Lue keskustelun säännöt.
Antakaa mulle voimaa jaksaa lapsen (lapsipuolen) kanssa!
01.12.2010 |
Ollaan oltu samaa perhettä 10v ja minä käytännössä toiminut äitinä, eli hoitanut lapsen kaikki asiat. Silti taas eilen, kun riidan keskellä kysyin häneltä, että eikö häntä aina auteta ja hänestä pidetä huolta jne niin sain kuulla olevani tekopyhä, koska kyllä huolehdin ja kuskaan jne mutta en kuuntele! No mutta hyvä ihme kun esim. juuri edellisenä iltana puhuttiin pitkät pätkät poikaystävästä ja pojan huonosita kotioloista! Mitä mun pitäis vielä tehdä enemmän, jotta saisi joskus jotain kiitostakin, eikä aina haukkuja? Ja olen kuulemma ylimääräinen meidän perheessä. Prkl että sapettaa!!!
Kommentit (4)
Ehkä mun pitäis pyytää myös voimia jaksaa tuon ukon kanssa, se kun liittoutuu aina näissä riitatilanteissa lapsen puolelle ja minä en kuuelmma osaa keskustella asioista, käyttäytyä jne. Nyt täytyy todeta, että eilisen jälkeen on takki aika tyhjä ja tekisi mieli vain painua jonnekin viikoksi. huh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä oot onnistunut hyvin kun saat lokaa niskaan. Sinuun luotetaan ja uskalletaan näyttää tunteet, teinit nyt heittavät epäkohteliaisuuksia vanhemmilleen tarkoittamatta sitä ja niistäkin saa sanoa että tuo tuntuu pahalle minusta tai jopa itkeä tirauttaa. Mutta jaksamista se vaatii!!! Tsemppiä, anna osa mennä toisesta korvasta ulos. Kyllä sä kiitosta saat jo siitä et sulle asioita kerrotaan!!!! Monelle omalle äidillekään ei uskalleta pojista puhua.
tai kiitollisuutta. Jos hyvin käy, sitä tulee sit kun ne lapsen on 30. Mutta ei silloinkaan siksi, että olet hyvä vanhempi, vaan siksi, että lapsi on hyvä lapsi. Tuo siis tavallaan kuuluu asiaan. Koita tottua.
Kokonaan toinen asia on, että lapsen ja varsinkin murrosikäisen lapsen käsitys siitä, milloin häntä kuunnellaan, voi olla hyvinkin eri kuin aikuisen käsitys siitä, onko hän puhunut ja keskustellut lapsen kanssa. Meillä aikuisilla on tapana "ratkaista ongelmat". Me otamme aiheen ja neuvomme ja opastamme ja päällepäsmäröimme vahingossa niin että lapsen omat mietteet jäävät siitä keskustelusta kokonaan tai lähes kokonaan syrjään. Eika sulla vain ole tapana olla oikeassa ja ratkoa toisen ongelmat? Siinä on hyvät puolensa, mutta ne lapset kaipaavat myös ihan vain sitä, että heidän annetaan puhua siitä, miltä heistä tuntuu ja mitä he ajattelevat, ihan ilman mitään ratkaisuja tai edes päämääriä. Ja joku kuuntelee sitä.
Kuulostaa vähän siltä. Saat sitä samaa kuraa niskaan, mitä biologiset vanhemmatkin saavat. Oikeastaanhan se on hyvä juttu, sinuun luotetaan ja lapsi tietää, ettet säry tai hylkää, vaikka hän antaa tulla täydeltä laidalta.
Murkut myös sanoo asioita, joiden tietävät "kuuluvan tilanteeseen". Kun olet äitipuoli, sulle voi sanoa, ettet kuulu perheeseen vaikka lapselle tasan kuulut ja olet tärkeä. Samalla tavalla minä huusin siskojeni kanssa aina omalle äidilleni, että itsepähän meidät halusit tehdä - ikään kuin olisimme tahtoneet, ettei olisi tehnytkään. Ei tietenkään haluttu.
Mulla on sama edessä vuoden tai parin päästä, lapsipuoli on nyt 12 v.