Mä otan kiitollisena vastaan jokaisen lahjan jonka saan.

Kukaan ihminen ei ole velkaa minulle. Päinvastoin, itse koen olevani kiitollisuuden velassa monille ihmisille, kuten omille vanhemmilleni ja appivanhemmilleni. Enhän minä ikinä kehtaisi edes syvällä sisimmässäni ajatella, että jonkun ihmisen minulle ostama lahja olisi huono. Miten ihmeessä on kasvatettu aikuiset ihmiset, jotka eivät arvosta joka ikistä pienintäkin lahjaa jonka saavat? Muistan, kun sain jo edesmenneeltä mummultani joskus ihan hassuja lahjoja (harvoin hän edes mitään antoi). Sain esimerkiksi yhden ylisuuren yöpaidan. En ikinä pitänyt sitä päälläni, mutta olin ihan otettu siitä, että mummu halusi antaa minulle jotain. : )