Oletko saanut JOULUPUU-keräyksestä lapsillesi lahjat?
Kommentit (95)
että ostan lahjan, paketoin kauniisti, ja sitten sieltä keräyspisteeltä saa lapun, johon kirjoitetaan lahjan saajan ikä ja sukupuoli? ja lappu laitetaan pakettiin kiinni?
Helsingissä taitaa olla forumissa keräyspiste?
Jos täällä muut vievät jopa 50 euron arvoisia? Mitä jos saajan veli saakin rattikelkan kun itse saa puisen työkalusarjan?
mulla ei olisi varaa ostaa vieraalle lapselle 30 euron lahjakorttia. Sen sijaan noin 10 euron arvoisen lelun voisin ostaa. Markka-aikaan hyvin harva sai mitään 150-200 markan lahjoja tai lahjakortteja, nykyään jollain kympin lahjakortilla taas ei tee yhtään mitään. Eli lahjat taitavat mennä enimmäkseen pienemmille lapsille.
Pienemmille lapsille tulee varmasti helpommin lahjoja, joten otan aina 10-17-vuotiaita poikia lahjan saajiksi joulupuusta.
Minä haluan muistaa myös muita lapsia kuin omiani. (tai sukulaislapsia tms) Käytän joulupuu-lahjoihin noin 20-30 eur per lahja.
Jos täällä muut vievät jopa 50 euron arvoisia? Mitä jos saajan veli saakin rattikelkan kun itse saa puisen työkalusarjan?
kunhan ovat kohteelelen suunnattuja, ehjiä lahjoja. Harma noin tuuristä varmasti lahjoittaa.
lehdessä paikallisesta keräyksestä juttua, että keskihinta lahjalla on 5-20e, eli ihan hyvä lahja jos on 10e arvoinen :) Ja tosiaan, muistakaa myös niitä teini-ikäisiä, kun tietty suurin osa ostaa niille pienille lapsille kuitenkin.
Ja miettikää mistä omat lapsenne ilahtuisivat jouluaattona, jollekin se paketti voi olla ainoa minkä saa. Itse näkisin että joku lelu ilahduttaa enemmän kuin vaikka peli (kaikilla ei ole esim. pelikaveria), toinen on sitten myös hyötylahjat, kuten vaatteet tai vaikka luistimet.
Hauskoja ideoita! Ihanaa tuo käsityöharrastajan viitseliäisyys! Lehtitilaus tosi hauska idea myös! Voisi myös olla joku nuorison suosima lehti. Vaikka akkari on kyllä hitti!
Itse olen kanssa jo useampana vuonna laittanut joulukorttirahat (n 70 e) tähän keräykseen ja minusta aivan ihana idea, samoin sukulaiset on kiitelleet. Oon kirjoittanut joulukorttien sijaan joulukirjeen, jonka olen lähettänyt pdf liiteenä sähköpostilla ja sitten näin "säästyneet" rahat laittanut tähän. Olen aina hankkinut jotain, jota oma poikanikin olisi toivonut. Nyt on myös tyttö talossa, joten katsotaan noudattelenko samaa logiikkaa.
Joidenkin valitus toiveiden kalleudesta on aivan pöyristyttävää täällä, pitääkö "köyhien" oikeutta unelmiin ja haaveisiin jotenkin rajoittaa? Onko ne joilla on rahaa, oikeutettuja jotenkin säätelemään rahattomien ajatuksia? Eikö ihmisillä ole muuta tekemistä kun kirjoitella palstalla erittäin ikäviä kommentteja toisten (ja varsinkin viattomien LASTEN) toiveista? Ja mitä sitten onko joku "oikeasti" köyhä vai ei? Eikö pointti ole lapsen ilo? Onko lapset "tuomittava" käytettyyn tavaraan elämänsä joka ikisenä päivänä jos vanhemmat on väliaikaisesti (tai pysyvästi) rahattomia??? Mitä ihmettä? Onko se teiltä pois?
Lämmintä joulumieltä kaikille ja eletään kaikki ilman kateuden taakkaa, jooko?
[quote author="Vierailija" time="27.11.2010 klo 23:44"]
nuorten suosimaan vaateliikkeeseen. Oli todella onnellinen siitä, kuin myös äitikin. Ei olisi ollut siihen itsellä varaa...
[/quote]
Nämä lahjakortit (esim. h&m, zara, Gina Tricot) tekee oikeasti monen teinin iloisiksi. Joulun jälkeen on vielä kaikki alennuksessa, ja silloin saa 20-50 eurolla vaikka mitä.
Tuon ikäisten tyyliä ja makua on kuitenkin niin vaikea tietää.
[quote author="Vierailija" time="12.12.2010 klo 23:29"]
Jos on rahaa niin tällaisen voisi myöskin antaa: http://www.r-kioski.fi/Aku-Ankka.349.0.html (lahjakortti Aku Ankan määräaikaiseen tilaukseen, 6kk 39e ja 12kk 79e, päättyy automaattisesti), tuohon ilmeisesti ei tarvitse etukäteen tietää tilaajan nimeä tai osoitetta. Ja Akkari on maailman paras lehti ja sopii melkein kaiken ikäisille saajille :)
[/quote]
toi on totta!
Tulin tosi iloiseksi tästä ketjusta.
Rakenna joulupuu-kampanjan kautta voi auttaa vantaalaisia lapsia. Joululahjatoiveet ovat noudettavissa 27.11. - tässä tarkemmat ohjeet:
http://www.vantaanseurakunnat.fi/rakennajoulupuu/teema1/
Rakenna joulupuu-kampanjan kautta voi myös tehdä muita lahjoituksia esim. neuloa sukat:
http://www.vantaanseurakunnat.fi/rakennajoulupuu
mulla ei olisi varaa ostaa vieraalle lapselle 30 euron lahjakorttia. Sen sijaan noin 10 euron arvoisen lelun voisin ostaa. Markka-aikaan hyvin harva sai mitään 150-200 markan lahjoja tai lahjakortteja, nykyään jollain kympin lahjakortilla taas ei tee yhtään mitään.
Eli lahjat taitavat mennä enimmäkseen pienemmille lapsille.
Yleensä otan 3 lasta, aina poikia, ikä 10-15 vuotta. (10-11-vuotiaan, 13-vuotiaan ja 15-vuotiaan noin likimäärin) Isoimmalle laitamme 20/25 euron lahjakortin vaateliikkeeseen. Pienemmille sitten leffalippuja ja kirjat.
Näitä isompia siksi, että uskon ihmisten helpommin ottavan pienempiä lapsia, joille on helpompi keksiä lahjaa.
Isäni on innokas vanhojen tavaroiden harrastaja. Sain jo 10-vuotiaana joululahjaksi 1900-luvun alussa tehdyn peilipöydän. Minusta se oli ihana prinsessapöytä! 80-luvulla sen sai antiikkikaupasta edullisemmin kuin uuden lastulevyhökötyksen huonekalukaupasta.
Tuo peilipöytä kulkee mukanani koko elämäni. Se lastuöevyhökötys olisi varmaan nyt jo kaatopaikalla.
Samoin isäni on ostanut esim. kokonaisia vanhoja astiastoja, Iittalan laseja yms. meille lahjaksi käytettynä.
Käytetyissä tavaroissa lahjoiksi ei ole mitään vikaa.
Mutta jos ajatellaan noita lahjakeräyksiä, niin niistä lahjoja saavien lapsien vanhemmilla ei ehkä ole muuta mahdollisuutta kuin ostaa lapsille yleensä vaatteet ja tavarat kirpparilta. Näille lapsille on harvinaista saada ihan uusi vaate tai lelu eikä taas sitä muiden vanhaa.
Itse jätän jotain ostamatta meille ja käytän noihin lahjakeräyksiin n. 100-150 euroa. Tuon verran voin karsia omista menoista siten, että jätän pari omalle porukalle tulevaa lahjaa, suklaarasiaa, vaatetta, yms. ostamatta. Sitten, kun minulla on lapsia, pyydän heitä valitsemaan omasta lahjalistasta yksi tai kaksi asiaa, jotka sitten ostetaan jollekin vähemmän saavalle lapselle.
Valintakysymys.
poika oli silloin 6v ja sai aivan mahtavan koulurepun,jonka sisällä oli bionickle ja tyttö oli silloin 4v ja se sai siis aivan ihanan nuken. Nämä lahjat oli todellinen joulun pelastus!!! Lapset ja kuten myös minä oltiin aivan haltioissaan! Ja olin todella yllättäny että kuinka rahallisestikin arvokkaat lahjat oli. Silloin ajattelin että kun elämä ja tulot paranee,lupaan ostaa joulupuu-keräykseen lahjan joka vuosi...ja näin olen myös toiminu.
tapa viedä käytettyä lahjaa, vaikka joku niin tekee. Ja minusta antiikki huonekalu, wanhat astiat/Iittalat eivät ole vertailukelpoisia käytettyjen reppujen ja potkuhousujen kanssa, eihän sinne keräykseen varmaan Arabian voipyttyjä kukaan vie. Kyllä ne käytetyt lahjat annetaan niille, joiden tiedetään niistä pitävän, muussa tapauksessa on "sanomaton etiketti" ettei lahjapaperiin pistetä kenenkään vanhaa pyjamaa tai pehmolelua.
Voiko toivoa noin kalliita? Tänä vuonna lapset toivoivat seuraavaa: 7-vuotias Stigan 5-vuotias Hello Kitty -tietokoneen 4-vuotias Disney Prinsessa cd-soittimen 2-vuotias Tuomas Veturi -potkuauton. Tiedän ihmisiä, jotka joka vuosi osallistuvat ja ostavat useitakin jopa 50e:n lahjoja. He ovat pääasiassa sellaisia, joilla omat lapset aikuisia eikä lapsenlapsia vielä ole, tai on yksi. On siis mahdollisuus muistaa köyhempiä perheitä. Tosi kiitollisia oltiin viime vuonna!
Itsellänikin on rahat vähissä, olen se joka kirjoitti jossain toisesa viestiss että on ostanut nyt lapselle lahjoja 30€:lla ja mitä kaikkea sillä on saanut. Toimeentulotukea en voi saada, kun on omistusasunto, mutta ajattelin että olisin voinut ostaa jollekin lapselle lahjan, mutta noin kalliita. Meillä lapsi on saanut Stcikan kahdelta kummilta yhteislahjana. Sehän maksaa 50€, onhan niitä toki halvempiakin versioita. Itse ajattelin että olisin voinut ostaa samanlaisen lahjan kuin omalle lapsellekin 1-5€. Tullee mieleen että onkohan nuo oikeasti sen lahjan tarpeessa.
että keräykseen ostamani lahjat päätyisivät arvostavaan perheeseen (niitäkin onneksi on), menisi minusta hukkaan jos joku perhe tosiaan lahjoja anoo ja sitten vie kirpputorille, kuten erään nukenvaatteille kävi. Lapsi varmaan arvostaisi lahjaa kuin lahjaa, mutta joidenkin vanhemmat saattaa viedä kaiken rahanarvoisen kirppikselle, että saa tupakat ostettua.
Mutta toivotaan että parhaat lahjat menee sinne minne kuuluu :)
Kyllä se on aika pieni prosentti lahjoista, jotka on noin kalliita, ja tuskin kaikkia kalliita lahjoja laitetaan samaan perheeseen. Vinkkinä tuleville vuosille: itse pidin keräyslahjan budjettina 20e, ostin jo loppukesästä sillä hinnalla alekorista duplopakkauksen, jonka alkuperäinen hinta oli 38e :)
6-vuotiaalle Tatu ja Patu -kirja + suklaata 4-vuotiaalle joku Disneyn Nalle Puh -rakennussarja (ikään kuin jättimäisiä duploja, aika kallis paketti varmaan oli) kun toivoi duploja. Oli ihan mielissään. 3-vuotiaalle keijubarbie + miesbarbie 1-vuotiaalle iso paketti duploja. Kaikissa paketeissa oli mukana myös villasukat. Tänä vuonna lapset toivoivat seuraavaa: 7-vuotias Stigan 5-vuotias Hello Kitty -tietokoneen 4-vuotias Disney Prinsessa cd-soittimen 2-vuotias Tuomas Veturi -potkuauton. Tiedän ihmisiä, jotka joka vuosi osallistuvat ja ostavat useitakin jopa 50e:n lahjoja. He ovat pääasiassa sellaisia, joilla omat lapset aikuisia eikä lapsenlapsia vielä ole, tai on yksi. On siis mahdollisuus muistaa köyhempiä perheitä. Tosi kiitollisia oltiin viime vuonna!
Kunhan on sellainen, josta voisi ajatella lapsen pitävän.
Rahallinen arvo ei mielestäni ole tärkeintä.
Kunhan on sellainen, josta voisi ajatella lapsen pitävän. Rahallinen arvo ei mielestäni ole tärkeintä.
Voit vaikka virkata pehmolelun ja neuloa sukat. Ei tarvitse olla kallis, vaikka joku yksittäinen henkilö toivoo aika kovia juttuja.
Nyt omien lasten kanssa valittiin ja paketoitiin lahja 2-vuotiaalle tytölle. My little pony +tuttipullo. Oletan olevan mieleinen lahja sen ikäiselle, kun juttelee ja laulaa sekä ponya voi syöttää ja hoitaa.:)