Lue keskustelun säännöt.
Voitko samaistua? Kirjailija Harri Sirola kuvasi masennustaan näin:
02.12.2010 |
"Tuska-depressioon sairastuminen on kuin siirtyminen maanpäällisestä elämästä vedenalaiseen. Paine on veden alla kova. Korvat paukkuvat. Keuhkot eivät saa happea. Ja niin jonkin ajan kuluessa kaikki elintoiminnot pysähtyvät, tai paremmin sanottuna: lähes pysähtyvät. Jommoinenkin olkipilli johtaa kauas pinnalle. Pysyt vaivalloisesti hengissä, ilma virtaa pillin läpi katkonaisesti, mutta virtaa sittenkin – ja juuri kun kuvittelet hapen loppuvan, pillistä tuhahtaa sen verran mädänhajuista ilmaa, että kykenet tuntemaan kivun."
Kommentit (28)
[quote author="Vierailija" time="02.12.2010 klo 20:40"]
Olen itse ollut aiemmin masentunut ja tuo kopioimani teksti jotenkin kolahti. Aionkin seuraavaksi lukea Anja Kaurasen Syysprinssin. Jos se vähän avaisi tätä aihetta.
ap
kirjaa Abiturientti! Enkä lainkaan ymmärtänyt aikuisena, että mikä johti hänen itsemurhaansa. Suhde Anja Kauraseen/Snellmaniin?
Kannatta lukea myös Sirolan viimeinen teos. Kirjoitti siinä jumalan ihmiseksi, Ehkä se kuvaa jollain tavalla mielenmaisemaa, jossa toivo on menetetty, että kristuskin oli vain suuri valhe. Kirja on kyllä muutenkin hyvä ja ajatuksia herättävä, mutta varsinkin kirjailijan taustan tuntien: Jeesus Enkelinpoika Nasaretilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 19:00"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 18:58"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 18:35"]
Harri oli mun lapsuudenystäviä:( Ihana herkkä ja älykäs, ei vain jaksanut ympäristön paineita. En osaa kuvitellakaan mikä ajoi Harrin tuollaiseen tilaan, hänellä oli kaikki hyvin. Vauras elämä ja mahdollisuus ihan mihin vaan...
[/quote]
Sepä se, kun masennus on tauti, joka myrkyttää mielen niin, ettei mikään enää tunnu hyvältä. Vaikka olisi mihin mahdollisuus, niin se myrkky vie halun ja kyvyn nähdä ne mahdollisuudet. Siksi se on vakava ja tappava tauti.
Minun masennus ei ole tuntunut tuolta mitä sirola kuvaili, mutta en epäile, etteikö se hänellä ole tuntunut tuolta. Minulla on lähinnä ollut sellainen olo, että missään ei ole mitään mieltä ja koko elämä on pelkkä suuri paha vitsi ja haluan kuolla pois.
[/quote]
Kärsin itsekin sairauden aiheuttamasta keskivakavasta masennuksesta mutta en voisi kuvitellakaan vastaavaa tekoa. Ehkä nainen kuitenkin ajattelee ensin mitä tuo aiheuttaa läheisille ja sitten vasta itseään. En tiedä...
Mua kantaa aforismi: kun luulet jo menettäneesi kaiken on jäljellä vielä tulevaisuus
14
[/quote]
Ehkä siinä vaiheessa, jos masentunut päätyy lopulliseen ratkaisuun, hän kokee sen olevan helpotus myös läheisille. Toivottavasti et uppoa niin syvälle koskaan.
No en todellakaan. Ihan ihmeellinen kuvaus.
Minun masennukseni oli enemmänkin sen tuntuista, kuin olisin koko ajan jäisellä vuoren reunalla, koko ajan vaarassa horjahtaa alas, tai kuin kävelemässä nuoralla satojen metrien korkeudessa... Ja se mikä oli rotko jota pelkäsin, oli hulluus tai kuolema tai molemmat, ja tunsin koko ajan olevani ihan reunalla että putoan...
Vierailija kirjoitti:
Mutta sitä en ymmärrä, että niin loistavan kirjan nuorena miehenä kirjoittanut mies ei löytänyt paikkaansa maailmassa.
Abiturientti-fani
se nyt mistään Anja Snellmannista johtui, city- lehden artikkellissa sanotaan, että
"Painosten kuningasta Sirolasta ei koskaan tullut. Monille Sirola tulikin tutuksi vasta kun kuuluisa ex-tyttöystävä Anja Kauranen julkaisi kirjansa Syysprinssi vuonna 1996. Kirja kertoi Kaurasen ja Sirolan rakkaussuhteesta sekä Sirolan syvästä depressiosta, johon Sirola oli ajautunut julkaistuaan Virosta kertovan pääteoksensa Kaksi kaupunkia. Kirja nosti uudestaan esille Suomenlahden pohjois-etelä-ulottuvuuden. Romaani sai hienot arvostelut, Sirolaa verrattiin jopa Hemingwayhin, mutta parin tuhannen kappaleen myyntiluvut masensivat. Depressio vei Sirolan lopulta Lapinlahden mielisairaalaan, diapam- ja sähköshokkikierteeseen. Sirola ei häpeillyt masennustaan, vaan kirjoitti siitä rohkean tilityksen Imageen lokakuussa 1996."
Onneksi oli sentään rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän ne syyt ole keski-iässä eri kuin nuorena. Olen sitä mieltä että edelleenkin tarvittaisiin sellaisia parantoloita kuin ennen oli (toki eri menetelmin). Saisit tutkistella sisintäsi rauhallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Vaan täysin vastakkaiseen suuntaan ollaan menossa.
Sirolan masennuksessa vaikuttaa olleen jotain synnynnäistä. Kaikesta päätellen.
Toinen juttu: nykyään moni kirjailija hyppisi riemusta, jos romaani myisi parituhatta kappaletta.
Joo, tämä oli se Kampissa tapahtunut. Ajattelen Sirolaa siitä mennessäni vieläkin. Oma oloni on vuosien jälkeen jo parempaan päin, hienoa, että ap:nkin.