Pitääkö muka lapsen antaa voittaa peleissä??

voitan kuusi- ja kahdeksanvuotiaani muistipelissä sen takia että heillä ei jotenkin toiminnanohjaus ja taktiikka pelaa vaan jos he on kääntäneet tästä kulmasta auki leijonan niin he seuraavalla kierroksella avaavat sen saman leijonan ja sitten yrittävät löytää sille sokkona parin jostain muualta. Sen sijaan että avaisivat ekana jonkun entuudestaan tuntemattoman kortin ja sitten yrittäisivät etsiä sille parin niistä jotka jo tietävät.

voitan kuusi- ja kahdeksanvuotiaani muistipelissä sen takia että heillä ei jotenkin toiminnanohjaus ja taktiikka pelaa vaan jos he on kääntäneet tästä kulmasta auki leijonan niin he seuraavalla kierroksella avaavat sen saman leijonan ja sitten yrittävät löytää sille sokkona parin jostain muualta. Sen sijaan että avaisivat ekana jonkun entuudestaan tuntemattoman kortin ja sitten yrittäisivät etsiä sille parin niistä jotka jo tietävät.

enkä mitenkään väitä että olisivat neroja tai muuten erinomaisia mutta se on vain sopinut niin hyvin siihen mitä olen kuullut kuusivuotiaista.

Siis että ovat muistipeleissä hyviä juuri tuossa iässä.

Jos perheessä on eri-ikäisiä niin silloin voidaan asiasta sopia ETUKÄTEEN. Samoin, jos peli on lähtökohtaisesti epäreilu aikuisen ylivoiman vuoksi (esim. tietokilpailu) voidaan sopia tasoituksesta. Silloin se on "sääntö", joka on jo aloittaessa kaikkien tiedossa.

En vaan tajua, miten lapsi kehittyy siinä, että vanhempi salaa lapseltaan tahallaan häviää. Ei lapsen itsetunnolle tee hyvää myöskään epärealistiset luulot itsestään. Ne kun romuttuvat ennemmin tai myöhemmin, valitettavasti.



Joko olen itse tavattoman huonomuistinen tai sitten olen tavannut vain tosi muistavaisia 6-vuotiaita. En minittäin ole koskaan joutunut antamaan 6-vuotiaalle tasoitusta. Ja olen hävinnyt. Sekin on hyvä oppia, että jossain pelissä vaan on ei pärjää... Koulussakaan ei kaikki ole lahjakkaita matikassa.

Pelien pelaamista ja taktiikoita vasta opetellaan. Muistipelissä voitan välillä minä ja välillä annan lapsen voittaa. Samoin vaikka juoksukilpailuissa tai jalkapallossa.



Kun lapsi kasvaa niin uskon, että en tahallani anna voittaa jos lapsi on tasavertainen pelaaja aikuisen kanssa ja hänellä on säännöt ja taktiikka hyvin hallussa.



Luulen, että puhumme tässä eri ikäisistä lapsista, koska se vaikuttaa niin paljon. On ihan eri asia puhua muistipelin pelaamisesta 2-vuotiaan kuin 10-vuotiaan kanssa. Uskon, että aika luonnostaan se tulee miten kannattaa pelata lapsen kanssa.

ja lapsi saa onnistumisen kokemuksia jos VÄLILLÄ voittaa vaikka aikuinen häviäisikin salaa tahallaan.

Miten lasta kehittää se jos hän häviää aina? Meillä lapsi tykkää pelata monenlaisia pelejä, mutta niin tykkään itsekin ja olen tähän mennessä ollut kaikissa parempi kuin lapsi (nyt 5 v) ihan yksinkertaisesti siitä syystä että olen tosi hyvä taktikoimaan ja minulla on tosi hyvä muisti. Kerrotko miten lapselle olisi eduksi se että hän häiväisi aina minulle kaikissa muissa paitsi puhtaissa tuuripeleissä (tyyliin heitetään noppaa ja se joka saa ekana 6 voittaa)?

En vaan tajua, miten lapsi kehittyy siinä, että vanhempi salaa lapseltaan tahallaan häviää. Ei lapsen itsetunnolle tee hyvää myöskään epärealistiset luulot itsestään. Ne kun romuttuvat ennemmin tai myöhemmin, valitettavasti.

Joko olen itse tavattoman huonomuistinen tai sitten olen tavannut vain tosi muistavaisia 6-vuotiaita. En minittäin ole koskaan joutunut antamaan 6-vuotiaalle tasoitusta. Ja olen hävinnyt. Sekin on hyvä oppia, että jossain pelissä vaan on ei pärjää... Koulussakaan ei kaikki ole lahjakkaita matikassa.

etukäteen tai ainakin pelin kuluessa yhteisymmärryksessä jos huomataan yllättäen että tää onkin nyt vähän liian epäreilua.

Mut mun mielestä on liian yksioikoista sanoa ettei aikuisen koskaan kannata tahallaan hävitä. Ei tietenkään joka kerta voi antaa lapsen voittaa mutta musta tässä pitää olla tilannesilmä. Häviäminen ja realistinen käsitys omista pelitaidoista ei ole ainoa asia mitä peleissä opetetaan vaan joskus voi olla tarpeen oppia myös voittamista, tyylikästä suhtautumista häviäjiin, peli-iloa, pelitaitoja voi opettaa neuvomalla lasta millä taktiikalla hän tässä tilanteessa voi voittaa. Aikuinen voi näyttää lapselle mallia siitä miten käsitellään pelissä häviämistä tyylikkäästi vain jos hän joskus häviää. Jne.

Pelimotivaation säilyttäminen voi vaatia sen että lapsenkin joskus antaa voittaa jos on hävinnyt monta kertaa peräjälkeen. Jää hyvä mieli pelisessiosta ja tekee mieli pelata seuraavallakin kerralla jolloin sitten taas oppii lisää häviämisestä ja voittamisesta ja itse pelistä. Sitä oppia ei tule jos alkaa inhota pelaamista siksi että on aina epäreilusti

alakynnessä.

Ikätasolla on aika paljon merkitystä tässä, isommalla on enemmän resursseja käsitellä häviötä ja toisaalta heille ei välttämättä edes mene läpi se jos aikuinen häviää tahallaan.

Jos perheessä on eri-ikäisiä niin silloin voidaan asiasta sopia ETUKÄTEEN. Samoin, jos peli on lähtökohtaisesti epäreilu aikuisen ylivoiman vuoksi (esim. tietokilpailu) voidaan sopia tasoituksesta. Silloin se on "sääntö", joka on jo aloittaessa kaikkien tiedossa. En vaan tajua, miten lapsi kehittyy siinä, että vanhempi salaa lapseltaan tahallaan häviää. Ei lapsen itsetunnolle tee hyvää myöskään epärealistiset luulot itsestään. Ne kun romuttuvat ennemmin tai myöhemmin, valitettavasti. Joko olen itse tavattoman huonomuistinen tai sitten olen tavannut vain tosi muistavaisia 6-vuotiaita. En minittäin ole koskaan joutunut antamaan 6-vuotiaalle tasoitusta. Ja olen hävinnyt. Sekin on hyvä oppia, että jossain pelissä vaan on ei pärjää... Koulussakaan ei kaikki ole lahjakkaita matikassa.

Minusta pienen lapsen kanssa pitää pelata sellaisia pelejä, joita hänellä on taitojensa puolesta mahdollista voittaa ilman "tasoitusta". Siis juuri tuollaisia tuuriin perustuvia ainakin. Niinhän se elämässäkin menee; aina ei saa mitä haluaa. Peleillä on hyvä alkaa opettelemaan tuollaisia pettymyksiä.

Mikä on tuuripeli, jossa pieni lapsi ei tarvitse koskaan neuvoa tai tasoitusta?

Esim. edellä mainittu Kimblekään ei ole sellainen. Lapsi ei ehkä huomaa, että saisi syödyksi toisen nappulan tai ei älyä, että oma nappula kannattaa jossain tilanteessa viedä turvaan kotipesään.

Jos pitää pelata vain lapsentasoisia pelejä ilman mitään tasoitusta, jäisikin moni peli pelaamatta.

Vähitellen pelaamalla oppii kuitenkin pelaamaan. Eikä se siinä prosessissa haittaa, että saa 5-6-vuotiaana jonkun kerran vähän lisäapuja tai salaa tasoitusta.