Teen tyhmiä päätöksiä ja mies moittii

Meillä on vallan toimiva parisuhde: Ukko on kaikentietävä ja minä epävarma ja huono päättämään. Yritän parhaani kodinhoidossa ja teenkin oikeastaan kaiken muun paitsi että mies on parempi kokki ja kokkaakin aika usein. Lapsen hoidan minä ja mies silloin tällöin osallistuu joihinkin juttuihin. Ja mitä nyt miehen "täytyy" aina tulla apuun kun taapero (vuosi ja muutama kk) protestoi äidilleen tai hommat ei onnistu. Viimeksi tänään mies (tekee yleensä töitä kotona ja voi tarvittaessa, pyydettäessä tulla apuun) joutui pitkästä aikaa käymään palaverissa muualla ja tuumasi illalla että "hän joutui palaveriin ja sen lisäksi joutui valvomaan yöllä kun lapsi itki. Ettekö te edes saa syötyä ilman häntä tai nukuttua?" Selityksenä näihin: olen ollut kovassa yskässä ja nukkunut muualla jotta isä ja lapsi saisivat nukuttua (muksu meidän makkarissa). Yöllä lapsi oli sitten itkenyt mut mä en kuullut. Iskä sai edellisenä päivänä kuumeisen lapsen nukahtamaan päikille ja nukkumaan hyvin 3 tuntia, mun kanssa lapsi nukkui tänään vain 40 minsaa eikä suostunut enää nukahtamaan, itki vaan vaika yritin ulkona ja sisällä. Jaksoi se olla sitten ihan yllättävän hyvin loppupäivän ja illan mut syödessä tuli itku ja kiukku niinkun hyvin usein ja sillon iskä tulee hämäämään et saadaan ruokaa suuhun. Nyt vielä itse sekosin jotenkin ja en tajunnut antaa lääkettä lapselle heti ruokailun alkuun joten se meni pieleen vaikka isä oli apuna lopussa. Ja kun iskä hermostuu, siitä tulee kiroileva siili jolle ei voi sanoa mitään mistä se ei hermostu lisää ja se haukkuu mua. Olen jo alkanut epäillä et teen oikeesti ihan tyhmiä juttuja alitajuisesti että se sais sanoa siitä sitten. Että en oikeesti osaa ja oon ihan tyhmä. Koska se sanoi siitä lapsen kans valvomisesta niin mä ajattelin et oon ollu liian itsekäs ja muutan takas nukkuun niiden kanssa mut mua yskittää edelleen ja taas ukko sanoi et "olipas tyhmä ajatus" ja nukun edelleen täällä muualla. Ja on se kyllä auttanu lapsen kanssa just tällä viikolla paljonkin kun oon ollu kipeänä. Mut jos pyydän vahvistusta, tsemppiä tai jotain positiivista kommenttia, niin en saa. Pitää itse tietää että on hyvä eikä sitä tartte sanoa toiselle. Eikä itsestäänselvistä asioista tartte kiittää, jos esim joskus mä kiitän häntä vaikkapa ruuanlaitosta. Tai jos yritän puhua auki ajatuksiani, ei se onnistu koska mulla on vaan asenneongelma kun haluan syyttää muita omista virheistäni tai ongelmistani.



Onko mulla päässä vikaa? Vai onko vika jossain muualla?