kotiäitiys raskasta - onko se?

olen ollut kotona ja nyt töissä. Kyllä kotona olo oli lomaa. välillä vähän yksinäistä kun ei lähellä asu monia lapsiperheitä eikä kavereilla ole pieniä lapsia. nyt teen samat hommat tai siis ainakin melkein työpäivän päätteeksi :) ja minulla on kaksi pientä

ihan riippuu miten sen kotona olon ottaa ja mitä kotona tekee. Toki työlläkin ja ahkeruudella työssä on merkitystä.

Itsellä oli rankempaa kotona kuin nyt työssä.

Minulla useampi lapsi pienellä ikäerolla. Me teimme kaikkea kivaa lasten kanssa. Meillä oli selkeät ulkoilu, syönti ja unirytmit. Askarreltiin ja retkeiltiin paljon. Kotitöitäkin oli kotona ollessa paaljon enemmän. Ruokien laittoonkin meni aikaa reilusti enemmän(aamuap,lounas,välip,päivällinen ja iltap) nykyään kun ei tarvi huolehtia kuin päivällisä ja iltapalasta. Koti pysyy päivällä siistinä kun siellä ei ole ketään. Meillä oli kivaa kotona ja lapset ovat saaneet paljon aikaa ja huomiota. Kasvatus on aikaa vievää ja raskasta hommaa jos sen tekee kunnolla

Todella paljon työn raskauteen vaikuttaa lapset ja oma asenne. Itsellä on kolme lasta kotuullisen lyhyillä ikäeroilla ja välillä on ollut aivan järkyttävän raskasta. Kaikilla lapsilla on pitkäaikaissairauksia, yhdellä useitakin.



Kaikilla perheenjäsenillä on rajoitteita ruokien kanssa. Taisin suunnilleen itkeä ilosta kun ekaa kertaa saatoin tarjota kaikille perheessä samaa ruokaa ("risottoa" riisistä ja kalkkunasta, kasvikset, leivät ja maidot toki erikseen sen mukaan mikä kullekkin sopii).



Nyt alkaa kotiäitiys olla jo "kevyttä" mutta ei tosiaankaan edellisen kolmen vuoden aikana.



Ja mitä tulee ap:n viestiin kuinka työläinen joutuu nousta aamusta tiettyyn aikaan. Mietippä kotiäidin elämän toista puolta. Hälytysvalmius koko ajan yötä päivää. Aina valmiina palvelemaan. Harvoin saa tehdä mitään rauhassa valmiiksi vaan koko ajan tulee keskeytyksiä. Minusta se on raskasta.

ikään kuin se postilaatikolle lampsiminen kertois sulle vielä tästä yhtään mitään. Tiedoksi vaan että kun on useampi lapsi ei pääse päikkäreille mamma saati että ehtis istua rauhassa kahvipöytään kuten töissä voi tehdä. Mulla kokemusta ja voin sanoa että paljon helpommalla töissäni pääsin missä sain tehdä työni rauhassa, tietyssä järjestyksessä ilman että ipanat roikkuvat puntissa. Töissäni sain myös tehdä työni eikä kukaan tullut heti sen jälkeen laittamaan pakkaa sekaisin kuten täällä kotona. No mä pääsen vielä joskus töihini lepäämään nyt on aika hoitaa pienet lapset kotona :)

koen että työelämässä pääsee helpommalla. Kyllä se kaikki touhuaminen lasten kanssa on raskasta kun pitää tehdä asiat moneen kertaan uudellen ja uudelleen eikä todellakaan päikkäriaika tarkoita että äiti lepää. Lapset kun nukkuu niin äiti siivoaa jälkiä. Toista se oli kotiin tullessa töistä kun kukaan ei ollut laittanut kämppää sekaisin päivällä.

Saat asiallisen vastauksen.



Kotiäitiys on vaativaa, jos muuten on ollut hyvin harrastus- ja työkeskeinen, saanut tyydytyksen ja omanarvontunnon asioista joita on vaikeata toteuttaa kotoa käsin ja lapsiin keskittyen.



Hyvä lapsenhoito vaatii aitoa läsnäolemista, aikuisuutta, johdonmukaisuutta, päivärytmiä ja elämänhallintaa. Omat tarpeensä joutuu väistämättä laittamaan toiselle sijalle, vaikka kaikkea ei saakaan unohtaa. Vaikein tämä tasapaino on saavuttaa oikeasti yksinäisillä yksinhuoltajilla.



Kun oppii löytämään mielekkyyden "ihan vaan kotona olemisesta" ja löytää reittinsä silti ulkomaailmaan ja sopusointuun itsensä kanssa, kotonaolo on todella palkitsevaa. Olen itse kasvanut juuri tuon reitin työkeskeisyydestä pullantuoksuun. Se vaati itsensä ja ajatustensa kanssa työn tekemistä. Oivalluksen siitä, että itsetuntoni ei ole kiinni muiden kannustuksesta ja arvonannosta.



Palaan aikanaan työelämään muodossa tai toisessa, mutta nyt nautin hitaasta elämäntahdista ja Omasta Päästäni. Viihdyn ajatusteni ja harrastusteni parissa loistavasti.



suurperheellinen

kaikki mitä teen tapahtuu lapsen kanssa joka sotkee tullessaan ja sotkee mennessään. Lasten päikkäriaika on ainoa hetki päivässä kun saan rauhassa esim lukaista aamun lehden ja syödä. Kaikki muu tapahtuu jatkuvasti keskeytyen toisin kuin töissä. Mä muuten en pääse nukkumaan päikkäreitä kun isommat lapset myös huollettavana ja he eivät nuku enää.

meillä herätään JOKA aamu viimeistään klo 7 kun sä ap vielä käännät kylkee,puurot ym mahaan tiskausta ja tosiaan en vain makaa lastenhuoneen lattialla vaan meillä ainakin askarrellaan kunkin lapsen osaamisen mukaan,pelaillaan ym,ulkoillaan ja joka päivä ten ruuan itse harvoin on valmis ruokia.Enkä oo päivääkään katunut jäädessäni kotiäidiksi,tämäkin on "kutsumus ammatti"mielummin hoidan lapseni itse kun laitan päiväkotiin tiedän päiväkoti elämän perikotasin siellä itse työskelleenä ja omiani en sinne ikinä halua laittaa!

tätäkään asiaa ei voi yleistää noin.

Niin kotiäidit, kuin työssä käyvät äidit ovat erilaisissa elämäntilanteissa, eikä voi sanoa yleisesti kumpi on helpompaa tai rankempaa.



Riippuu paljon siitä, montako lasta on, ja millaisilla ikäeroilla, millainen on taloudellinen tilanne, millainen on parisuhde..Toisaalta, mikä on työpaikka, hoitopaikat, sairasteleeko lapset tai itse jne jne.

On niin lukematon määrä asioita jotka vaikuttavat siihen, millaista elämä on, joko kotona tai työelämässä.

Mua ärsyttää maatua kotona verkkareissa ja repiä arkeen sisältöä siitä, että tehdäänkö tänään maggista vai ärtsäriä. Mua vituttaa tuo loppumaton pyykkirumba, johon tosin saa hienosti vaihtelua pyykin värin, pesulämpötilan ja ooo-ooo-oooh pesuaineen valinnalla! Montakohan kertaa oon jo vaihtanut vaipan, rasvasinko viimeksi Erisanilla vai Essexillä, olikos tänään kylpypäivä vai vasta huomenna? Jahah, lelut ovat taas levällään, laitetaanpa ne takaisin laatikkoon ja kerätään taas parin tunnin päästä uudestaan laatikkoon. Keitänpä kahvit, vai keitinkö mä jo, ainakin pöydälle on unohtunut yksi jäähtynyt kahvimukillinen. No, tyhjennetään se ja laitetaan tiskikoneeseen, vois senkin laittaa päälle niin saadaan astia makaronilaatikkoa varten...



Joo, mää en oo kotiäitityyppiä, mun pää ei kestä tätä. :D

Mun taaperoni ei juuri koskaan antanut mun lepäillä rauhassa, kun oli hereillä. Taaperothan eivät yleensä nuku myöhään, vaan kiskovat väkisin ylös viimeistään aamuseitsemältä. Siitä lähtien pitää olla koko päiväksi ohjelmaa. Yksin ei ainakaan mun lapseni halunnut leikkiä. Aina piti olla mun mukana leikkimässä, touhuamassa seuraneitinä. Ulkoilua, pelejä, rakentelua, autoleikkejä, piirtelyä, askartelua. Ruoan teimme yhdessä, koska eihän siitäkään olisi tullut mitään, että lapsi olisi joutunut olemaan yksin, kun mutsi laittaa safkaa.. siis koko ajan piti ottaa muksu huomioon, mitä askareita voin hänelle antaa siksi aikaa kun itse pilkon vihanneksia tms.



Miehet kai yleensä ovat lahjakkaampia jättämään pienen lapsen yksin touhuamaan. Se käy heiltä helpommin siksikin, että ainakin oma lapseni ei edes uskaltanut häiritä isäänsä, kun tämä oli tietokoneella tai tv:tä katsomassa. Mutta tästä onkin kiertäviä juttuja, kuinka joku isä on tyytyväisenä antanut lasten leikkiä yksikseen olohuoneessa ja olohuoneen seinät on sillä aikaa peitetty margariinilla.



Taaperoita pitää kyllä valvoa koko ajan. Se on sitä kotiäidin työtä.

Pienimmäiseni on 6 kk ja nukkuu yöt kohtuuhyvin, sekä kahdet parin tunnin päiväunet. Isommat lapset on koulussa. Päivät kuluu pienimmän kanssa vallan mukavasti, joskus on tosin hieman tylsää. Postilaatikolle lampsin yleensä vasta iltapäivällä, tai sitten tyttö tuo postin tullessaan koulusta. Kun vauva oli ihan pieni, niin oli vähän raskaanpaa. Väsymys painoi yöheräämisistä, eikä päivisin ollut selkeää rytmiä.

Kun vauva tuosta kasvaa, niin tiedossa hieman enemmän actionia ja varmaan päivät muuttuvat hieman rankemmiksikin.

Kotona on ihanaa. Paljon haastavampaa se on hoitaa kaikki nämä päivisin tekemäni askareet sitten kun on töissä täydet päivät.

En kyllä ole ikinä valittanutkaan kotiäiteyden raskautta...

vaan yritän selvitä näistä vuosista siten, mikä parhaimmalta tuntuu. En nouse kuudelta niin kuin tuttu kotiäitini suihkuun, jotta olen puhdas ja puettu ja aamukahvini juonut, kun taapero nousee 6.30. Aamupalan jälkeen tämä tuttuni on ehtinyt puoleen päivään mennessä (ja tämän hän aina muistaa kertoa jokaikisellä tapaamisellamme):

1) Rakentaa iso palikkatalo

2) Leikkiä junaradalla

3) Hoivata kahta nukkea ja vaihtaa niille edellisiltana ompelemansa vaatteet (näitä itsetehtyjä vaatteita nukeilla on jopa enemmän kuin taaperolla, joka viikko uudet)

4) Ulkoilla tunnin

5) Askarrella/piirtää

6) Laittaa edellisiltana esialmistelemansa lasagne uuniin ja valmistaa yhdessä taaperon kanssa salaatti

7) Leipoa jälkiruoaksi taaperon kanssa marjapiirakat (taaperolle oma minikokoinen)

8) Syödä ja laittaa tiskit koneeseen. Se kestää, koska taapero haluaa laittaa oman osuutensa.

Sitten onkin vuorossa päivälepo, jonka aikana tämä äiti raataa vauhdilla pyykkivuoren, pölyjen yms. parissa sekä valmistelee iltapäivän jännän leikin, joka aina on jotakin suurta esim. prinsessa-leikkiä äidin ompelemilla vaatteilla, nukketeatteriesityksiä, nukkekestejä, majaleikkiä jne. Iltaisin tämä äiti hoitaa lapsen nukkuessa kaikki rästiin jääneet kotityöt sekä ompelee niitä nukenvaatteita ja rekvisiittaa iltapäivän leikkeihin.



Ei, tämä ei ole mun juttu. Me herätään kaikki vasta 7.30 ja aamupalaan ja aamutouhuihin hurahtaa helposti parikin tuntia. Sitten ulos, jos on kiva ilma tai sisällä lapset touhuilevat ja minä teen jonkin kotityön esim. siistin keittiön ja laitan uuden koneellisen pyykkiä. Ihan kysymys teille tehokkaille kotiäideille: miten ihmeessä teidän pyykkäämiseen kuluu se 5 min. kun äsken katsoin aikaa ja siihen meni 30 min. eli koko kuopuksen aamupäiväuniaika. Ensin laskostellaan puhtaat pyykit pinoihin, joista ne on helppo viedä kaappeihin. Sitten ripustetaan märät kuivumaan ja lopuksi täytetään kone ja laitetaan se päälle. Ihan vikaksi tai joskus välissäkin viedään niitä vaatteita kaappeihin. Ja tähän en ole siis listannut silitystä tai mankelointia, jota teen esim. pöytäliinoille ja lakanoille.



Nyt on kuopus korvatulehduksessa, vanhin on lähtenyt toki isän mukana eskariin, mutta tuo keskimmäinen touhuilee itsekseen omassa huoneessaan (pienten esineiden parissa, joten kuopus 10 kk ei voi leikkiä mukana vaan leikkii tässä vieressäni). Olen istahtanut tähän nyt 10 minuutiksi, kahvi mukissa on tosin jo jäähtynyt. Seuraavaksi alan väsätä lounasta. Itselleni fetasalaattia ja lapsille eilistä lihamureketta ja perunamuusia (perunat keitän ja muussaan tänään). En siis käytä 10 min. omaa aikaani aamupäivällä siihen, että askartelisin tai pelaisin tai edes leikkisin lasteni kanssa.



En suunnattomasti nauti kotiäitiydestä, mielestäni töissä oli ns. helpompaa, kun ei tarvinnut miettiä kenenkään muun vaatteita tai ruokaa kuin omaani ja sai tehdä hommat loppuun. Olin töissä isäkuukauden, joten on myös tuoretta vertailupohjaa. Ehkä töiden helppoutta lisäsi se, että olin vain siellä väliaikaisesti, joten vastuutakin oli vähemmän ja sain tehdä vain mielekkäitä töitä, en niitä tylsiä rutiineja.



Kotona askartelut ja leipomiset ajoitan yleensä iltaan, jolloin isä on paikalla katsomassa nuorinta. En ole täydellinen äiti enkä koe tarvetta ollakaan. Kun äiti on väsynyt, äiti istuu koneella ja lataa akkuja. Näin lapset oppivat, että on ok välillä väsyä, niin aikuisetkin tekevät. On siis ihan hyvä lastenkin ottaa itselleen sitä rauhallista aikaa. Eskarilainen haluaa sitä usein heti eskarin jälkeen, keskimmäinen ei osaa rauhoittua kuin vain minuutiksi tai kahdeksi. :) Mutta ehkä tuo oppii...

Riippuu niin lapsesta. Meillä heräillään pari kertaa joka yö + ylös noustaan klo 5, arki tai pyhä. Vilkas lapsi, joka koko ajan kaipaa huomiota, eli siihen ruuanlaittoon& pyykkäykseenkin lapsi pitäisi ottaa jotenkin mukaan, mikä yleensä tietää sotkemista - ja sitten ei ole sitä taukoa, jolloin ne sotkut saisi siivottua... Eli puhu vain omasta puolestasi.

kotona ja silti koin, että kotona pääsin helpommalla.



Heräsin kyllä jo 5.30, että ehdin juoda rauhassa kahvin ja valmistella lounaan mahdollisimman pitkälle ennen kuin lapset herää ja lähdimme aamupalan jälkeen ulos.



Mutta muuten leppoisaa hommaa, ei ollut valittamista.

Lapsen kanss akotona ollessa koin nämä jutut raskaiksi



-olet aina "töissä", 24/7. Kaikki tekemättömät hommat ovat koko ajan siinä ja olet lapsen käytettävissä 24/7.

-lapsi keskeytti kaiken, aina. Mitään ei saanut tehdä rauhassa omaan tahtiin.

-aikuisen työyhteisön puuttuminen. Hiekkalaatikon reunalta ei löytynyt samanhenkisiä ihmisiä, joten sosiaaliset aikuiskontaktit jäivät pinnallisiksi. Omista kavereista kellään ei ollut samana aikaan lapsia kotihoidossa, useimmilla ei lapsia ollenkaan

-lapsen päiväunissa ei ollut oikeastaan mitään rytmiä ekan vuoden aikana, saattoi nukkua mitä tahansa 20 minuutin ja 2 tunnin väliltä. Jos lähdin lapsen kanssa liikkeelle (esim. kahvilaan tapaamaan tuttuja), nukkui vielä huonommin->kiukkuinen lapsi->rasittunut äiti.

-lapsen kehittymättömyys. Koin pikkulapsen rakastamat rutiinit ja toiston supertylsänä. Vauvan leikit ja kirjat liian yksinkertaisia jotta olisin niistä tykännyt. Tylsää kun lapsi ei puhunut niin ei voinut keskustellakaan kunnolla.



Työssä ollessa on eri asiat raskaita, esim. lyhyet arki-illat. Viihdyn kyllä paremmin töissä ja isomman lapsen kanssa pienen vauvan/lapsen kanssa kotona.

no minusta tämä ei ole ainakaan raskasta vaan elämäni rennointa ja parasta aikaa. Heräillään taaperon kanssa yleensä 9 maissa aamulla, syödään rauhassa aamupalaa, leikitään...ja taapero touhuilee lelujensa kanssa yleensä tosi pitkään itsekseen tyytyväisenä, kunhan välillä tarkistaa että äiti on lähellä ja saatavilla. (nytkin katselee kirjaa tuossa lattialla vieressä itsekseen), teen kotitöitä omaan tahtiin...kattelen telkkua, surffaan netissä, laitan ruokaa... Ihanan rauhallista ja rentoa elämää. Ei käy kateeksi työssä juoksevia, siellä kun on jatkuvasti juostava aikataulujen kanssa ja stressi on jokapäiväistä.

Mua ärsyttää maatua kotona verkkareissa ja repiä arkeen sisältöä siitä, että tehdäänkö tänään maggista vai ärtsäriä. Mua vituttaa tuo loppumaton pyykkirumba, johon tosin saa hienosti vaihtelua pyykin värin, pesulämpötilan ja ooo-ooo-oooh pesuaineen valinnalla! Montakohan kertaa oon jo vaihtanut vaipan, rasvasinko viimeksi Erisanilla vai Essexillä, olikos tänään kylpypäivä vai vasta huomenna? Jahah, lelut ovat taas levällään, laitetaanpa ne takaisin laatikkoon ja kerätään taas parin tunnin päästä uudestaan laatikkoon. Keitänpä kahvit, vai keitinkö mä jo, ainakin pöydälle on unohtunut yksi jäähtynyt kahvimukillinen. No, tyhjennetään se ja laitetaan tiskikoneeseen, vois senkin laittaa päälle niin saadaan astia makaronilaatikkoa varten... Joo, mää en oo kotiäitityyppiä, mun pää ei kestä tätä. :D

Minäkään en ole kotiäiti-tyyppiä ja juuri tuollainen edellä kuvattu rassaa minuakin. Onhan se asenteesta paljon kiinni, mutta kun kaipaa elämäänsä muutakin kuin sen, että tänään päätetään syödäänkö sitä makaroonilaatikkoa vai hernaria, niin ei voi mitään, seinät alkaa kaatua päälle. Minä en mitenkään vähättele kotiäitiyttä mutta minä kaipaan elämääni muutakin kuin päivittäistä ruokalistaa, lasten syöttämistä, pukemista, nukuttamista, siivoamista ja ennenkaikkea 24/7 hälyytysvalmiudessa olemista. Tuntuu, että jotenkin tylsistyy ja tyhmistyy kun on kotona.

Olen aika piakkoin jäämässä taas äitiyslomalle ja aika kauhulla taas odotan, että miten tulen selviämään. Onhan se taas rankempaa kun on enemmän niitä hoidettavia, mutta enemmän pelkään tuota pään hajoamista. Ja vaikka olen aika vaativassa työssä, niin koen, että pääsen helpommalla töissä. Saan ajatella siellä muutakin kuin pyykinpesua ja ruuanlaittoa. Voin käydä vessassa rauhssa ja yleensä lounaankin pystyy syömään ihan rauhassa. Mitä luksusta! Koen, että työäitinä jaksan sitten olla myös paremmin kotona läsnä lapsille.

Kotiäitiyden rankkuus minulla oli siinä, että oli niin helvetin tylsää. Tehdä vaan kotitöitä ja kahvitella tuttavilla, ulkoilua :)

raskaaksi, ainakaan vielä.

Lapset ovat 4v. ja 5kk. Olen siis ollut yli neljä vuotta yhtä jaksoisesti kotona ja nautin tästä suunnattomasti. Ei ole kiirettä mihinkään (paitsi kerhoaamuina koska esikoiselle nuo aamuheräämiset ovat yhtä tuskaa =D), voi tehdä asiat omaan tahtiin.



Aamulla nukutaan melko pitkään. Esikoinen herää yleensä yhdeksän kieppeillä, kuopus kahdeksan aikoihin. Yöt nukutaan hyvin. Siinä sitten verkkaisesti heräillään, syödään aamupala, juodaan aamulahvit ja luetaan lehdet sekä mahdollisesti katsotaan lastenohjelmat.



En ole esim. kotitöistä koskaan ottanut mitään stressiä. En välttämättä pese pyykkiä joka päivä, saati sitten imuroi. Keräilen korkeintaan tavaroita pois lattialta ja pöydiltä. Eikä siihen siivoukseenkaan kauaa mene, kun on sen verran pieni asunto ja sinä aikana esikoinen katselee lastenohjelmia tai leikkii, kuopus istuu sitterissä katsoen mitä äiti touhuaa.



Ulkoillaan, leikitään, käydään vähän vierailulla esim. siskoni luona, jolla on saman ikäinen poika kun oma lapseni on. Yleensä mies on se, joka tekee päiväruuan joko ennen töihin lähtöä tai sitten sieltä tultuaan, riippuen työvuorosta.



Toki voi olla, että kun kuopus tuosta kasvaa, niin ohjelmaa tulee vähän enemmän mutta tuskin nyt mitään merkittävää muutosta tulee. Olen sitä mieltä, että tämäkin on asenteesta kiinni. En silti sano, että minulla kaikki päivät olisivat yhtä auringonpaistetta. On päiviä, jolloin jopa vauva käy hermoilleni mutta se lienee aika normaalia =)