Pitääkö muka lapsen antaa voittaa peleissä??

Toki joskus voi, se voi olla hyväksikin, ei sitä ihan supertosissaan tartte jokaista peliä ja voittoa ottaa. Mutta pääsääntöisesti sanoisin, ettö pelit on hyvä keino opetella sääntöjen noudattamista ja niitä pettymyksentunteita, joita joka tapauksessa elämässä kohtaa.



T. perhetyöntekijä, joka pelaa lasten kanssa paljon ja häviää aika usein tahtomattaankin :)

Toki joskus voi, se voi olla hyväksikin, ei sitä ihan supertosissaan tartte jokaista peliä ja voittoa ottaa. Mutta pääsääntöisesti sanoisin, ettö pelit on hyvä keino opetella sääntöjen noudattamista ja niitä pettymyksentunteita, joita joka tapauksessa elämässä kohtaa.

Tää oli hyvä ja toimiva ohje. Joskus voi antaa voittaa jos lapselle osuu liian huono tuuri monta kertaa peräkanaa tai jos lapsi ei osaa vielä pelata riittävän hyvin. Mutta aina ja pitemmän päälle huono idea.

Mutta että pitäisi aina antaa voittaa, niin ei todellakaan! Eihän siinä ole mitään hauskaa kenellekään että pelataan vain jotta lapsi voittaa, ja lapseltakin menee se pelin idea ja oppi ihan hukkaan.

Pidän yleensä huolen että kaikki voittavat joskus, ettei siis yksi aina häviä.

Mielestäni ei pidä. Etenkin pelit joissa älykkyys ei yleensä ratkaise pelin kulkua, eli kimble ja afrikan tähti. Varsinkin kimblen tuloshan riippuu loppujen lopuksi hyvästä tuurista, eli mitä se noppa sitten näyttääkään.

Eli tällaisissa peleissä ei mielestäni tarvitse antaa lapsen voittaa, jotta lapsi ymmärtäisi pelin "idean", eli ihan sattumaahan tuo ainakin osaltaan on.

Peleissä joihin lapsi on "liian pieni", eli ei ehkä hallitse taktiikkaa kunnolla, voisi joskus hieman itse mokata ja antaa lapsen voittaa, ja samalla ehkä hieman avittaa mitä kannattaa tehdä seuraavaksi. Tämä on melkein ainoa keino miten oppii taktitoimaan tällaissä peleissä.



Mutta pääsääntöisesti en, koska lapsen on hyvä opetella häviämään.

kaikki tuuripelit voittaa hän kellä on tuurit kohdallaan;-D

En ole koskaan hävinnyt tarkoituksella, vain siksi että lapseni saisi voittaa. tieto- taitopeleissä taas otan "joukkueeseeni" sen perheen nuorimman ja sitten yhdessä pohditaan...

Täytyyhän lapsen oppia, ettei ole voittamaton :-D



T: kuuden ihan täyspäisen lapsen äiti

Minusta pienen lapsen kanssa pitää pelata sellaisia pelejä, joita hänellä on taitojensa puolesta mahdollista voittaa ilman "tasoitusta". Siis juuri tuollaisia tuuriin perustuvia ainakin. Niinhän se elämässäkin menee; aina ei saa mitä haluaa. Peleillä on hyvä alkaa opettelemaan tuollaisia pettymyksiä.

Jaa, no olen antanut lapsille "tasotusta" esim. muistipelissä, kaameeta!!!



Samaten kummitusportaissa olen saattanut jeesata lapsia jotka tuppaa muuten häviämään ja ottaa vielä asian raskaasti (en kuitenkaan aina).



Koko homman pointti on siinä että toinenkin voi voittaa!

Juoksemisessa pienemmälle voi antaa etumatkaa tai isompi hyppiä yhdellä jalalla.. ;)



Oma kokemus on että lapsista homma on mielekkäämpää.



Meillä lapset oli joskus yhteislähdössä juoksukisoissa ja molemmat perheen ipanat voitti oman luokkansa, pienempi hävisi luonnollisesti isommalleen ja siitä mökötti mutta yllättyi kun sai kultamitallin.

Asioilla on monta puolta, ei kaikkea voi eikä kannata silottaa mutta on sekin väärin jos aina juostaan rintarinnan ja aina sitten yksi ja sama häviää vaan koska on pienempi, sitä saattaa olla silti ykkönen. Kai nyt jokanen silti pääsee kokeilemaan juoksemista?



Minusta kisassa tärkeää ei ole se että häviää ja nielee asian vaan se että niitä onnellisuuden tunteitakin tulee, pienin saattaa olla nokkelin.



T. Neljän äiti (tämä ketju meni näköjään pätemiseksi kenellä montako ipanaa, tekisin näin vaikka minulla olisi 7 lasta)

Peliä kuuluu pelata rehellisesti sekä aikuisten että lasten.

Mut mun mielestä kultainen keskitie tässä. Tuuripeleissä ei tartte antaa lapsen voittaa jos se on tosiaan vaan nopanheitosta kiinni ja pieni voi pärjätä ihan yhtä hyvin. Oppii häviämään.



Taito- ja taktiikkapeleissä yritän mieluummin ohjata ja neuvoa lasta miten kannattaisi pelata kuin mokata tahallani. Se on musta opettavaisempaa ja kehittävämpää pidemmän päälle, oppii paremmin taktikoimaan.



Joskus kuitenkin annan lapsen voittaa jos tuntuu että se on pelimotivaation ja hyvän tuulen kannalta tärkeää että tulisi onnistumisiakin. Oppii voittamaan ja tuntemaan peli-iloa.



Sit sellasissa lähtökohtaisesti epäreiluissa kisoissa voi ihan hyvin sopia että pienin saa tasoitusta. Oppii reiluutta.

opettaa lasta kestämään pettymyksiä, jos häviää. Ja jos kyse on 5-6v, niin on jo hyvä aika alkaa tuota puolta oppimaan, jos ei sitä vielä osaa. Tulee vastaan esikoulu, ja seuraavana jo ala-aste, joten silloin on jo riipaiseva tunne, jos pettymyksiä ei osata käsitellä . Aihehan on yksi osaa elämää, joka opitaan joko normaalina kasvuna, tai kantapään kautta vanhempana :(.

Kirjoitinkin jo tohon toiseen ketjuun pitkän sepustuksen. Mut lasten psykalla olen työssäni auttanut näitä lapsia, joiden vanhemmat ovat varoneet tuottamasta lapselleen ainuttakaan pettymystä. On tosi rankkaa paitsi ympäristölle, myös lapselle itselleen, jos vasta kouluiässä huomaa, että peleissä voi joskus hävitäkin. Ikätoverit kun eivät anna tasoitusta ;)



En oikein tajua tätä "tasoituksen antamista". Lasten kanssahan kannattaa pelailla ikätasoisia pelejä. Jos peli on niin haastava lapselle, että siinä pitää saada tasoitusta, kannattaa se jättää hetkeksi odottamaan ja pelailla sitä kimbleä tms... Eli ikätasoisia pelejä sääntöjen mukaan ja "tosissaan". Se on musta reilua myös lapselle. Mä tuotin aikoinaan sukulaispojalle elämänsä ekan pettymyksen pelissä, kun en suostunut häviämään. Oli kamalaa katsottavaa 6-vuotiaan raivokohtaus ja ylireagointi, kun hän tajusi, että häviää. Mutta oli pojalla sitten aika paljon hankaluuksiakin, mm. koulussa ja kavereiden kanssa...



Toki pitää muistaa onnitella voittajaa ja antaa voittajan iloita voitostaan, olipa hän lapsi tai aikuinen. Tietty, jos häviäminen on rankkaa niin ei siitä voitosta kannata mitään isoa spektaakkelia järjestää :D



Ja minullahan on vain yksi lapsi,joka ei vielä edes kaikkien pelejen päälle kovin paljon älyä ;)

Mun nelivuotias pullautti eilen itkun kun alkoi jäädä tappiolle pelissä. Mä vähän naureskelin sille ja yritin lohduttaa mutta sillä kertaa peliä ei voitu enää jatkaa.



Illalla pelattiin uudestaan ja poika ei enää itkenyt vaikka äiti voitti sillä kertaa. Pikkuhiljaa ne lapset tottuu siihen että joskus häviää.

Ei kenestäkään ole kivaa hävitä aina tai melkein aina. Itse voittaisin esim. meidän 5 v lapsen 99 % muistipeleissä, mutta enpä viitsi vaan annan toisenkin välillä voittaa. Parempi mieli kaikilla :)

niin antaisin lapsen voittaa noin joka toinen kerta.



Ollaan nyt esim. pelattu 3-vuotiaan kanssa eläinlottoa, joka on puhtaasti tuurista kiinni, ja toki pelataan oikeiden sääntöjen mukaan. Se voittaa joka voittaa.

Kirjoitinkin jo tohon toiseen ketjuun pitkän sepustuksen. Mut lasten psykalla olen työssäni auttanut näitä lapsia, joiden vanhemmat ovat varoneet tuottamasta lapselleen ainuttakaan pettymystä. On tosi rankkaa paitsi ympäristölle, myös lapselle itselleen, jos vasta kouluiässä huomaa, että peleissä voi joskus hävitäkin. Ikätoverit kun eivät anna tasoitusta ;) En oikein tajua tätä "tasoituksen antamista". Lasten kanssahan kannattaa pelailla ikätasoisia pelejä. Jos peli on niin haastava lapselle, että siinä pitää saada tasoitusta, kannattaa se jättää hetkeksi odottamaan ja pelailla sitä kimbleä tms... Eli ikätasoisia pelejä sääntöjen mukaan ja "tosissaan". Se on musta reilua myös lapselle. Mä tuotin aikoinaan sukulaispojalle elämänsä ekan pettymyksen pelissä, kun en suostunut häviämään. Oli kamalaa katsottavaa 6-vuotiaan raivokohtaus ja ylireagointi, kun hän tajusi, että häviää. Mutta oli pojalla sitten aika paljon hankaluuksiakin, mm. koulussa ja kavereiden kanssa... Toki pitää muistaa onnitella voittajaa ja antaa voittajan iloita voitostaan, olipa hän lapsi tai aikuinen. Tietty, jos häviäminen on rankkaa niin ei siitä voitosta kannata mitään isoa spektaakkelia järjestää :D Ja minullahan on vain yksi lapsi,joka ei vielä edes kaikkien pelejen päälle kovin paljon älyä ;)

Olen pääasiassa samaa mieltä. Mutta entäpä vaikka muistipeli, joka olisi lapselle mieluinen ja kehittävä peli? Mutta aikuinen voittaa silti aina taidollaan. Silloin olen antanut lapsen välillä voittaa.

Jaa, no olen antanut lapsille "tasotusta" esim. muistipelissä, kaameeta!!!

Samaten kummitusportaissa olen saattanut jeesata lapsia jotka tuppaa muuten häviämään ja ottaa vielä asian raskaasti (en kuitenkaan aina).

Koko homman pointti on siinä että toinenkin voi voittaa!

Juoksemisessa pienemmälle voi antaa etumatkaa tai isompi hyppiä yhdellä jalalla.. ;)

Oma kokemus on että lapsista homma on mielekkäämpää.

Meillä lapset oli joskus yhteislähdössä juoksukisoissa ja molemmat perheen ipanat voitti oman luokkansa, pienempi hävisi luonnollisesti isommalleen ja siitä mökötti mutta yllättyi kun sai kultamitallin.

Asioilla on monta puolta, ei kaikkea voi eikä kannata silottaa mutta on sekin väärin jos aina juostaan rintarinnan ja aina sitten yksi ja sama häviää vaan koska on pienempi, sitä saattaa olla silti ykkönen. Kai nyt jokanen silti pääsee kokeilemaan juoksemista?

Minusta kisassa tärkeää ei ole se että häviää ja nielee asian vaan se että niitä onnellisuuden tunteitakin tulee, pienin saattaa olla nokkelin.

T. Neljän äiti (tämä ketju meni näköjään pätemiseksi kenellä montako ipanaa, tekisin näin vaikka minulla olisi 7 lasta)

minä sitä tasoitusta tarvitsisin. Jostain kuulin että esim.kuusivuotiaat ovat siinä iässä ja aivojen kehityksessä että juuri muistipelit sujuvat hyvin. Myöhemmin se kai tasoittuu.

ei aina ja joka kerta.

Meillä ollut kanssa ongelma, kun toinen saa raivarin aina kun häviää. Ja jos voittaa, niin on maailman paras. vähän tuollainen käytös on jo tasoittunut, kun asiasta on puhuttu, mutta siellä se pinnan alla kuplii...

Lähinnä on tärkeää vähän avittaa, eikä käyttää kaikkia häikäilemättömiä keinoja. Ja olla iloinen ihan siitä pelaamisesta, ei ainoastaan voitosta.

Meillä muistipeli pon nimittäin yksi lapsen lempparipeleistä, mutta ainakin meidän perheessä 3-kymppinen aikuinen voittaa 4-vuotiaan joka kerta jos ei anna "tasoitusta".

ja jos halutaan pelata jotain yhdessä niin ei välttämättä helposti löydy sellaista peliä mikä olisi jokaiselle ikätasoinen. Jos se on vanhemmille lapsille mieleen se on pienimmälle vaikea ja jos se on pienelle ikätasoinen niin vanhemmille se voi olla liian simppeli että jaksaisivat pelata. Siinä tulee sit se tasoituksen antaminen kuvioihin.

Musta sekin on opettavaista niiden vanhempien lasten kannalta. Oppivat toisen huomioonottamista kun miettivät miltä se peli tuntuu pienimmän kannalta jos aina häviää.

Sitten kun on niitä lapsia useampia ja pelataan yhdessä niin on jo käytännössä ihan mahdotontakin antaa jokaisen lapsen voittaa jokainen peli joka kerta joten häviämistä tulee väistämättä.

Kirjoitinkin jo tohon toiseen ketjuun pitkän sepustuksen. Mut lasten psykalla olen työssäni auttanut näitä lapsia, joiden vanhemmat ovat varoneet tuottamasta lapselleen ainuttakaan pettymystä. On tosi rankkaa paitsi ympäristölle, myös lapselle itselleen, jos vasta kouluiässä huomaa, että peleissä voi joskus hävitäkin. Ikätoverit kun eivät anna tasoitusta ;) En oikein tajua tätä "tasoituksen antamista". Lasten kanssahan kannattaa pelailla ikätasoisia pelejä. Jos peli on niin haastava lapselle, että siinä pitää saada tasoitusta, kannattaa se jättää hetkeksi odottamaan ja pelailla sitä kimbleä tms... Eli ikätasoisia pelejä sääntöjen mukaan ja "tosissaan". Se on musta reilua myös lapselle. Mä tuotin aikoinaan sukulaispojalle elämänsä ekan pettymyksen pelissä, kun en suostunut häviämään. Oli kamalaa katsottavaa 6-vuotiaan raivokohtaus ja ylireagointi, kun hän tajusi, että häviää. Mutta oli pojalla sitten aika paljon hankaluuksiakin, mm. koulussa ja kavereiden kanssa... Toki pitää muistaa onnitella voittajaa ja antaa voittajan iloita voitostaan, olipa hän lapsi tai aikuinen. Tietty, jos häviäminen on rankkaa niin ei siitä voitosta kannata mitään isoa spektaakkelia järjestää :D Ja minullahan on vain yksi lapsi,joka ei vielä edes kaikkien pelejen päälle kovin paljon älyä ;)

En tietysti tunne sun sukulaispoikaasi ja ehkä se tosiaan hänelle oli eka pettymys elämässä mutta vähän epäilen. Kyllä meillä lapset on osanneet saada aikamoisia kohtauksia häviämisestä vaikka se ei kellekään ole ollut eka kerta vaan on pakosta niin aina joskus käynyt kun ei kaikki kolme voi millään joka kerta voittaa ja äiti ja isikin voittaa joskus.

Meillä muistipeli pon nimittäin yksi lapsen lempparipeleistä, mutta ainakin meidän perheessä 3-kymppinen aikuinen voittaa 4-vuotiaan joka kerta jos ei anna "tasoitusta".

kyllä häviän aina lapsilleni muistipeleissä,