Äitini on istuttanut minuun syövyttävän negatiivisuuden

Siis jos kuvittelen mielessäni, että naurettava minävaurioinen varas-exäni seisoo tuossa ja nyt "valoa laskeutuu hänen päälleen", hänhän vain näkyy siinä valossa paremmin (ei hyvä). MItä sellaista se valo tekee, joka tukahduttaa negatiivisen ajatuksen?

Siis jos kuvittelen mielessäni, että naurettava minävaurioinen varas-exäni seisoo tuossa ja nyt "valoa laskeutuu hänen päälleen", hänhän vain näkyy siinä valossa paremmin (ei hyvä). MItä sellaista se valo tekee, joka tukahduttaa negatiivisen ajatuksen?

Tarkoituksena on ehkä nähdä se minävaurioinen varas uhrina, oman elämänsä tai minkä vain, mutta siis kuitenkin. Ei ihminen itse minävaurioitaaan valitse, vaikka toki voidaan keskustella siitä, miksi joillakin on taitoa selviytyä ja toisilla ei, samoista tilanteista.

Mutta kun näkee sen exän toisessa valossa, ehkä nyt ei ressukkana, mutta yhtenä kurjana kohtalona, niin hänen toimiaan ei ehkä ota 100% vakavasti, eikä niitä ota itseensä.

Tavallaan siis että tuo ressukka ei itselleen mitään voi ja kohtalo nyt on saattanut valitettavasti tiemme yhteen. "Antakaa anteeksi heille, he eivät tiedä mitä tekevät". Sitten sen exän rimpuilut omaa itseä vastaan alkavat näyttää toiselta ja ehkä mahdollisuudet suojata lapsiakin avautuvat uudella tavalla.

Mutta ainakaan ei enää odota mitään, mutta ei uhraa energiaansa siihen, että ajattelisi toisen olevan siinä asemassa, että voisi olla myös normaali, ihana ja kiva - tai edes siedettävä. Ei se exä voi, kun se on tunnevammainen minävaurioinen ties mikä. Mutta se nyt vain on semmoinen.

äitini on samanlainen. Meni kauan ennen kuin tajusin kaiken negatiivisuuden ja katkeruuden. Parikymppisenä vielä luulin, että jotkut sukulaiseni vain ovat pahoja ihmisiä. Myös isässäni ja hänen suvussaan oli aina vikaa. Kun isäni kuoli, tuli miehestäni ja hänen suvustaan syntipukki. Nykyisin vain vaihdan puheenaihetta, kun marmatus alkaa. Turha yrittää muuttaa jo aika vanhaa äitiäni. On hän kyllä vanhentunutkin aika nopeasti, siis myös henkisesti. Mutta onko tuo ihme, kun ei halua ihmisten ilmoilla liikkua ja mielessään hautoo vuosien takaisia sanomisia. Asian tekee tuskalliseksi se, että olemme kuitenkin läheisiä ja monella tavalla hän on ollut ihana äiti ja on lapsilleni rakas mummo.

ja aion totisesti muuttua lasteni tähden. Ei enää pahan puhmista toisista. Oma äitini ei ole tuollainen, hän inhoaa seläntakana puhumista. "Geenini" perityy isän puolelta ja tätini onkin aikalailla samanlainen kuin minä ja lapseni ei pidäkään minun tätistäni:D

Nuorena luulin vielä, että elämä on enimmäkseen kivaa ja ihmiset mukavia mutta on kyllä siperia opettanut. Enää en luota juuri kehenkään ja helpommalla pääsee kun ei luule ihmisistä liikoja. Oma apu on paras apu.

Minun mielestäni ihmiset ovat avoimia ja mukavia ja elämä on ihanaa. Mutta se saattaa johtua siitä että kohtelen muita kuten itseänikin.

Minuakin, ihan tuntematonta, aloit heti haukkumaan, että vika on minussa ja sinä olet parempi.

Luit rivien välistä jotain jota en sinne laittanut. Olet aidosti negatiivinen ihminen :)

Jos olisin tarkoittanut että olet huonompi kuin minä, olisin kirjoittanut niin myös. Muistutat muuten exääni. Kun häneltä kysyi: kävitkö kaupassa, hän huusi "vittu kukaan sanonut että pitäis mennä kauppaan!" kun kysymys oli vain siitä että onko hän käynyt kaupassa. Ja vastaukseksi tietysti olisi riittänyt "Joo" tai "En".

Ihan selvällä suomenkielellä tuossa lukee "että minä kohtelen muita kuten itseäni" eli tarkoitat sillä, että sinä käyttäydyt hyvin ja siksi saat muilta ihmisiltä myönteistä palautetta ja tarkoitat, että minä en niin tee.

Siis jos kuvittelen mielessäni, että naurettava minävaurioinen varas-exäni seisoo tuossa ja nyt "valoa laskeutuu hänen päälleen", hänhän vain näkyy siinä valossa paremmin (ei hyvä). MItä sellaista se valo tekee, joka tukahduttaa negatiivisen ajatuksen?

Minäkin keskityin alussa vain ajattelemaan että "mitäs nyt sitten, siinä se pällistelee oikein parrasvaloissa"... :D Mutta ehkä sitten niin, että minun laupeudestani (en viittaa mitenkään kristinuskoon) hänen elämäänsä tulee valoa, hänen surkeaan, narsistiseen, pieneen elämäänsä, jossa hän on uhri ja muut aina väärässä, MINÄ nousen kaiken sen yläpuolelle ja kaikesta hänen veemäisyydestään huolimatta suon hänelle valoa elämäänsä, näen hänet "valossa", valoisana, valoisasti. Toivon hänelle hyvää sen sijaan, että vihaisin häntä. Yritin parhaani ajatella lämpimästi. Vähän kuin pientä kiukuttelevaa lasta, "no niin, kuka se taas vähän kiukuttelee, kyllä se siitä"... Tällaista ajatustyötä taisin käydä.

Sitten riitti, että ajattelin hänet seisomassa ja minut langettamassa valoa, helpotusta hänen "tuskaisaan" elämäänsä. Sitten pelkkä valon ajatus...

En oikein löydä oikeita sanoja selittämään, kuitenkin keskityin ajattelemaan sitä valoa sen sijaan, että ajattelin miten häntä vihaankaan. Tukahdutin vihan, ajattelin valoa. Ei paha juttu. :)

-8

äiti, joka on tosi epäluuloinen ihmisiä kohtaan. Esimerkki: meni ystävättärensä kanssa teatteriin. Väliajalla kävivät vessassa. Äiti jäi puuteroimaan nenäänsä ja ystävätär meni vessaan ja otti käsilaukun mukaansa. Äitini ei tämän teatteri-illan jälkeen soittanut hänelle moneen kuukauteen. Miksi?

Koska ystävätär "ei luota häneen". Miksi ei luota? Koska ei jättänyt sitä käsilaukkua äidilleni siksi aikaa kun meni vessaan, vaan otti sen mukaan. Äitini loukkaantui siitä. Hän otti sen henkilökohtaisesti.

Näitä juttuja olis vaikka kuinka paljon... Hän on huomaavinaan, että häntä tervehditään eri tavalla kuin muita jne.

Mun anopissa on samantyyppistä vainoharhaisuutta. Rasittavaa, enää tosin en ota paineita hänestä. Tai paremminkin yritän olla ottamatta ;)

Täällä myös yksi AP:n kohtalotoveri. Mulla tuota negatiivisuutta, epäluuloisuutta ja toisista pahaa puhumista ympärilleen levitti isäni, joka tekee sitä 24/7 edelleen. Lapsuuden haavat näkyvät omassa elämässäni vieläkin.



Ja miten surullisen suppeaa isäni elämä onkaan: ikään kuin kaikki se paha jota hän muista puhuu jää auraksi hänen ympärilleen! Ts. negatiivinen energia jää tämän negatiivisen ihmisen ja hänen lähipiirinsä kannettavaksi. Mun on todella vaikea ystävystyä kenenkään kanssa tai luottaa, kuten joku jo sanoikin. Kun on nähnyt ihmisluonteen pimeän puolen, on syövereistä ulos puskeminen kovan työn ja tuskan takana. Se on silti mahdollista, tietoisen harjoittelun kautta.



Tuo negatiivisuus on vain seurausta tämän inegatiivisen hmisen omista haamuista ja sisäisistä ristiriidoista.