Huono käsitöissä, ja haluaisin tehdä joulukalenterin
Minä olin aina kouluaikoina varsinainen opettajien murheenkryyni käsityötunneilla. Eikä kyse ollut siitä etten kehdannut, en vai yksinkertaisesti osannut. Muistoja olisi monia, mutta jätän ne jakamatta.
No minun tekisi mieleni tehdä lapselle seinälle ripustettava joulukalenteri, mutta hirvittää melkein jo ajatuskin, tai siis ei, sielunisilmin näen upean luomuksen, mutta valmis on luultavasti lankasuttuinen ja liimatahrainen rumilus. Että onkohan oikeasti mahdollista että täysin käsi osaisi tehdä sellaisen? Ja toinen ongelma, en osaa lukea oikeastaan ollenkaan käsityöohjeita, en siis tajua niitä :( Vaikka kyseinen työ tuskin on mikään kovin vaativa, onnistuisiko se pelkästään liimaamalla? Olisko vielä vinkata jostain ohjetta. Voisin katella jotain ohjeita, ja päättää sen jälkeen että heitänkö kirveeni kaivoon.
Kommentit (13)
Minäkin olen aivan surkea käsitöissä mutta tein ompelemalla kalenterin lapselleni.
Kerää taloudestasi 24 kpl parittomia sukkia. Ripusta ne pyykkipojalla narulle.
Avot :D
Ja laita ne narulle pyykkipojilla. Koristele tarroilla, kimallekivillä, silityskuvilla, tms.
Tee kartongista pieniä truutteja ja ripusta ne narulle.
Tai tee kartongista esim. sirkua- tai linnakulissi ritareineen, prinsessoineen, eläimineen, jne. Tässä linkki ohjekirjaan:
http://www.amazon.de/Motto-Adventskalender-f%C3%BCr-M%C3%A4dchen-Jungen…
Kerää taloudestasi 24 kpl parittomia sukkia. Ripusta ne pyykkipojalla narulle.
Avot :D
Kiitti nauruista, onkohan niksi-pirkan vinkki :D Lapselle varmaan kelpaisi, mutta ei ehkä itselleni :)
Juu, siis onhan se mahdollisuus että ostaisin, mutta aika harvoin olen nähnyt, ei ainakaan vielä ole silmiin sattunut, pitää katsella uudelleen. Näin sellaisen joulukuusenmallisen sokoksella, se oli kova rasia, jossa oli laatikot. Oli nätti, mutta hienon kankaisen haluaisin. Saatan loppujen lopuksi päätyä siihen, jos en (tarpeeksi)helppoa ohjetta löydä. Ap
Ps. Kiitti kannustuksesta.
Ja jossain kuvastossakin on ollut, Elloksessa tai vastaavassa.
Eilen just Prismassa niitä oli mun mielestä useampi malli. Siis juuri niitä kankaisia. En nyt niin tarkkaan katsonut, kun en itse ollut ostamassa. Kunhan vain ohi kävellessä huomasin.
vaikket nyt ehtisikään,mutta tulevaisuutta varten :) miten selviät lasten kanssa ilman askartelua?
tulitikkurasioistakin saa tehtyä... voin etsiä ohjetta!
http://www.perhekerho.net/joulu/joulukalenteri_totterot.htm
Mukavaa joulunodotusta!
t: Tuleva kässäope :)
ps. Kukaan ei ole huono, meitä vaan on monen tasoisia!
Mutta hommahan menee yksinkertaisimmillaan niin että otat kaksi suorakaiteen muotoista, toinen on on haluamasi kokoinen pohjakangas ja toinen vähän sitä pienempi. Sen pienemmän suorakaiteen leikkaat sitten neljäksi (4) pitkäksi kappaleeksi. Huolittelet reunat siksakilla. Asetat pitkät soirot vierekkäin pohjakankaan päälle ja kiinnität nuppineuloilla. Ompelet jokaisen soiron kiinni lyhyistä reunoistaan ja alareunoistaan. Nyt on muodostunut ikäänkuin 4 leveää taskua pohjakankaalle. Sitten ompelet saumat pohjakankaan keskikohdasta näiden kaikkien soirojen yli. Neljästä taskusta on tullut kahdeksan. Sitten ompelet 2 samanlaista saumaa tasavälein kummallekin puolelle keskikohtaa (eli yhteensä 4 saumaa). Näin sulle lopulta muodostuu 24 taskua.
Nyt sulla on 24 taskua. Sä voit helposti koristella ne esim merkkaustussilla tai tekstiilitarroilla tai, jos teit taskut vohvelikankaasta, kanavapujottelulla. Tai jollain muulla keinolla.
Meidän joulukalenteri on muuten erilainen. Lapsi on joskus aikanaan ommellut ja kirjonut jossain päiväkodissa tai eskarissa joulusukan. Se toikkuu jääkaapinoveta magneetilla ja siihen ilmestyy aina salaperäisesti yön aikana se "jotain" mitä joulukalenterista saa. Sen vieressä on toisella magneetilla vanha teräksinen sukkapuikko, johon lapsi joka päivä pujottaa yhden helmen. Sit kun ne 24 on täynnä, niistä tehdään helminauha...
Leikkaat kankaasta ympyröitä, esim. leipälautasen kokoisia ja sidot ne nauhalla kiinni,palloksi. Sisälle tietty yllätys. Numerot vaikka kangastussilla. Ja roikkumaan johonkin juuttinaruun :)
On vielä joku aika opetella askartelua ennen kun sitä todenteolla aletaan harjoittelemaan. Perhekerhossa olen vähän askarrellut, ja nauratti hieman lopputulos :)Enköhän minä osaa jugurttipurkki-lanka-puhelimen askarrella. Tulitikkurasioista muuten saiskin varmaan, eikä tarviis ainakaan ommella, jee :)
Pitää tosiaan uudestaan käydä kattelemassa, viimeksi kun kattelin niin ei ehkä sitten vielä ollut. Prismassa käydään yleensä vain ruokapuolella, pitää poiketa muillakin osastoilla.
Todellisuus on vaan se, että eihän ne kovin hienoja tai tyylikkäitä ole.
Askartelu- ja käsityökaupoissa saattaa olla jotain valmiita tarvikepaketteja, joissa seikkaperäiset ohjeet. Netistäkin näitä varmasti löytyy.
Vaikkei lopputulos olisikaan kovin hehkeä, onhan se kuitenkin sinun itse tekemäsi. :) Käsitöitä kun harva osaa tehdä siististi ilman kokeilua ja harjaantumista.