Minusta olisi kamalaa jos lapseni olisi "suosittu"

lapsi jolla on paljon kavereita olisi aina pinnallinen ja tyhmä ja sen kaveritkin on automaattisesti huonompilaatuisia kuin pitäisi.



Sitten voit jatkaa miettimään tätä, minkä

noin älykkäänä ihmisenä varmasti ennen pitkää ymmärrät: lapset voivat olla hyvin monilla tavoilla luonteeltaan ja käytökseltään erilaisia kuin vanhempansa ja vanhempien tulee siihen vaan sopeutua (sikäli kun mistään haitallisesta käytöksestä ei ole kyse). Jos vanhempi yrittää väkisin tehdä lapsesta miniminua niin siitä ei koidu muuta kuin harmia.

Huumorityypit ovat myös suosittuja.



Ei siinä ole älyllä mitään tekemistä.



Vasta aikuisena ihmiset alkavat tajuamaan muunkin kuin ulkonäön ja hauskuuden päälle, jos sittenkään.

Tiedän ettet traumojesi vuoksi voi tällaista vielä sisäistää,mutta näin on. Ja toisaalta,se hiljainen nörtti voi olla myös tyhmä ja yksinkertainen.

Lapseni ei ole pinnallinen. Hän ei kiinnitä huomiota muiden lasten vaatteisiin, ei ymmärrä mitään sen päälle onko joku tuote aito vai feikki, viimeisintä mallia vaiko jotain muuta.



Hän on hyvin pidetty kaveri. Hänet kutsutaan aina kaikkien luokkakavereiden synttäreille, rinnakkaisluokilta ja ylemmiltä/alemmilta luokiltakin tulee kutsuja. Joka päivä on useampi lapsi oven takana pyytämässä häntä ulos, tai soittaa ja kysyy tuleeko hän heille tai ulos.



Koulussa hän pärjää hyvin. Läksyt tekee huolella, huolehtii tavaroistaan, on tarkka siitä ettei myöhästy koulusta.



Hän on mukava, reilu lapsi, joka ei syrji ketään, ei kiusaa, ottaa muut huomioon, on ystävällinen kaikille, ja siksi hän on niin suosittua seuraa.

Sosiaalinen luonne ja johtajatyypit on yleensä suosittuja. Ei se lapsilla pinnallisuutta tarkoita ja usein ne suositut ei mitenkään tahoisesti siihen asemaan ole joutuneet. Tyttäreni on tosi fiksu, yläasteella ja keskiarvo 9,4. Kuitenkin hänellä on tosi paljon kavereita, pelaa jalkapalloa jne. On vaan tosi sosiaalinen. Minä itse taas olin ihan erilainen kouluaikoina. Olin älykäs mutta epäsosiaalisempi. Ei ollut ollenkaan noin paljon kavereita. Tyttäreni ei kuitenkaan ole pinnallinen. Miten edes voisi olla kun hänet on muuhun kasvatettu koko ikänsä! Luonteesta se on kiinni onko suosittu vai ei. Toki on niitä jotka osaa manipuloinnin taidon ja niillä keinoilla pääsee asemaansa mutta aika vähän minä itse sellaisiin olen törmännyt...

kyllä minä näin aikuisena tajuan sen, ettei suosittu = pinnallinen, vaikka se jokin pieni ääni sisälläni niin arvottaakin. sitä vaan toivoisi, että oma lapsi sisäistäisi samat arvot kuin itse aikoinaan, eikä luisuisi sellaiseen mielikuvaani bimboudesta.



en kyllä ollut itse kiusattu, enkä ruma. olin ja olen myös hauska, jos haluan. nykyään viihdyn isommissakin porukoissa. kaipa sitä vaan jotenkin samaistuu siihen lapseen, joka on aikoinaan ollut, kun on omia lapsia.

että on hyvin vaikea uskoa häntä älykkääksi. Joku matikkanero tms saattaa olla, mutta ilmeisesti ei omaa sosiaalista älykkyyttä.

Olin itse hyvin älykäs ja hiljainen, arvostin laatua määrän sijaan - siis hyviä kavereita oli, mutta vain muutama. Koulussa en ollut ns suosittu. olisi outoa ja kummallista, jos lapseni olisi sellainen "pinnallinen" ja niin erilaine kuin itse olin. mitenkähän tätä työstäisi? vielä olisi aikaa. pitäisikö lapselle puhua asioista jotenkin vai voiko siihen edes vaikuttaa?

on pettamaton alykkyyden merkki olettaa etta jos on paljon kavereita, ystavien laatu ei voi olla kuin huonoa, ja ko. ihmisen on oltava pinnallinen.