Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään muulla vaikeaa eskari-ikäistä tyttölasta?!
25.11.2010 |
Olen ihan loppu tuohon tyttöön. Hän on eskarilainen ja kaikinpuolin muuten ihana, mutta hirvittävän vaikea. Vaikealla tarkoitan, että hän loukkaantuu hyvin pienestä ja nostaa älyttömistä asioista äläkän, ja ihan missä vaan. Hänellä on erittäin voimakas tahto, mutta hän ei oikein osaa ilmaista tunteitaan suorasti. Hän ottaa kyllä muut huomioon, mutta jotenkin hän ei kestä pettymyksiä lainkaan. Hän on ujo, mutta tunteet "räjähtävät".
Meillä on hyvä perhe, emme ole curling-vanhempia ja rajat on asetettu. Tytöllä ei ole kognitiivisia rajoitteita, hän ei kärsi keskittymis- tai tarkkaavuusongelmista tai mistään vastaavasta. Hänellä on hyviä ystäviä, mutta isossa ryhmässä hän usein vetäytyy.
Perheeseen kuuluu myös pienempi sisarus, joka tuntuu olevan täysin siskonsa vastakohta. Sisarussuhde lapsilla on hyvä.
Terveisin nimimerkillä,
"tämä aamu taas katastrofi"...
Kommentit (8)
esim. mikä teki aamusta katastrofin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha sun ottaa mitään paineita siitä. Ja tokaks jos teillä ei olis tota sisarusta, ni tuskin olis ongelmiakaan. Sisarukset on aina kateellisia äidin huomiosta oli ikä 3 tai 30 vuotta, ei se mihinkään katoa. Anna VAIN positiivista palautetta tälle eskarilaiselle, kaikki pääsee helpommalla, terv.6 lapsen äiti, ja pph 20 vuoden ajan.
vaikea eskarilainen tyttölapsi. Räjähteli, loukkaantui pienistä asioista, itkeä vollotti suureen ääneen jne. Ikään liittyi lievä tapaturma-alttius ja rajojen jatkuva testaus jne.
Tästä eskarista sukeutui tasapainoinen, vastuuntuntoinen ja suloinen ekaluokkalainen.
Turha sun ottaa mitään paineita siitä. Ja tokaks jos teillä ei olis tota sisarusta, ni tuskin olis ongelmiakaan. Sisarukset on aina kateellisia äidin huomiosta oli ikä 3 tai 30 vuotta, ei se mihinkään katoa. Anna VAIN positiivista palautetta tälle eskarilaiselle, kaikki pääsee helpommalla, terv.6 lapsen äiti, ja pph 20 vuoden ajan.
Itselläni myös eskarityttö. Hän on myös hyvin vahvatahtoinen, äkkipikainenkin. Olen tosiaan sitä mieltä, että tuo kuuluu ikään. Yritän itse olla vain mahdollisimman kärsivällinen ja lojaali (ei läheskään aina kyllä onnistu!). Joskus pääsemme tilanteista yli, jos huomion saa käännettyä johonkin muuhun asiaan tai lyömällä asian leikiksi (mikä vaatii todellista sensitiivisyyttä sekin - ettei lyö "väärässä kohtaa" leikiksi!). Tsemppiä.
että tytöllä ei ole kognitiivisia ongelmia ja rajoja on laitettu. Joo, tällä palstalla on paras puolustautua jo ennen kuin hyökätään...
Mutta oikeesti, ei tuo lapsi vaikuta mitenkään rajattomalta, lellityltä tai heikkolahjaiselta. Mä luulen, että hänen on vain vaikea tunnistaa ja käsitellä tunteitaan.
Siinä asiassa vanhemmat voivat auttaa nimeämällä lapselle hänen tunteitaan, keskustelemalla eri tunteista rauhallisella hetkellä. Tuosta on kirjoitettu kirjojakin, joku varmaan muistaa nimenkin. Oliko 'Tunnemuksu' yksi tuosta aiheesta. 'Tulistuva lapsi' sivuaa myös tuota. Varmasti muitakin on, antakaa toiset lisää vinkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tarkoittanut "puolustautua", vaan ihan vaan sen takia rajasin, ettei keskustelu lähtisi toiseen suuntaan kuin tarkoitin. Ihmetystä nimittäin nimenomaan aiheuttaa se, ettei mitään "selittävää" tekijää oikeastaan ole. Temperamentti tietysti, ehkä myös malli (olen itse nopeasti tulistuva, mutta mielestäni olen oppinut sitä aikuisiällä kontrolloimaan - mutta kyllähän lapset ovat taitavia havainnoimaan pieniäkin merkkejä...)
Tästä päästäänkin sulavasti syyllisyyteen.. eli syytän kovasti itseäni. Olen aika työorientoitunut ja en ehkä niin osaa olla lasten kanssa kuin pitäisi (leikkiä ym.) Olen työssäni (teoreettisesti) kasvatusalan asiantuntija, mutta sehän ei tee minusta käytännössä taitavaa, varsinkaan kun on kyse omista muksuista. "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä" jne.
Päiväkodissa on jo otettu esille tytön voimakkaat reaktiot ja suutahtelevaisuus, ehdotettu elton konsultaatiota ym. Tiedän, että ehkä ylitulkitsen, mutta koen jotenkin hirveää syyllisyyttä, kun en "osaa" kasvattaa lastani, vaikka isä on ihan yhtä lailla mukana kuvioissa ja paljon on yritetty tehdä. Lto on sitä mieltä, että tytölle pitäisi laittaa rajat (tulkitsen, että minua syytetään curlingista).
Meillä on rajat, mutta lasta myös kuunnellaan. Tunteita on sanoitettu ja olen esim. saduttanut tyttöä pienestä pitäen. Tyttö osaa piirtää tuntemuksiaan hyvin, mutta ei oikein puhua.
Kirjoja olen lukenut, ehkä liikaakin. Uusin hankinta on Cacciatoren kiukkukirja. (Oli muuten hauska ostaa se kirjamessuilta rääkyvä kakara käsipuolessa ;-) ) "Tulistuva lapsi" on minulle työn puolesta tuttu, mutta se ei ehkä ihan vastaa tähän problematiikkaan. Kiitos kuitenkin vinkeistä ja laittakaa niitä lisää, jos on jotain.
Niin, ja se aamun tilanne oli sellainen, että koko ryhmä oli sovitusti lähdössä reissuun ja tyttöni kilahti kuullessaan, ettei saanut tahtoaan läpi pukeutumisasiassa. Koko ryhmä meinasi myöhästyä kyydistä tyttöni takia :-(
Hävetti, suututti, raivostutti ja tuli voimaton olo. Tämäkin tuli täysin "kirkkaalta taivaalta", sillä meillä oli kiva aamu takana.
Tämä lämmitti mieltäni :-)
ap
vaikea eskarilainen tyttölapsi. Räjähteli, loukkaantui pienistä asioista, itkeä vollotti suureen ääneen jne. Ikään liittyi lievä tapaturma-alttius ja rajojen jatkuva testaus jne. Tästä eskarista sukeutui tasapainoinen, vastuuntuntoinen ja suloinen ekaluokkalainen.
Sanokaa nyt jotain. Kauhea olo aamusta, en pysty keskittymään mihinkään.
Aamulla siis tyttö sai aivan yllättäen kauheat kilarit mitättömästä asiasta päiväkodissa.
Onko kenelläkään vastaavaa? Mitä voisi tehdä?