Lue keskustelun säännöt.
G: Heikko kohtasi äitinä?
02.12.2010 |
Minulla se, että tarvitsen ihan liikaa omaa aikaa ja enimmäkseen koen äitiyden raskaana. Lapsia 3 kpl ja pieniä ovat.
Kommentit (46)
hermostun turhan helposti kahden murkun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huono kokki. Vihaan ruuanlaittoa.
Olen laiska siivoamaan, leikit jää aina levälleen.
Olen turhankin kärsivällinen ja keksin kikkailuja ja maanitteluja miten lapsen 3v saa toimimaan ilman tappelua. Joskus olisi hyvä vaan yksinkertaisesti komentaa. Onneksi mieheni osaa tämän :)
huono kokki. Vihaan ruuanlaittoa.
Olen laiska siivoamaan, leikit jää aina levälleen.
Olen turhankin kärsivällinen ja keksin kikkailuja ja maanitteluja miten lapsen 3v saa toimimaan ilman tappelua. Joskus olisi hyvä vaan yksinkertaisesti komentaa. Onneksi mieheni osaa tämän :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen suhteellisen kärsivällinen mutta sitten yhtäkkiä hermostun ja kohtuuttoman paljon. Lasten on vaikea ennakoida käytöstäni. Äitini oli samanlainen mutta paljon pahempi. Tiedostan asian ja yritän olla siirtämättä tätä taakkaa seuraavalle sukupolvelle.
silloin tällöin,joskus huudan, tukistan tai läimäytän lapsia kun hermostun. Yleensä olen kyllä lempeä ja oikeastaan pidän lasten seurasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en millään jaksa järkätä askartelua, pullanleupomista tms. ohjelmaa ipanoille ikinä. Leikkiin saatan mennä mukaan pyydettäessä, mutta harvemmin sillä tavalla leikkimällä leikin lasten kanssa...
Jutellaan paljon, voin lukea ja tehdään kotihommia yhdessä yms.
Mutta kai se on niin, ettei suutarin lapsella ole kenkiä. Olen ammatiltani kädentaitoihin painottunut ohjaaja... :P Kammottavaa, ettei 7-vuotiaani osaa edes virkata!
Ulkoiliulukin on kyllä vähän pakkopullaa... Periaatteessa tykkään ulkoilla, mutta leikkipuistossa tms. seisominen on ihan kidutusta... Yritän aina keksiä jotain muuta.
Mäkin siedän tosi huonosti univajetta, ja sitä on kertynyt vuosien aikana, kun yksi lapsista on uniongelmainen.
Lisäksi mä olen molempien kohdalla onnistunut uuvuttamaan itseni ihan vain sillä, että vaadin itseltäni niin paljon. Jo valvomisissa olisi kylliksi syytä löysätä pipoa, kuten muistuttelen jatkuvasti muita lähipiirini äitejä, mutta itseäni ruoskin henkisesti koko ajan jostain - milloin liian yksipuolisesta ruuasta, kun teen niitä viittä ateriakokonaisuutta, jotka lapsille uppoavat helpoiten, enkä jatkuvasti yritä monipuolistaa heidän ruokavaliotaan, milloin liian vähäisestä ulkoilusta (johtui se sitten pakkasista tai vaikka siitä, että joku lapsista on sairaana), liian vähäisistä virikkeistä (kotihoidettuja kun ovat, ja viettävät suurimman osan hereilläoloajastaan vain sisarukset leikkikavereinaan), omasta väsymyksestäni, siitä etteivät lapset pääse kovin usein esim. teatteriin tai matkustelemaan, koska niihin ei ole kovin usein varaa, kiitos tämän kotiäitiyden. Aika ajoin onnistun kehittelemään syyllisyyden tunteita myös periaatekysymyksistä, kuten siitä, että kierrätän vaatteita lapselta toiselle niin oman perheen kuin lähi- ja tuttavapiirini sisällä (mikä on mielestäni järkevää, ekologista ja taloudellista, mutta voi lapsiparkoja, kun joutuvat kulkemaan muiden vanhoissa vaatteissa suurimman osan ajasta), tai siitä, etten suostu ostamaan joitakin hittileluja, kuten Bratzeja ja Gormiteja lapsilleni (koska mielestäni niissä ei ole mitään rakentavaa eikä sellaista, mitä tahtoisin lapsilleni opettaa, mutta kun kaikilla muillakin niitä on). Olen myös kehitellyt syyllisyydentunteita aivan älyttömistä asioista, kuten pitkistä imetyksistä, vaikka olenkin ne perustellut itselleni WHO:n suosituksilla, en ole kokenut niitä raskaiksi vaan nimenomaan olen halunnut imettää pitkään. Syyllisyydentunteita olen lietsonut myös helpoista synnytyksistäni (koska monella ne ovat niin paljon vaikeampia, jopa traumaattisia, ja minä olen "tuosta vaan" puskenut ulos useamman lapsen, jokaisesta lasten sairastamisesta (kun muut eivät pääse ulos tms. jos yksi sairastaa, ja äidin tehtävähän nyt vaan on pitää lapsensa terveenä) ja varsinkin yhden lapseni aistiyliherkkyydestä. Tiedän, että suurin osa syyllisyydentunteita aiheuttavista asioista on ihan hölmöjä, mutta tämä onkin mun heikko kohtani. Itselleni en tule koskaan kelpaamaan sellaisena äitinä kuin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et taida hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet.Mitä jos opettelisit hyväksymään itsesi vajavaisena ihmisenä?Lapset ottavat mallia sinusta siihen,miten he suhtautuvat itseensä.Jos pidät itseäsi huonona etkä arvosta itseäsi,niin miten lapsi oppisi arvostamaan itseään?Tietenkin se,että kohtelet lasta hyvin,vie hänet jo pitkälle itsearvostuksessa..Mutta älä mitätöi itseäsi!
kun lapset tappelevat tai känisevät tai en saa niitä ulos ovesta kun on kiire jonnekin.
Jos tämän saisin muutettua niin olisin suht täydellinen. Annan aikaa, tykkään oikeasti olla lasteni kanssa, laitan hyvää ruokaa, röykkiöittäin vihanneksia ja hedelmiä, ulkoilen, askartelen, leivon, vien paikkoihin, luen kirjoja, hellin, kuuntelen, järjestän kivoja juhlia, teen kodista kauniin ja paljon muuta.
Ihanaa lukea muiden heikoista kohdista. Tunnen usein huonoa omatuntoa kiihtymisestäni ja ikävistä asioista joita päästän kiukkuisena suustani. Tämä G saa tuntemaan että onhan noita heikkouksia jokaisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kai se on niin, ettei suutarin lapsella ole kenkiä. Olen ammatiltani kädentaitoihin painottunut ohjaaja... :P Kammottavaa, ettei 7-vuotiaani osaa edes virkata!
Ulkoiliulukin on kyllä vähän pakkopullaa... Periaatteessa tykkään ulkoilla, mutta leikkipuistossa tms. seisominen on ihan kidutusta... Yritän aina keksiä jotain muuta.
välillä liikoja itseltäni ja myös lapsiltani. Onneksi edes tiedostan nämä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli tosi vaikeaa elää uhmaikäisen kanssa. Hermot petti ja huusin. Musta tuntuu että mun lapsella oli 6 vuotta yhtäjaksoista uhmaikää.
Siis vauva- ja taaperoaika oli ihanaa, ja koin olevani hyvä äiti, samoin murrosikäiselle olen hyvä mutsi. Kyse on siis koko ajan vain yhdestä lapsesta :O
Olen siis järkyttävä leijonaemo. Toisaalta on lohdullista huomata, että lapsi kestää loppujen lopuksi kaikki kohtaamansa pettymykset paljon paremmin kuin minä.
Olen myös sellainen, että vaadin lapselleni parasta mahdollista. Kai olen vähän kukkahattutäti.
Kun lpaset olivat pieniä, ongelmani oli myös kova oman ajan tarve.
josta koen huonommuuden tunnetta usein. Samoin meillä lapset katsovat tv:tä, ainakin av-palstalaisiin verraten, paljon.
Minä myönnän olevani samanlainen, mutta koetan koko ajan pyrkiä tavasta pois.
Joskus vaan pinna palaa niin, etten voi mitään. Silloin huudan lapsille.. =/
Pyydän kyllä aina anteeksi ja lapsille olen sanonut että joskus aikuinenkin hermostuu.
toisistaan? Usein sanotaan et ne on samankaltaisia
t. yks joka pelkää jo nyt lasten murrosikää
Oli tosi vaikeaa elää uhmaikäisen kanssa. Hermot petti ja huusin. Musta tuntuu että mun lapsella oli 6 vuotta yhtäjaksoista uhmaikää.
Siis vauva- ja taaperoaika oli ihanaa, ja koin olevani hyvä äiti, samoin murrosikäiselle olen hyvä mutsi. Kyse on siis koko ajan vain yhdestä lapsesta :O
Otsikko kertoo kaiken. Vaadin täydellisyyttä niin itseltäni kuin lapsiltanikin. Jos kymppejä ei tule niin tulee huutoa.