Tuleeko sinulle paha mieli jos näet vammaisen lapsen kaupassa?

onnelliselta ja hyvinhoidetulta sekä rakastetulta.



Oikeastaan sydämessä läikähtää jotain lämmintä heitä kohtaan, arvokkaita ihmisiä siinä kuin me muutkin, ehkä jopa enemmänkin.. en osaa selittää mitä tarkoitan, mutta.. :)

siskonikin on cp-vammainen,eli en koe että jonkun pitäisi häntä sääliä.

onnelliselta ja hyvinhoidetulta sekä rakastetulta. Oikeastaan sydämessä läikähtää jotain lämmintä heitä kohtaan, arvokkaita ihmisiä siinä kuin me muutkin, ehkä jopa enemmänkin.. en osaa selittää mitä tarkoitan, mutta.. :)

tule paha mieli. Ajatelen kyllä sitä vanhempaa, että miltähän hänestä tuntui kun vauva syntyi? Välillä ihmettelen kun vammaisia vauvoja tai taaperoita ei näy juurikaan tuolla kaupoilla..

, mutta tunne sympatiaa.

Ei se sääliä ole, mutta pahaa mieltä ja surua. Luulen, että suren siinä samalla omaa vammaista lastanikin, vaikka olenkin asian kanssa ihan sinut ja lapsi onnellinen ja vammastaan huolimatta ihan keskiverrosti menestyvä. Mutta on siinä silti aina niin monta vaikeutta ja hankaluutta sekä vanhemmilla että lapsella itsellään, että surtavaakin on.

Vammaiset tai sairaat lapset vaativat vanhemmilta paljon soputumista ja paljon rakkautta. Se yleensä huokuu koko perheestä. Tyyneys ja tasapaino huokuu. Tunnen yhteenkuuluvuutta, sanatonta yhteisymmärrystä. Olen itse onnellinen ja ylpeäkin vammaisista lapsistamme. He ovat kauniita ihmisiä, suloisia ja aurinkoisia.

Vammaiset tai sairaat lapset vaativat vanhemmilta paljon soputumista ja paljon rakkautta. Se yleensä huokuu koko perheestä. Tyyneys ja tasapaino huokuu. Tunnen yhteenkuuluvuutta, sanatonta yhteisymmärrystä. Olen itse onnellinen ja ylpeäkin vammaisista lapsistamme. He ovat kauniita ihmisiä, suloisia ja aurinkoisia.

kun hieno kirjoitus! :)

Kerran selvisi, että mieheni kokee asian kuin ap. Häntä vammaiset ahdistaa, koska kokee tilanteen niin epäreiluksi niille vammaisille. Säälittää siis liikaa. En ollut tajunnut, että asian voi niinkin ajatella. Onhan sekin totta.

Totta joka sana. Rakastan lapsia ihan kauheasti ja samoin mieheni. Ei haluaisi ajatellakaan elämää ilman näitä murusia. 10

aika lailla ennen kuin pystyy kirjoittamaan näin.

Vammaiset tai sairaat lapset vaativat vanhemmilta paljon soputumista ja paljon rakkautta. Se yleensä huokuu koko perheestä. Tyyneys ja tasapaino huokuu. Tunnen yhteenkuuluvuutta, sanatonta yhteisymmärrystä. Olen itse onnellinen ja ylpeäkin vammaisista lapsistamme. He ovat kauniita ihmisiä, suloisia ja aurinkoisia.

Kerran selvisi, että mieheni kokee asian kuin ap. Häntä vammaiset ahdistaa, koska kokee tilanteen niin epäreiluksi niille vammaisille. Säälittää siis liikaa. En ollut tajunnut, että asian voi niinkin ajatella. Onhan sekin totta.

Lasteni päiväkodissa on paljon erityislapsia, toiset enemmän ja toiset vähemmän "erityisiä". Välillä meinaa tulla itku silmään heitä katsellessa, etenkin niitä vaikeimpia tapauksia. Minua säälittää syvästi heidän tilanteensa, kun ei tiedä ovatko hereillä vai ei, tajuavatko tästä maailmasta mitään vai ei, ovat sidottuja pyörätuoliin ja toisten ihmisten 24h apuun koko elämänsä. Minulla on paha olo heidän ja vanhempiensa puolesta, ja samalla koen syvää kiitollisuutta siitä että omat lapseni ovat terveitä.

kyllä ainakin meidän kohdallamme lapset ovat ensin pysäyttäneet koko maailman ja järkyttäneet sen nurin ennen kuin uusi suhtautumistapa löytyi. Sanotaan, että sairas lapsi laittaa arvot uusiksi ja se on kyllä kirjaimellisesti totta. Vasta kun tajuaa mitä voi menettää, sen arvon tajuaa todella. Tahdomme rakastaa omia lapsiamme joka päivä, koska emme saa pitää heitä "ikuisesti". Siihen rakkauden määrään mahtuu nykyään jo kaikki muutkin lapset. Kaikki pikkuiset ovat erityisen lähellä sydäntä meillä molemmilla. 10