Parisuhdeaika, mitä teette lapsen nukkuessa?
Millaista parisuhdeaikaa vietätte miehenne kanssa, kun lapset illalla ovat käyneet nukkumaan? Teettekö jotain yhdessä, jutteletteko tms? Vai teettekö omia asioitanne?
Meillä mies joko lukee lehteä tai katsoo televisiota, eikä hänelle saa puhua mitään. Ärsyttää. Hänen mielestään voimme puhua, kun lapset ovat hereillä.
Kommentit (13)
yhdessä sohvalla omilla kannettavilla :)
Viikonloppuisin yleensä edes jonain päivinä katsotaan yhdessä elokuva ja napostellaa herkkuja, tai tehdään jotain hyvää iltapalaa ja syödään se ihan pöydän ääressä.
Joskus otettiin "projekti" että yksi ilta viikossa on ilman telkkaa ja tietokonetta, ja vuorotellen keksitään jotain muuta tekemistä. Se oli ihan kiva juttu, pelattiin mm. alfabetia, mutta se lopahti. Pitäisikin aloittaa uudestaan!
Nostin tätä vanhaa ketjua kun aihe kiinnostaa. Mieheni jaksaa lähinnä katsoa televisiota iltaisin. Käsitys parisuhdeajasta on se, että katsoisimme molempia kiinnostavaa ohjelmaa. Minä haluaisin ainakin parina iltana viikossa jutella, hieroa ja saada hierontaa, pelata lautapelejä tms. Toivonko yleisesti ottaen mahdottomia? Meillä on kaksi pienehköä lasta, mutta tilanne on aina ollut tämä: minä toivoisn paljon miestä enemmän "aktiivista" yhteistä aikaa.
Katsotaan tv:tä / elokuvia, tai sitten mies katsoo ja itse oon koneella. Joskus myös siivotaan / pelataan jotain, mutta harvemmin. Joskus mennään vain aiemmin sänkyyn ja jutellaan / puuhataan muuta. Aina ei jaksa ajatella aikaa "parisuhdeaikana" ja suorittaa sitä, hyvä mieli tulee siitäkin kun tv:tä katselee lähekkäin, mitään erikoisempaa ei tarvitse :)
6. unohtui siis vielä, että kyllä meillä on ainakin tapana tuo hieronta iltaisin, siinähän sitä samalla hieroo toisen jalat / kipeät hartiat, kun tv:tä tuijottaa :)
Vaihtelee paljon, välillä jutellaan, katsotaan leffaa, puuhataan omia, tehdään töitä, tehdään kotitöitä, sekstaillaan, saunotaan jne jne.
katotaan telkkaa tai sitten minä katon ja meis tekee töitä/omiaan
Pari kertaa viikossa yhteistä tekemistä on saunominen. Siis voimme saunoa tunnin tai parikin lasten mentyä nukkumaan. Siellä tulee juteltua kaikessa rauhassa.
Melkein joka ilta syömme ainakin iltapalan yhdessä lasten nukahdettua.
Harvemmin mutta joskus katsotaan yhdessä jotain telkusta.
Tai sitten tehdään itse vaikka yhdessä joku filmi.
Aika usein kyllä ilta menee niin että kumpikin puuhailee omiaan mutta välillä taas touhutaan enemmänkin yhdessä.
Yleensä katotaan töllöä ja hierotaan toistemme jalkoja. Iltapalaa syödään sohvalla. Toisinaan innostutaan pussailemaan... Aika usein nukahdetaan sohvalle.
mies katsoo animea ja minä sovitan uutta pyöräilykypärääni
Mies katsoo tv:tä, minä surffaan netissä. Ei puhuta ikinä mitään toisillemme iltaisin.
Mies katsoo televisiota (kuten muutenkin aina kun on kotona) ja minä teen omia juttujani.