Onko muita jotka ovat antaneet korvikemaitoa 2 viikon ikäisestä lähtien?
Siis itse imetän edelleen, mutta annan myös lisämaitoa. Nyt ympäristön painostuksesta alan tuntemaan itseni " huonommaksi" äidiksi
joka ei ajattele lastensa parasta..
Kommentit (32)
Meidän tyttö oli pulloruokinnalla ja se oli erittäin rasittavaa hommaa. Mielummin olisin vain kaivanut tissin esiin ja lykännyt nännin vauvan suuhun.
Aivan naurettavaa etta imettaminen/ei imettaminen on mittakaava sille onko hyva aiti vai ei. Se on kuule niin pieni asia kaiken muun rinnalla etta ala usko hetkeakaan tallasia esimerkiksi seiskan mielipiteita. Teet juuri niinkuin itse parhaaksi naet. Olen sita mielta etta imettaminen on hyvaksi vauvalle koska siina on sellaisia aineita joita ei parhaimmassakaan korvikkeessa ole, ja onnea sinulle etta olet ainakin vahan antanut rintamaitoa, hieno homma! Mutta monet lapset ovat kasvaneet terveiksi aikuisiksi korvikkeidenkin voimin joten et saa tuntea pahaa omatuntoa jostain noin pienesta ja naurettavasta.
Onnea pikkunyytille!
Mihinkään ei voi lähteä noin vaan, pullojen ja maitojen hygieenisyydestä huolehdittava, yösyötöt hankalia jne. jne. Meillä lisämaitoa annettiin alusta asti. Vauva ei ollut yhteistyöhaluinen/kykyinen imetyksen suhteen :(
korviketta parin viikon iästä, koska oma maitoni oli niin tajuttoman laihaa, ettei lapsi kasvanut vaikka imi lähes taukoamatta. Niinpä annoin aina illalla lopuksi desin korviketta aina niin kauan, kunnes se alkoi syödä iltapuuroa. Eikä imetykseni tuosta pilalle menny, lapsi imi päivällä niin ahnaasti laihaa litkuani, ettei se edes yrittänyt loppua. Saimmepa molemmat kunnon yöunet tuolla keinolla. Ja lopuksi lisäruuan avulla imetin yli vuoden vanhaksi. Muuten olis varmaan loppunut pariin kuukauteen, kun ois kuoltu. Minä väsyyn ja vauva nälkään.
veden mukaan termoksessa.
Tämäkään oma tapani ei tarkoita, ettenkö pitäisi imetystä hyvänä.
on saanut korvikemaitoa laitokselta asti. Ei vaan maito lähtenyt ikinä herumaan, esikoista imetin 3kk.
Ei se vaan aina onnistu se imetys.
Kuopuksen kohdalla lääkäri ja terveydenhoitaja sekä kos kehoitti antamaan lisämaitoa lapsen keltaisuuden ja painon huonon nousun vuoksi, kun lapsi alkoi saamaan korvikemaitoa paino alkoi nousta ja keltaisuus kadota.
Eli uskokaa jo ettei se aina onnistu, se on myös kovin yksilöllistä
koska paino ei noussut ollenkaan. Nyt vauva on 2 kk eikä tarvitse enää lisämaitoa. Olen toki yrittänyt antaa, jos on vaikuttanut levottomalta, mutta ei huoli enää. Kannattaa antaa vaan tuttipullosta, jos tuntuu ettei oma maito riitä ja koittaa unohtaa ulkopuoliset paineet. Esikoisen kohdalla tein sen virheen, että imetin ja imetin vaikka maitoa ei enää tullut tarpeeksi. Pääasia on, että lapsi saa riittävästi maitoa. Pikku kakkosen kanssa palaan heti lisämaitoon jos siltä näyttää.
Kirurgi suositteli erikoismaitoa.Lypsin 2 viikkoa :(
Musta osittaisimetys oli mitä loistavin vaihtoehto: vauva söi niin pullosta kuin rinnastakin. Sain nukkua kunnon yöunet kun mies pystyi hoitamaan illan viimeisen syötön pullosta. Vauva nukkui sen päälle yleensä 4-6 tunnin yhtenäisen pätkän:) Kun sain levätä, oma maidontuotantokin pysyi runsaana. En kokenut osittaispullottelua raskaana - päinvastoin. Mulle imetys ei ollut erityisen helppoa siitäkään syystä, etten pystynyt imettämään makuultaan. Jos pidät korvikkeen määrän kohtuullisena (max purkki päivässä), pystyt hyvin todennäköisesti jättämään sen kokonaan pois kun aloitat vauvalle kiinteät ruuat.
ja aidinmaitoa saivat molempia jo sairaalassa. Enka ymmarra et pullojen kanssa hankala lahtea mihinkaan. Siis hah? Meilla kaksoset ja alusta lahtien reissattiin millon missakin, hotelleissa, puistoissa ym, eika yhtaan ollut pullojen kanssa (joita siis tuplasti enempi kuin yhdella vauvall). Lisaksi lypsin milloin missakin (autossa, vessassa..) rinnoista maitoa ja sailoin ja kuljettelin mukanani pumppausvehkeitakin.
Esikoinen sai koko imetysajan (6 kk) SEKÄ äidinmaitoa ETTÄ tuttelia. Enkä suostuntu ottamaan mitään paineita. Jokainen itse tietää, mikä on tilanteessaan parasta. Pääasia, että lapsi saa ravintoa.
Muistakaa, tuomitsijat verrata joskus pahempaan, eikä aina parempaan. Älkääpäs nipottako joka hiton asiassa!
Vierailija: