onkin taas onneton. Minä ymmärrän onnellisuudella jotain pitkäjänteisempää ja syvempää.

miksi luulet että olet ainoa joka tietää mitä onnellisuus on?

Eilisen onnellisuusketjun mammat eivät tienneet ketään onnellista itsensä lisäksi. Niinpä kukaan lapseton ei voi olla onnellinen. ;)

kysyttykään että oletko onnellisempi lapsinesi vai niitä ilman.



Siinä kysyttiin yksinkertaisesti kaikilta, kuinka onellisia ne on. Ja onnellisimpia + tyytyväisimpiä parisuhteeseen oli ne, joilla ei ollut lapsia.



Tottakai tahtomattaan lapsettomat on onnettomia ja jos lapsellisilta kysytään, antasivatko lapsensa pois, niin eivät antaisi.



Mutta kun kysytään yksinkertaisesti onnellisuutta ja tyytyväisyyttä parisuhteeseen sillä hetkellä, niin lapsettomat vastasivat olevansa onnellisempia kuin ne joilla lapsia oli.



Onhan tää lapsettoman elämä helppoa. Kyllä mä uskon että lapsista saa hirveesti, mutta toisaalta mietityttää, että jaksanko kuitenkaan sitä. Onko se sit kuitenkaan kivaa.

Pienten lasten vanhemmat monesti voivat voivotella väsymystään ja kokea olevansa onnettomia ja lapsettomat taas tuntea itsensä onnellisiksi koska voivat tehdä mitä tykkäävät.



Mutta ainakin oma kokemus on, että yli 50-vuotiaat naiset sekä miehet sanovat sen ajan olleen parasta ja onnellisinta heidän elämässään kun lapset olivat pieniä. Poikkeuksetta ovat näin sanoneet. Lieko aika kullannut muistot vai onko se kuitenkin ollut onnellista ja rikasta elämää?

että lapsettomuus tai lapsellisuus ei kyllä suojaa ketään anhuuden tuomalta tyytymättömyydeltä. Eli keski-iässä alkaa taas kaikki olla yhtä onnettomia, riippumatta siitä, onko lapsia vai ei :D

Tunnen niin paljon perheellisiä valittajia et hyvin mahdollista et lapsettomat ovat onnellisempia,varsinkin sellaiset lapsettomat jotka eivät haikailekaan lapsia.

Meille kaikille onnellisuus tulee niin eri asioista, itse olen todella onnellinen enkä koe multa mitään puuttuvan. Minulla on yksi rakas lapsi ja ihana koira, ne miessuhteet mitä mulla on ollu on tehny mut onnettomaksi, siksi valitsin elämän ilman miestä. Ilman lasta olisin luultavasti hieman onneton, koska olen lasta pikkutytöstä asti itselleni halunnut. Sainkin lapseni 19-vuotiaana ja olen rakentanut elämäni lapseni kanssa, siksi en ole kokenut menettäväni mitään lapsen vuoksi.:)

Pienten lasten vanhemmat monesti voivat voivotella väsymystään ja kokea olevansa onnettomia ja lapsettomat taas tuntea itsensä onnellisiksi koska voivat tehdä mitä tykkäävät.

Mutta ainakin oma kokemus on, että yli 50-vuotiaat naiset sekä miehet sanovat sen ajan olleen parasta ja onnellisinta heidän elämässään kun lapset olivat pieniä. Poikkeuksetta ovat näin sanoneet. Lieko aika kullannut muistot vai onko se kuitenkin ollut onnellista ja rikasta elämää?

pienten lasten vanhemmat tuntevat itsensä onnettomiksi ja lapsettomat onnellisiksi- kuka muu sen oman onnellisuuden sitten määrittelee? Jos pienten lasten vanhemmat tuntevat itsensä onnettomiksi niin he ovat onnettomia. Et voi sanoa esim. kauniille huippumallille että koska kerran olet kaunis ja rikas niin olet onnellinen vaikka et itse niin ajattelisikaan. Ja tutkimuksia tehdään juuri siksi ettei tarvitse tehdä johtopäätöksiä "oman kokemuksen" mukaan. Aikahan todella yleensä kultaa muistot tehokkaasti.

vaan kyse parisuhteesta.



Se rakastaminen siirtyy puolisosta lapsiin kuten täällä jo moni hehkutti kuinka lapsi tuo onnea.



Parisuhde kärsii kuten tutkimus sanoi.



Ei se onnettomuus johtunut lapsista vaan siitä että ei puolisoon kiinnitetä huomiota.



Kun lapset pois kotoa niin aikaa joutaa taas puolisolle ellei erottu sitä ennen.



Mies pikkujoulussa ja lapsi on nyt kaverinsa luona, kyllä minä lasta enemmän ikävöin nytkin vaikka ei miehessä vikaa.

Vastaukseen ehkä vaikuttaa se, missä vaiheessa elämää kysytään. Jos kotona on kolme pientä ja elämä on sen mukaisesti aika rankkaa, niin sitten muutaman vuoden päästä tilanne voi olla toinen, kun on 3 koululaista ja omaakin elämää alkaa olla. Samoin ratkaisut vaikuttaa. Tekeekö elämästään stressaavaa vai löytääkö oman rennon tapansa elää.



Itse sain ekan 33v. ja kahden ekan kanssa oli välillä rankkaa. Kolmas taas on antanut niin paljon iloa, että en haluaisi elää ilman sitä mitä hän on elämääni tuonut. Minulla ainakin kolmas teki elämäni vahvasti onnellisemmaksi. Onnea on lapsellisilla siinäkin, kun joskus niitä lapsenlapsiakin saa ihmetellä ja ihailla ja helpommin, kun ei tartte aina hoitaa.



Ehkä tuo tutkimus menee samaan kuin se että tupakasta olisi jotain terveyshyötyä eli huuhaata noin niin kuin yleensä ottaen. Itse en ainakaan kaipaa entisiä aikoja, nykyisin en edes halua yksinoloa, kuten yhden ja kahden lapsen kanssa, on kivempi olla lasten kanssa. Mulle kyllä koululaisten kanssa on helpompaa kuin että kaikki on pieniä. Onneksi tohonkin, että lapset muuttaa pois kotoa on vielä tosi pitkä aika. Kyllä se tuntuisi nyt kamalalta, ettei näitä lapsia olisi kanssani kotona.

leimata huuhaaksi, jos itse on eri mieltä.. :D Luin koko tutkimuksen, tutkimusmenetelmät ja hypoteesit olivat ihan järkeviä.



Minusta on aina sydäntä lämmittävää kuulla, kun joku äiti ihan vilpittömästi kertoo, että lapset ovat rikastuttaneet hänen elämäänsä. Miten voisi olla lämmittämättä; olenhan itsekin jonkun lapsi. Monesti nämä keskustelut vain menevät turhaan jankkaamiseksi lapsettomien ja lapsellisten välillä; kuten kaikki tietävät, niin molemmissa elämissä on puolensa.



Itse olen hyvin lapsirakas, mutta en halua omaa lasta. Haluan säilyttää vapauteni, haluan olla riippumaton, haluan matkustella miehen kanssa paljon ja tarvittaessa vain hypätä koneeseen. Elämme melkoisen impulsiivista elämää, ja tämä ei olisi lasten kanssa mahdollista, koska jotain suunnitelmallisuutta olisi sitten elämässä kuitenkin oltava.. En koe, että elämäni on tylsempää ilman lapsia, päinvastoin. Mutta kaipa meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat, että ymmärrän hyvin senkin, jos lapset jonkun elämään ovat piristys.

artikkeli olettamuksella, että LAPSet tekevät onnettomaksi, eiköhän se ole se kaikki muu paineinen mitä ihmisille lasten syntymän jälkeen asetetaan, eikä vanhemmuutta kohtaan osoiteta arvostusta.



Sitten ihmetellään, miten ihmisistä kasvaa ja kehittyy edellisen kirjoittajan kaltaisia lapsellisia, itsekeskeisiä ihmisiä ja koko yhteiskunta vähitellen luhistuu, kuten Rooma aikoinaan.



Eikä lapsen niskaan saa kasata sellaista taakkaa, että tuoko toinen onnellisuutta vai ei. Onnellisuus lapsista riippumatta on kiinni muista asioista. Ja jos parisuhde jo ennen lapsia on ollut huono niin ei se paremmaksi muutu.



MIksi asia ilmaistaan niin, että kaikkea onnellisuutta lapset estävät, vaikka kyse on parisuhteesta? Miten onnellisuus määritellään?

ennen lasta. Lapsi tosin ei minua onnettomaksi tee.

Mikä minusta tekee lapsellisen? Nimenomaanhan sanoin olevani lap-se-ton ;) No juu, ivailu sikseen. Mutta ei kai se, että teen elämästäni sellaisen kuin haluan, ole erityisen itsekästä? Miksi minun pitäisi uhrautua ja tehdä lapsia, kerran maailmassa on myös heitä, jotka oikeasti haluavat niitä tehdä?



Halusitko sinä lapsiasi, vai synnytitkö heidät vastentahtoisesti? Koska jos halusit, myös lasten tekeminen oli itsekästä. Ei lapsi pyytänyt syntyä, hän syntyi maailmaan sinun/teidän tarpeestanne. Ongelmana tässä maailmassa on ennemminkin väestönkasvu kuin väestökato, joten sinänsä tuo yhteiskunnan luhistumis-teoria ei mielestäni oikein ole osuva..



Tutkimuksessa ei sanota, että lapset tekevät onnettomiksi. Siinä sanotaan, että lapsettomat alle 35-vuotiaat naiset ovat onnellisimpia suhteessa muihin. Kuten myöhemmin itsekin totesit, niin se onnellisuus on todellisuudessa riippuvainen ihan muista asioista kuin lapsista; parisuhde toimii tai ei toimi, oli niitä lapsia tai ei. Enemmän vain on aikaa panostaa parisuhteeseen, jos ei ole lapsia, ei kai se minun vikani ole?



t. 18

Siellä puhutaan tuosta "takautuvasta onnellisuudestakin".

Mutta ainakin oma kokemus on, että yli 50-vuotiaat naiset sekä miehet sanovat sen ajan olleen parasta ja onnellisinta heidän elämässään kun lapset olivat pieniä. Poikkeuksetta ovat näin sanoneet. Lieko aika kullannut muistot vai onko se kuitenkin ollut onnellista ja rikasta elämää?

muiden onnellisuustutkimusten kansaa. Niissä onnellisimpia ovat lapsiperheiden vanhemmat.