Tulossa köyhä joulu.
Koko vuonna ei ole ollut senttiäkään ylimääräistä rahaa. Jos olen saanut jotain kirpparilta tai huutiksesta, on niillä rahoilla paikatti budjetin vajeita ja ostettu lapsille kipeästi tarvittuja vaatteita. Kaikke akun ei löydä kirppareilta.
Eli ei ole tullut tilaisuutta säästää joululahjoihin. Veronpalautuksia tulee 130e ja niillä pitäisi saada neljälle lapselle lahjat. Jouluruuat ei onneksi ole kalliita vaan jopa edullisempia kuin muulloin.
Nyt mietittiin miehen kanssa, että käytetään tuo 130e kahden vanhimman lapsen lahjaan ja nuoremmat saa olla ilman. Saavat kuitenkin kummeilta ja mummeilta lahjat eivätkä vielä tajua ettei vanhemmilta tule mitään.
Toivottavasti vuoden päästä on jo parempi tilanne.
Kommentit (24)
mutta minusta 130 kahden lapsen lahjaan kuulostaa tosi paljolta. itse ajattelen, että saisin tuolla rahalla kaikille kivat lahjat. Vaikka nuorimmat ois vastasyntyneitä, itse en vaan pystyis olla antamatta kaikille. Ostaisin vaikka vauvalle sukat jos ei muuta, mutta haluaisin kyllä antaa kaikille edes jonkun paketin - kirppariltakin löytää nimenomaan pienille lapsille kivoja ylläreitä (pallo, palapeli, kirja) ihan eurolla-parilla. Jos vaikka kaksi isompaa saa 50e lahjat, ne on jo kalliit! vielä jäisi pienemmille 15e kumpaisellekin.
Mutta muuten on ikävä, että olette noin tiukoilla. Ei täälläkään mitään kroisosmeininkiä ole. Kaikki joululahjat teen itse (sukkia, lapasia) paitsi omille lapsille ostan lahjat. En kuitenkaan todellakaan mitään 50e/lapsi vaan yhteensä kaikille noin 100e. Puolisolle en voi villa-allergian takia mitään kutoa (ja koska näkisi jo tekovaiheessa) niin hänelle kirppikseltä todennäköisesti, onneksi pitää sellaisesta! tai sitten jos muuten ihan joku halpa ylläri tulee vastaan.
Ei mekään osteta tasan 1v-vanhalle kuin joku kympin kilistin, mutta kyllä mä ostaisin niille nuoremmillekin jonkun pikkupaketin (5-15 e, jolla saa jo vaikka mitä) ja käyttäisin isommille sitten sen lopun.
Meillä ei myöskään käytetä lasten lahjoihin kuin suunnilleen 60 e/lapsi isommille ja sille 1v-vanhalle tosiaan ehkä vain 10 e.
Hiukan mua nauratti, kun kaverini esitteli että oli aloittanut lahjojen oston... oli siis ostanut lapsilleen jo aika lailla enemmän kuin me ostetaan ollenkaan... Mutta jokainen tyylillään. Meillä sitä paitsi lapset saa kaksilta isovanhemmilta jotkut pienet paketit ja samoin kummeilta, joten jokainen lapsi saa 6-8 pakettia yhteensä.
Yleensä olen pyrkinyt täyttämään sen tärkeimmän toiveen, joka monta kertaa on ollut aika kallis (70-100 e) Lego-paketti. Kahtena jouluna olen onnistunut hankkimaan ne toiveet tuurilla jostain -50% supertarjouksesta ja tätä toivon nytkin... Sormet ristiin!
Minkä ikäisiä teidän lapset ovat? Jos ostaisi pienemmille jotain pientä ja lopulla sitten isoille?
Vaikka meillä ei ole niin tiukkaa rahasta niin emme kuitenkaan osta lapsille mitään hirveän montaa ja kallista lahjaa. Tuskin tulee yhtään kallista, kun ovat vasta 5v ja 3v. Innostuvat barbeista ja niistä hamstereista, jotka ovat nyt in. Eivät maksa paljoa.
Me ostataan lapsille jouluna yleensa se 2lahjaa max. sitten tietysti tulee mummuilta ja vaareilta joten riittaa ihan hyvin. Lahjan maara ei ole se hyvan joulun mittari.
itsellenikin jouluna tarkeinta oli olla yhdessa vanhempien kanssa, katsoa telkkarista jouluohjelmia, kayda sedan haudalla ja saunominen.
vinkkina, et osta vaikka joku lautapeli lahjaksi, jota voitte sitten vaikka illalla pelata kokoperheen voimin! mikas olisi sen hauskempaa!! lapsetkin varmaan aivan intona, kun koko perhe osallistuu peliin ja varsinkin, kun vanhemmat haviaa :D