Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi vanhemmat olettavat, että heidän lapsensa olisi jotain erityistä koulussa?
16.11.2010 |
Olen aineenopettaja. Ja nyt on alkanut tökkiä, kun lähes poikkeuksetta vanhemmat luulevat, että heidän lapsensa on jotain erityistä ja että kaikki muutkin huomaavat sen lapsesta välittömästi.
Todellisuudessa suurin osa lapsista/nuorista ihan tavallisia ihmisiä, eivät mitään suuria persoonallisuuksia tai lahjakkuuksia. Varsinkin yläkoulussa suurin osa oppilaista sellaista harmaata toisiaan matkivaa massaa.
Jos joku nyt saa jostain aineesta vaikka 9, niin ei hän siinä mikään erityisen lahjakas ole.
Minulla menee oppilaat usein sekaisinkin, nimet yms., kun joka luokassa noin 20 oppilasta ja aina ne perustyypit: häirikkö, kiltti tyttö, nörttipoika, luokan urheilija, jne.
Ja sitten vanhemmat luulee, että 45 minuutin oppitunnin aikana voisi jotenkin yksilöllisesti huomioida juuri heidän lapsensa tarpeita. Eihän se ole edes mahdollista!
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempien tehtävä on se nähdä! Ja myös opettajien!
toisissa lapsissa on silti enemmän erityisiä piirteitä kuin toisissa (hyvässä ja pahassa).
Ja 6vkon välein vaihtuu opetusryhmät.
Koulussa lähes tuhat oppilasta.
Mitenkäs siinä huomaan kunkin erityispiirteet?
ap
aineessasi huomaa oppilaiden erityislahjakkuutta, vaan kaikki ovat sun mielestä harmaata massaa. Onneksi et ole minun lasteni opettaja.
ja opettajan tehtävä on yksilöllisesti huomioida jokaisen tarpeita. EIkä se nyt oikeasti mitenkään mahdoton tehtävä ole sen 45 min aikana, vaikka luokassa olisi 30 oppilasta, kuten mun lukioluokilla esim on. Se on vaan kiinni vähän ammattitaidosta. Ei tarvi erikseen sanoa että "petteri, tämä on nyt sinulle", vaan voi esittää kysymyksen, johon petteri ja teemu ja oskari antavat kolme erilaista vastausta ja sitten voi sivusilmällä hymyillä marketalle, joka käsitteli samaa asiaa viime viikolla aineessaan, mutt ajonka tiedän mieluummin kirjoittavan kuin puhuvan - joku toinen kerta rohkaisen häntä puhumaankin, mutta aina ei ole pakko ahdistella - ja minuutissa on huomioitu jo 4 oppilasta, samalla kun koko luokka on oppinut muutaman näkökulman sekä käsiteltävänä olevasta kysymyksestä että keskustelutaidoista.
On pedagogisen näkemyksen puutetta, jos ei viitsi nähdä oppilaita/opiskelijoita muuna kuin harmaana massana ja ideaalityyppiroolituksina.
SUlla on ap varmaan syysmasennus. Tai sit tosi vähän kokemusta. Mut kyllä se keväällä ohi menee, eikös joo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on erityisen lahjakas. Enkö saa uskoa sitä? Kyllä minä sen nyt kotonakin näen itse, että on lahjakas.
on erityisen lahjakas. Enkö saa uskoa sitä? Kyllä minä sen nyt kotonakin näen itse, että on lahjakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja 6vkon välein vaihtuu opetusryhmät. Koulussa lähes tuhat oppilasta. Mitenkäs siinä huomaan kunkin erityispiirteet? ap
kuulostat väsyneeltä ja kyyniseltä. Ootko joku bilsan tai matikan maikka?
En vaan tajua, miten joku jaksaa huomioida noita oppilaita. Tai edes välittää niistä.
Mulla on sellainen olo, että kunhan saa taas 45 minuuttia kulumaan, niin hyvä. Enkä saa hommasta mitään iloa itselleni.
Tiedän, että olen hyvä opettamaan. Mutta en jaksa kasvattaa. En jaksa olla kiinnostunut oppilaista. Ne vaan on mulle yhdentekeviä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, että olen hyvä opettamaan. Mutta en jaksa kasvattaa. En jaksa olla kiinnostunut oppilaista. Ne vaan on mulle yhdentekeviä.
Et voi olla hyvä opettamaan, jos et ole kiinnostunut oppilaistakaan.
Tiedän, että olen hyvä opettamaan. Mutta en jaksa kasvattaa. En jaksa olla kiinnostunut oppilaista. Ne vaan on mulle yhdentekeviä.ap
SÄ kuvittelet nyt, että opettaminen vois olla tiedon kaatamista lasten päähän. Se on se osuus, minkä voi tehdä olematta kiinnostunut yhdentekevistä oppilaista. Mut ei opettaminen sitä ole ole. Opettaminen on sitä, etä tarjotaan toisille välineet oppia ja luoda itselleen tietoa. Se taas vaatii jonkiasteista kiinnostusta oppijaa kohtaan, koska ilman oppijaa ei ole oppimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kymppejä kahta ysiä lukuunottamatta. Koko massallahan niitä kymppejä on.
En vaan tajua, miten joku jaksaa huomioida noita oppilaita. Tai edes välittää niistä.
Mulla on sellainen olo, että kunhan saa taas 45 minuuttia kulumaan, niin hyvä. Enkä saa hommasta mitään iloa itselleni.
Tiedän, että olen hyvä opettamaan. Mutta en jaksa kasvattaa. En jaksa olla kiinnostunut oppilaista. Ne vaan on mulle yhdentekeviä.
ap
Mistä tällaisia opettajia oikein tulee?
He olisivat oikein hyviä opettamaan. Jos nimittäin oppilaita ei olisi ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma kokemus. Tykkäsin joistakin lapsista ihan sairaan paljon, tai oikeastaan useimmista, kun olin alakoulsusa opettajana, ja mulla oli vain yksi pieni oma lapsi. Mutta kyseessä oli pieni kyläkoulu, ja lapset siellä kilttejä ja kuuliaisia ja kohteliaita. Olivat kuin omia lapsia. Mulla oli tuolloin vielä tavallinen kamera, ja otin kevätjuhlissa filmirulla täyteen kuvia "lapsistani". Joista tykkäsin tosi paljon.
Nyt kun omia lapsia on 2 ja tunnen itseni vanhemmaksi ja väsyneemmäksi, ja olen muuttanut isommalle paikkakunnalle, tuntuu, että ihmisten käytös ylipäänsä on todella huonontunut valtavasti ja tämä koskee lapsia myös. Ei kunnioiteta toisia, tehdään tahallisesti sitä mitä ei ole kielletty. Eli kaikki, ihan kaikki pitää erikseen kieltää, tai muuten sitä tehdään. Ei ajatella onko se toisista kivaa tai miltä toisesta tuntuu. Jos joku ei ole lailla kielletty tai koulun säännöissä, niin tehdään niin. Sotketaan, melutaan, jne.
Kaikki ovat jotenkin samanlaisia ja matkivat muita ja katsovat huonoa viihdettä telkkarista ja ostavat muotikamaa.
Hyvä kuulla, etten ole tuntemuksieni kanssa yksin!
Kun ryhdyin opettajaksi, kuvittelin, että koulussa olisi samanlaista kuin omana kouluaikanani.
En osannut ajatella, että kaikki tunnit, välitunnit, ruokatunnit, menee kurin pitämiseen. Kokoajan pitää komentaa: purkka pois, lakki pois, ei saa juosta, ei saa heittää kuminpalasia, kirjat esiin, oikea sivu kirjasta esiin, olkaa hiljaa, jne.
Tätä uudestaan ja uudestaan tunti ja päivä toisensa perään.
Mitään erityistä ja kivaa, kuten retkiä tai yhteistoiminnallista oppimista ei voi ajatellakaan. Siitä tulee vaan kaaos.
Mä en vaan jaksa enää tätä open työtä.
Ap
se vika on eikä vanhempien oletuksissa. JOkainen lapsi tulkoon kohdelluksi erityisenä ja ihmeellisenä- sitähän jokainen toivoo vielä aviopuolisoltaankin. Onneton se lapsi jonka vanhemmat eivät näe hänen erityisiä- ja nimenomaan niitä viehättäviä piirteitä. Olen sitä mieltä että jokaisen aikuisen- kohdatessaan lapsen tai nuoren katseen- pitäisi jollain lailla heijastaa takaisin näkevänsä jotain hyvää.- Sen ansaitsee jokainen lapsi. Mutta me asummekin tällaisessa junttilassa missä maailman terveimmistä lapsista tulee onnettomia, masentuneita raukkoja. Ja mistähän syystä...? VOisko olla jotain yhteyttä ihmisten umpimielisellä, negatiivisella suhtautumisella??
opettajana tiedän, että työ on välillä rankkaa. Välillä omatkin fiilikset työstä ovat negatiivisia. Itse koen, että opettajan työtä on mahdotonta tehdä ilman välittämistä. Tässä joitakin ajatuksia omasta näkökulmastani, josta käsin työ tuntuu mielekkäältä.
Uskon, että oppilaat usein heijastavat meihin opettajiin sitä suhtautumista, joka meillä on heihin. Jos olemme välinpitämättömiä, myös oppilaat ovat sitä meitä kohtaan. Jos välittää oppilaistaan, monesti se heijastuu myönteisenä suhtautumisena opettajaan. Jos näemme oppilaat vain taakkoina, heistä tulee meille sellaisia. En tiedä saatko kiinni tästä logiikasta, mutta itse olen tällaisen huomannut. Oppilaat aistivat monesti aika hyvin opettajan suhtautumisen heihin.
Opettajan työn mielekkyyden voi löytää mielestäni vain sitä kautta, että vaihtaa omaa asennoitumista. Korjaa ehkä myös niitä vääriä ennakko-oletuksia, joita nuoriin liittää. Lakkaa näkemästä oppilaat oman työn kiitollisena yleisönä ja löytää mielekkyyden heidän kasvunsa tukemisesta ja seuraamisesta. Oppilas on opettajaan nähden aina vielä keskeneräinen. Hän ei voi täyttää opettajan tarpeita, mutta opettaja voi auttaa häntä kasvamaan.
Totta kai keskeistä jaksamiselle on myös se, että muuta asiat elämässä ja työyhteisössä on kunnossa.
Aina kymppejä ei tarkoita et olis erityisen lahjakas.Mä tein tosi paljon aikoinaan töitä numeroitten eteen.Kävin koko ylä-asteen matematiikan yksityistunneillakin ja samaan aikaan kaveri sain aina kiitettävän vaikkei käyny ees tunneilla.Kyllä kova työkin palkitaan niinkuin mun tapaus todistaa.
Mut kyllä siihen ilmiöön vaan törmää,moni äiti puhuu lapsestaan siiihen sävyyn et se ois aina kaikessa muita kehittyneempi ja parempi vaik mitään näyttöä ei olis.
Alue: Aihe vapaa
olisi joku matemaattinen superlahjakkuus. Opettaja sitä alkoi ensimmäisenä kuuluttaa ala-asteella. Että se siitä vanhempien luulosta.