Työ vs. raskaus

Roikuin itse taannoin löyhässä hirressä vakinaistamista odottaen. Sitä ei koskaan tullut ja lopulta päättyivät määräaikaisuudetkin. Lopputuloksena masennuin, sillä ex-miehelläni oli näkemys, että molemmilla on oltava vakkarityö ennen lasta.



Nykyisen mieheni kanssa olen seurustellut vajaat puolitoista vuotta ja asunut yhdessä kolme kuukautta. Valmistuin juuri ja tällä hetkellä olen työtön, miehelläni on vakkariduuni. Ehkäisyn lopetimme reilu kuukausi sitten, koska alan olla sen verran "vanha" (31) ja mieskään ei oikein halunnut perustella, miksi yritystä lykkäisimme.



Pointti tässä lätinässä oli siis kai se, että itse en ainakaan enää tässä elämänvaiheessa vaivaudu töiden ehdoilla elämään. Sen perusteella mitä olen itse työelämässä ollut ja vierestä seurannut, moni homma on silkkaa ihmisten riistoa ja kiduttamista. Vaikinaistamista lupaillaan hamassa tulevaisuudessa eikä sitä välttämättä koskaan tule.



Ok, minulla on ehkä vähän synkkä näkemys työelämästä, mutta toivottavasti tästä oli edes jotain iloa/hyötyä pohdintoihisi.

Juuri tuossa toiseen ketjuun avauduin, että milloin on "oikea aika" aloittaa yrittämään lasta. Tuleeko oikeaa ajankohtaa ikinä?



Itselläni myös määräaikainen työsopimus. Esimieheni haluaisi minut vakinaistaa, mutta vapaita virkoja ei tässä puljussa tällä hetkellä ole, joten vakinaistaminenkaan ei ole mahdollista. Ajatuksenjuoksuni on mennyt viime vuosina kutakuinkin seuraavanlaisesti:

1. Lapsen pitää syntyä avioliittoon -> mentiin naimisiin

2. Lapsen syntyessä pitää opiskelut olla opiskeltuna -> valmistuin

3. Taloudellinen tilanne tulee olla vakaa ja vakituinen työpaikka olisi ideaali ennen lapsen saapumista maailmaan.



Nyt olen alkanut miettimään, että olenko ihan pöhkö, kun siirrän ja siirrän vauvantekohommia. Mies on halunnut lasta jo 4 vuotta. Mitä jos odotankin vakituista virkaa hamaan tulevaisuuteen? Mitä jos en olekaan enää hedelmällisimmilläni, kun "oikea aika" tulee ja bussi onkin jo mennyt pysäkkini ohi?



Kaiken tämän jahkaamisen jälkeen päätettiin eilen aloittaa yrittäminen :)

Joskus elämässä pitää otta riskejä. Hyppy tuntemattomaan tuntuu hyvältä.

...vastauksistanne, olen miettinyt asiaa edelleen paljon siinä mihinkään oikeastaan pääsemättä. Scarpetta, kiva kuulla, että yritätte. Noinhan se nimenomaan voi käydä ja siksi siinä löyhässä hirressä ei ehkä kannttaisi omia unelmiaan uhrata... Kuulostaisi pahalta tilanne jossa mies vaatii molempien olevan vakiduunissa, melkein kuin tuplapaine. Meillä tämä odotus johtuu ihan minusta itsestäni.



Lähipiiristä koitin aihetta vähän kysellä, mutta kukaan ei oikein ollut mitään mieltä. Ehkä tämä on niitä juttuja joista ei saisi puhua, koska itsekästähän se tavallaan on pedata elämä ensin itselleen (toisaalta myös sille vauvalle) mahdollisimman täydelliseksi ja sitten vasta "hypätä tuntemattomaan" niin kuin PollyCotton sen hyvin muotoili. :) Järjetöntähän se on odottaa vaan sen vuoksi että kaikki on "oikein". Olen itsekin välttämättä halunnut opiskella ja olla työelämässä, matkustella jne. ennen kuin on lapsen aika, mutta mistä sen tosiaan tietää vaikka juna ajaakin ohi siinä kohtaa kun minä kaikessa komeudessani päätänkin olla valmis?



Hmmm. Täytyy jatkaa pohdiskeluita. Kun vaan itsekin uskaltaisi jossain kohtaa hypätä. Odottaminen nimittäin tuntuu yhä vastenmielisemmältä koko ajan.

Itse taannoinnaan ajattelin että pitää olla opiskeltu ja naimisissa ja vakipaikka jne....

No elämä kuitenkin meni toisin... opiskelut oli takana ja olin töissä, määräainaisessa työsuhteessa ja hups olinkin raskaana. Häitä vasta suunniteltiin siinä vaiheessa kun testi näytti plussaa. Mentiin naimisiin hieman nopeutetulla aikataululla, koska oltiin jo tunnettu vuosia. Morsian oli hieman "hyvin syöneen"näköinen hääpuvussa, mutta osa juhlaväestä ei tiennyt että sinä vaiheessa oli rv15 ;) Lapsi syntyi ja määraikainen työsuhde päättyi.

Kelan äitiyspäivärahaanhan työsuhteella ei ole merkitystä, kunhan olet ollut viimeiset 6kk töissä, saat sen niiden tulojen mukaan.

Ja kuinkas ollakaan syntyi toinenkin lapsi, enkä ollut päivääkään lasten välissä töissä, mutta sain äitiyspäivärahan ekan lapsen mukaan, kun lasten ikäero oli alle 3v. Kun sitten aloin miettiä hoitovapaalta töihin paluuta ajotin sen syksyyn, jolloin on eniten avoimia paikkoja auki joihin hakea ja sain helpommin töitä.

Joten oma kokemukseni on että vakituista paikkaa on nykypäivänä turha alkaa odottamaan, sitä voi joutua odottamaan pitkäänkin. Ainoa asia minkä menetät jos olet määräaikainen suhteessa vakituiseen työsuhteeseen on lomat äitiysloman ajalta,mutta muuten ei ole mitään väliä. tietysti töihin paluu on hieman erilainen, mutta ei muuta kuin lapsia tekemään ja heittäytymään lapsiperhe arkeen!