Mitä JOULUPERINTEITÄ teillä on joita ei (ainakaan monilla) muilla ole?
Meillä pari mitkä ei ilmeisesti ole kovin yleisiä, mutta tuskin uniikkeja :)
-koristeet laitetaan talvipäivänseisauksena, siitä alkaa meidän joulu
-joulutorttujen välissä on aprikoosihilloa
-lahjoja jaetaan monena päivänä: omat vanhempani ovat eronneet, miehen eivät. Käymme 24-26 kyläilemässä mummoloissa, paikka per päivä ja kunkin paikan lahjat siellä. Isovanhemmista on kiva nähdä lapsen avaavan paketit eikä lahjoja tartte kuskailla ympäriinsä.
-äitini luona ei syödä yleensä muuta jouluruokaa kuin graavi- ja savukaloja. Loput ruuat on valittu vaan sillä perusteella että ovat herkullisia, aika paljon tapas-tyyppistä sapuskaa.
Kommentit (37)
Meillä jouluruoat tehdään kaikki itse. Ei mitään valmiita eineksiä. Hyvistä raaka-aineista. Vietämme joulun kotona oman perheen kesken. Emme vieraile isovanhempien luona.
Sikäli poikkeus, että edustan nuorempaa sukupolvea. Niin ja meillä on myös joulupyyhkeitä, jouluastiastoja, jouluiset ottimet, lusikat yms.
eli mitä monet teke emutta me ei
-ei käydä haudoilla
-ei kuunnella joulurauhan julistusta
-telkkaria ei ole, joten sitä ei katsota. Lumiukko-DVD kyllä on ;)
Ei myöskään käydä joulukirkossa, kauneimmat joululaulut-konserteissa tms.
enkä tiedä ketään jolla se olisi jotenkin olennainen osa. Ehkä punaviiniä jotkut juo jouluaterialla.
Mun nähdäkseni ainakin humaltuminen on hyvin marginaalisen joukon perinne jouluna, jos nyt vertaa vaikka uutenvuoteen. Onhan monille perinteenä hautausmaakäynnit ja joulukirkko, ja ajokunto on tarpeen.
käytössä, että jouluna ei käytetä alkoholia. Taidamme olla melkoinen poikkeus Suomessa.
Sitten nukkumaan puhtaisiin lakanoihin, joita käytetään vain jouluna. Se tuo mulle aina joulumielen ja on ihana nousta aattoaamuna pimeään, kuuselta tuoksuvaan kotiin.
-Minä en ole koskaan käynyt jouluna kirkossa.
Johtuu varmaan siitä etten ole koskaan kuulunut kirkkoon ja siellä olen vieraillut oikeastaan vain häissä. Uskontoni on kyllä "sama" kuin kirkkoon kuuluvillakin, mutta vanhempani olivat eronneet aikoinaan kirkosta jotenka minäkään en sitten koskaan ole siihen kuulunut enkä ole nyt aikuisiälläkään keksinyt syytä miksi pitäisi liittyä. Uskontotunnit kävin kyllä koulussa normaalisti.
-Meillä ei käytetä jouluna alkoholia (lasin punaviiniä tai papan tarjoaman lasillisen terästettyä glögiä voi kyllä ottaa, mutta humaltumistarkoituksessa ei juoda).
-Inhoan värikkäitä joulukoristeita (varsinkin punaista ja virheää!) jotenka niitä ei meillä ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan. Kuusi koristellaan vain hopean ja kullan sävyillä, ja jouluvalot (valo-oksat sekä kulhossa olevat led-valot) ovat kirkkaita.
-Käyn aina aattoaamuna tallilla TONTTULAKKI PÄÄSSÄ viemässä hevosille omenoita. Tiedä mistä tämäkin on tullut, sillä meillä ei koskaan ole ollut kotona hevosia, eli riippuen tilanteesta käyn joko vuokrahevoseni luona tai ratsastuskoululla (jossa käyn tunneilla) hevosten luona.
on vain "käänteis-perinne"; lapsiperhe, jossa ei käy joulupukki, eikä lapselle satuilla joulupukista.
- minut herätetään onnittelulauluilla ja lahjoilla, koska olen syntynyt jouluaattoaamuna
- heti sen jälkeen kokoonnutaan hellan ääreen maistelemaan, miten yön yli uunissa ollut kinkku tänä vuonna onnistui
- aamupalaksi syödään suklaakakkua ja riisipuuroa, koska on mun syntymäpäivä
- joulukuusi koristetaan Joulupukin kuumaa linjaa katsellessa
- jouluna ei kännätä (ei tosin muulloinkaan), 1-2 lasia viiniä juodaan maksimissaan
- meilläkin on joululakanat, joita ei käytetä kuin joulunaikaan! Samoin on joulupyyhkeet.
- erityiset jouluastiat, näihin en ole törmännyt missään tuttavaperheessä: koko serviisi, joka käytössä vain joulunaikaan.
- ennen lahjojen jakoa luetaan jouluevankeliumi ja lauletaan joululauluja
Meillä säästetään paketteja eli kaikkea ei avata heti aattona, vaan osa vasta joulu- ja tapaninpäivänä. Jo lapsuudenperheessäni oli tapana, että vielä loppiaisena oli äidillä antaa kaikille yhdet lahjat, jotka oli olleet jemmassa.
Meillä ei myöskään saa repiä papereita kauheassa lahjanavaamisvimmassa. Jokainen saa kerralla ottaa yhden lahjan ja avaa sen muiden kastellessa. Jokaista lahjaa ihaillaan, tutkitaan ja arvostetaan erikseen. Näin oli myös lapsuudenkodissani.
- joulutortuissa mansikkahilloa ja omenahilloa
- jouluna kotona yökkärit päällä kaiket päivät
- tehdään makaroonilaatikkoa lapsille joulupöytään
Käydän aamupäivällä FriskisSvettiksen joulujumpassa. On siellä reilu sata muutakin hikisessä joulutunnelmaasa.
jouluruokia emme syö eikä osteta lahjoja kun se joulu ei ole oikein meidän mieleen.
Meillä on myös joulupyyhkeet:).
Meilläkin on astiasto, jota käytetään pääasiassa vain jouluna, kun vuoden aikana harvoin tulee muita yhtä juhlavia ruokajuhlia, joissa on alle 12 ihmistä. Mutta se ei ole siis mitenkään jouluinen, vaan valkoinen astiasto hopekuviolla, eli voi käyttää milloin vaan!
Ei kai se tieten niin paljon eroa muista, mutta mitään kristillistä siihen ei taida kuulua. Huonoa omaatuntoa ei podeta mistään. Koko joulu mässätään ihanilla herkuilla ja juodaan punaviiniä ja ollaan hilpeitä (ei tosiaankaan kännissä, joulunakaan). Saunataan joka päivä, ollaan pyjamissa, katotaan hauskoja elokuvia. Lahjoja annetaan isot kasat. Ei mitään vakavaa tai arvokasta.
käydään lasten kanssa soittamassa, laulamassa ja laulattamassa eräässä paikkakunnan vanhusten hoitopaikassa.
Jokaiselle on joku hupipaketti, jossa on jotain vähän hassua tai hölmöä. Lahjakorttiin kirjoitetaan aina Hyvää joulua! T. Joulukuusi.
Siitä lahjan saaja tietää, että tästä lahjasta ei pidä loukkaantua eikä pettyä, vaikka paketissa olisi mitä.
Joulunpunainen Waechterbachin astiasto.
Äidilläni on Villeroy & Bochin jouluastiasto. Aivan ihana!
onko tämä harvinaista vai ei, mutta meillä joulusauna on aattoaamuna kukonlaulun aikaan. Rauhalliseen, lämpöiseen joulusaunaan kynttilänvaloon on ihana mennä puolinukuksissa heräilemään :)
Käsittääkseni useissa perheissä saunotaan vasta illemmalla?
Emme ole niitä perheitä, missä sanotaan, että emme juo humalaan aattona vaan otamme pari lasia viiniä ruoan aikaan.
Tarkoitukseni ei siis ole moralisoida vaan olemme nähtävästi se pieni vähemmistö, joka ei ota edes sitä paria lasia viiniä ruoan aikaan.
Nythän puhuttiin siis poikkeuksellisista tavoista ja mitä tunnen ihmisiä ja luen esim. tätäkin palstaa niin olen huomannut, että olemme vähemmistönä.
Ja en tosiaan halua tästä keskustelua, saako jouluna ottaa ruokajuomaksi viiniä. Saa ottaa ja saa ottaa muutakin. Mutta täysin alkoholiton joulu taitaa olla poikkeus.
Muuta nimittäinen en keksinyt meidän joulusta eroavaisuutta yleiseen tapaan viettää joulua. Siksi mainitsin tästä.
enkä tiedä ketään jolla se olisi jotenkin olennainen osa. Ehkä punaviiniä jotkut juo jouluaterialla.
Mun nähdäkseni ainakin humaltuminen on hyvin marginaalisen joukon perinne jouluna, jos nyt vertaa vaikka uutenvuoteen. Onhan monille perinteenä hautausmaakäynnit ja joulukirkko, ja ajokunto on tarpeen.käytössä, että jouluna ei käytetä alkoholia. Taidamme olla melkoinen poikkeus Suomessa.
paljon kaloja ja uutta perunaa + salaatteja. Aattona juodaan samppanjaa ja syödään tuoreita mansikoita.