Miksi hankkia lapsia?

Moni on onnellisempi, mutta lapsiperhe-elämä ei ole oikea valinta kaikille. Hyvä kun mietitte asiaa.



http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimukset+Lapset+pilaavat+aviolii…

Olen pohtinut lasten hankintaa paljon. Paljon olen kuullut negativisia ajatuksia lapsen hankinnasta, kuinka se pilaa elämän siis oman elämän ja naiseuden. Olet vaan äiti,jonka täytyy tyydyttää lapsensa tarpeet. miksi tuhlaisin kallisarvoista ja niinkin lyhyttä elämääni siihen,että suren kokoa ajan et onko lapsella kaikki hyvin jne..ihan ku tässä elämässä ei olisi muitakin murheita ja sitten hakkimalla hankkii niitä lisää! Mut tää pointti ei ollu kallistaa kenenkään ajatusta puoleen eikä toiseen! jokainen tekee omat valinnat ja ottaa siitä vastuun!

ei siihen mitään järkisyytä ole

Kunhan tuntui siltä

Vähän näin.

pidä lapsista. Nyt ainokaisemme on 10v ja alan nähdä, miten tärkeä hän on paitsi omana persoonanaan, myös jatkeena minuun. Lapseni on se, jolle kerron tarinoita isomummostani, opetan papan tavan istuttaa kukkasipuleita, näytän kuvista miten hänellä on mummin poskipäät.



Lapsi on kuolemattomuutta, osa sukujen ketjua. Itse tykkään vanhemmuudesta sitä enemmän, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Pikkulapsiaika on todella lyhyt, samoin teini- ikä. Suurimman osan ajastasi tässä elämässä vietät aikuisen ihmisen läheisenä (toivottavasti).

en ole koskaan erityisemmin pitänyt lapsista, ja vielä vähän ennen kuin 2 lastamme syntyivät, saatoin hyvin kuvitella eläväni lapsettomana aina. Raskausaikana suurin pelkoni oli se, etten jaksa äitiyttä, ja se, etten pidä lapsestani.



Kertaakaan en ole katunut lasten tekemistä, vaikka tottakai pikkulapsiaika on rankaa. Olen hyvin onnellinen siitä, että kun vanhenen, minulla on kaksi mahtavaa läheistä ihmistä, joiden kasvua olen saanut olla tukemassa ja seuraamassa, ja joille olen saanut olla korvaamaton.



Pelko oman elämäni ja parisuhteen kuihtumisesta lapsirumbassa on ollut aiheeton vauvavuosia lukuunottamatta - ne ovat melko lyhyt aika ihmiselämässä, eikö vain?



Sen sijaan olemme mieheni kanssa saaneet lapsista suhteeseemme sellaisen liiman, että emme varmasti eroa niin helposti kuin ilman lapsia.



Olen myös vakuuttunut, että lasten myötä minusta on tullut huomattavasti tehokkaampi, kärsivällisempi, pitkäjänteisempi ja määrätietoisempi kuin mitä olin aiemmin. Olen saanut elämässäni aikaan ihan uudella teholla paljon asioita... Äitiys on vahvistanut minua myös työelämässä ja itsetunnoltani (tosin tämä osin myös luonnollista kypsymistä, oli lapsia tai ei).



Olisin varmaankin elänyt ihan hyvän ja onnellisen elämän ilman lapsiakin - toisenlaisen kuin nyt. Uskon silti, että lapsettomana olisin jäänyt elämässäni yksinäisemmäksi (varsinkin loppupäässä). Kenties olisin säästynyt unettomilta öiltä, ja ehkä olisin esim. matkustellut enemmän ilman lapsia.



Lasten myötä olen tavallaan löytänyt paikkani tässä maailmassa, merkityksen elämälle (vaikka se toki on paljon muutakin kuin äitiys). En ole tuntenut tylsyyttä tai merkityksettömyyttä. Olen osa sukuni ketjua, osa luontoa.

ei siihen mitään järkisyytä ole



Kunhan tuntui siltä

koska se on ollut suurin toiveeni jo lapsuudesta asti ja rakastan lapsia.



MUTTA mielestäni on hienoa, että pohditte asiaa, ettekä vain ryntää tekemään lapsia koska niin kuuluu tehdä.



Lapsen kanssa on oikeasti välillä todella rankkaa ja elämä muuttuu aika täydellisesti. Yöheräämiset, uhmaiät jne. ovat vain pieni jäävuoren huippu; tosiasiassa lapsi vaikuttaa eniten siksi, että lapsen syntymän jälkeen eletään enemmän tai vähemmän lapsen ehdoilla. Tarkoitan sitä, että ette voi ikinä tehdä mitään suunnittelematta että "jos tuossa välissä saisi sen nukkumaan päikkärit ja tuohon voisi sijoittaa välipalan, ja jos kaikki menee hyvin niin ehtisimme imetysten välissä bussilla keskustaan; täytyypä huolehtia, ettei lapsi nukahda matkalla ettei illan nukkumaanmeno myöhästy, sitten pitäisi jostain etsiä paikka vaipanvaihtoon ja taas tarvitaan välipalaa; pääsisiköhän mummo muuten ensi viikonloppuna hoitamaan, että saisimme vähän kahdenkeskistä aikaa, ... jne. jne. jne"



Tämän pitkän selostuksen pointti oli se, että mielestäni lapsi muuttaa elämää niin paljon, että lapsia täytyy todella haluta, jotta olisi valmis luopumaan omasta mukavuudestaan sen takia.



Jos olette valmiita siihen, että ette saa moneen vuoteen nukkua viikonloppuna pitkään, ette löhöillä yhdessä sohvalla, syödä ruokaanne rauhassa, tai oikeastaan tehdä mitään asiaa ilman, että se keskeytyy 10 kertaa, niin sitten voin suositella lapsen hankintaa.



Ja ettei nyt kuulostaisi liian pahalta, niin kyllähän tuo tuhisija on todella ihana

muutama vuosi sitten. Elämä vain kaipasi jotain lisää. Joten annoimme lapselle mahdollisuuden tulla jos on tullakseen. Varsinaista vauvakuumetta ei tullut. Reilun vuoden kuluttua havaitsin olevani raskaana. Olin aluksi hyvin epäuskoinen tilanteeseen ja aloin epäillä kykyjäni olla äiti. Mutta kaikki epäilyt sulivat ja olin tosi onnellinen, kun sain sen pikku käärön syliini. Nyt rakastan yli kaiken kahta lastani. En ole katunnut päätöstäni hankkia lapsia. Elämäni on saanut erilainen sisällön.

koska se on ollut suurin toiveeni jo lapsuudesta asti ja rakastan lapsia. MUTTA mielestäni on hienoa, että pohditte asiaa, ettekä vain ryntää tekemään lapsia koska niin kuuluu tehdä. Lapsen kanssa on oikeasti välillä todella rankkaa ja elämä muuttuu aika täydellisesti. Yöheräämiset, uhmaiät jne. ovat vain pieni jäävuoren huippu; tosiasiassa lapsi vaikuttaa eniten siksi, että lapsen syntymän jälkeen eletään enemmän tai vähemmän lapsen ehdoilla. Tarkoitan sitä, että ette voi ikinä tehdä mitään suunnittelematta että "jos tuossa välissä saisi sen nukkumaan päikkärit ja tuohon voisi sijoittaa välipalan, ja jos kaikki menee hyvin niin ehtisimme imetysten välissä bussilla keskustaan; täytyypä huolehtia, ettei lapsi nukahda matkalla ettei illan nukkumaanmeno myöhästy, sitten pitäisi jostain etsiä paikka vaipanvaihtoon ja taas tarvitaan välipalaa; pääsisiköhän mummo muuten ensi viikonloppuna hoitamaan, että saisimme vähän kahdenkeskistä aikaa, ... jne. jne. jne" Tämän pitkän selostuksen pointti oli se, että mielestäni lapsi muuttaa elämää niin paljon, että lapsia täytyy todella haluta, jotta olisi valmis luopumaan omasta mukavuudestaan sen takia. Jos olette valmiita siihen, että ette saa moneen vuoteen nukkua viikonloppuna pitkään, ette löhöillä yhdessä sohvalla, syödä ruokaanne rauhassa, tai oikeastaan tehdä mitään asiaa ilman, että se keskeytyy 10 kertaa, niin sitten voin suositella lapsen hankintaa. Ja ettei nyt kuulostaisi liian pahalta, niin kyllähän tuo tuhisija on todella ihana

Arvostan todella paljon rehellista kirjoitustasi. Me emme varsinaisesti halua lapsia. Nautimme elamasta todella paljon jo nyt ja emme tunne etta "jokin" puuttuisi.

Ehka tunne tulee muutaman vuoden paasta?

AP

ja oli mielenkiintoista nähdä, millainen yhdistelmä geeneistämme tulisi.

Mutta se mikä minua alkoi parin vuoden yritysaikana eniten pelottaa oli, että olisimme vielä eläkeikäisinä kaksin. Kaikki juhlapäivätkin viettäisimme kaksin, eikä olisi lapsenlapsia ja elämää ympärillä. On omasta mielestäni ihan eri asia olla kahdestaan kolmikymppisinä, jolloin se on vielä kivaa, kuin vanhempana, kun kaikilla muilla on perheet.

etsiä vastapainoksi tietoa vaikka googlella vapaaehtoisesti lapsettomista (vela).

Uskon vakaasti siihen, että onnellista ja täyttä elämää pystyy elämään ilmankin. Minä en koskaan halunnut lapsia, mies halusi monta. Kompromissini oli yksi lapsi, joka tekemällä tehtiin.



Meidän elämäämme se ei mullistanut, koska meillä on sekä erinomaiset turvaverkot (joita vakavissani kehotan myös miettimään, sillä ne oikeasti vaikuttavat aika paljon siihen, että miten rasittavaa lapsiperheen elämä on) että perusterve ja hyväuninen lapsi.

kannattaa odotella, että se tahtotila lapsen saamiseksi tulee. Toisaalta, miksi kysyt täältä, jos tiedät, ettet halua lapsia? Oletko sittenkään varma?



Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain niin äärimmäisen ihanaa, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Vaikka lapsen myötä tulee vastuuta, tulee elämään toisenlaista sisältöä ja rakkautta myös tuplaten sitä myötä. Mutta lasta ei kannata hankkia, ellei itse ole valmis.



Olet selvästi pohtimassa, oletteko valmiita vai ette...onnea matkaan!

Miksei vain olla yksin?



Miksi hankkia ystäviä?



Miksi pitää yhteyttä omaan perheeseen?



Lapsia hankitaan siksi, että kysymyksessä on (toivottavasti) elinikäinen ihmissuhde, josta saa NIIIN paljon. Lapset on mahtavia, he antavat mahdollisuuden nähdä puhdasta viattomuutta, rakkautta, kiintymystä... he syventävät elää ja ihmisen kokemusmaailmaa niin monella tapaa, ja toisaalta antavat mahdollisuuden löytää iloa mitä pienimmistä asioista.



Lapset on mahtavia. Ja vaativia räkänokkia, jotka piinaavat ihmisen raivohulluuden partaalle. Siinäpä sitä syvyyttä elämään.



T: Kolmen pojan äiti.

koska se on ollut suurin toiveeni jo lapsuudesta asti ja rakastan lapsia. MUTTA mielestäni on hienoa, että pohditte asiaa, ettekä vain ryntää tekemään lapsia koska niin kuuluu tehdä. Lapsen kanssa on oikeasti välillä todella rankkaa ja elämä muuttuu aika täydellisesti. Yöheräämiset, uhmaiät jne. ovat vain pieni jäävuoren huippu; tosiasiassa lapsi vaikuttaa eniten siksi, että lapsen syntymän jälkeen eletään enemmän tai vähemmän lapsen ehdoilla. Tarkoitan sitä, että ette voi ikinä tehdä mitään suunnittelematta että "jos tuossa välissä saisi sen nukkumaan päikkärit ja tuohon voisi sijoittaa välipalan, ja jos kaikki menee hyvin niin ehtisimme imetysten välissä bussilla keskustaan; täytyypä huolehtia, ettei lapsi nukahda matkalla ettei illan nukkumaanmeno myöhästy, sitten pitäisi jostain etsiä paikka vaipanvaihtoon ja taas tarvitaan välipalaa; pääsisiköhän mummo muuten ensi viikonloppuna hoitamaan, että saisimme vähän kahdenkeskistä aikaa, ... jne. jne. jne" Tämän pitkän selostuksen pointti oli se, että mielestäni lapsi muuttaa elämää niin paljon, että lapsia täytyy todella haluta, jotta olisi valmis luopumaan omasta mukavuudestaan sen takia. Jos olette valmiita siihen, että ette saa moneen vuoteen nukkua viikonloppuna pitkään, ette löhöillä yhdessä sohvalla, syödä ruokaanne rauhassa, tai oikeastaan tehdä mitään asiaa ilman, että se keskeytyy 10 kertaa, niin sitten voin suositella lapsen hankintaa. Ja ettei nyt kuulostaisi liian pahalta, niin kyllähän tuo tuhisija on todella ihana

Arvostan todella paljon rehellista kirjoitustasi. Me emme varsinaisesti halua lapsia. Nautimme elamasta todella paljon jo nyt ja emme tunne etta "jokin" puuttuisi.

Ehka tunne tulee muutaman vuoden paasta?

AP

sitten loppupeleissä. Pari vuotta on kriittistä aikaa päiväunien, ruokarytmien sun muiden kanssa. Sitten lapsi alkaa pikku hiljaa kestää enemmän muutoksia arkirutiineihinsa. Toki on lapsia, jotka kestävät niitä jo lähtöjään paremmin, ja lapsia joille rutiinit on vielä kouluiässä kovin tärkeitä.

Mä itse tykkään siitä, kun lapsista saa seuraa oikeastaan kaikkeen. Ulkoiluun, lenkkeilyyn, erilaisiin urheilulajeihin jotia ei välttämättä muuten tekisi, pelaamiseen, leipomiseen, ylipäätään kaikkeen, mikä ei välttämättä omaa puolisoa kiinnosta. Tai jos kiinnostaa, aina parempi, koska mikään ei ole mukavampaa kuin tehdä asioita koko perheen voimin.

tosin sekin pitää miettiä, että lapsesta voi tulla myös pahasti vammainen jollakin tasolla, ja se onkin sänkyynsyötettävä, eikä sen kanssa voi mitään palloa heitellä. Tai että tulee joku lapsuusiän skitsofrenia ja lapsi viettääkin pitkiä aikoja laitoksessa tai muuta. Eli siis lapsi ei olekaan enää olemassa siksi, että sen kanssa voi tehdä asioita, ja olisi ihanaa kuulla sen hauskoja juttuja, vaan lapsen elämä onkin kärsimystä.

Ei kaikkien ole pakko hankkia lapsia. Edellä onkin tullut paljon realistisia kuvauksia lapsiperheen arjesta, rankkaahan se voi toki olla, mutta kyllä tässä kertakaikkiaan saa vastapainoksi jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa, oman ihanan lapsen, ainutlaatuisen ihanan uuden ihmisenalun! En tiedä mitään parempaa kun saada olla äiti, seurata lapsen kehitystä ja sitä matkaa jota hän päivittäin tekee tutustuessaan maailmaan. Ja mikä kunniatehtävä minulla onkaan saada olla hänen oppaanaan. Tunne siitä että on jollekin se kaikkein tärkein, jota ilman ei kertakaikkiaan tule toimeen, on sanoinkuvaamattoman ihanaa. Lapsi tuo tullessaan iloa, valoa ja rakkautta. Itse olen opetellut hidastamaan tahtia ja menemään mukaan lapsen maailmaan ihmettelemään tätä kaikkea, meille niin jokapäiväistä elämää. Päivät menevät vielä täysin lapsen tahtiin ja nautin siitä ihan älyttömästi. Ei ole mitään parempaa kun kömpiä päiväunilla tuhisevan lämpöisen lapsen viereen ja herätä siitä sitten vähän ajan päästä sydämen sulattavaan hymyyn. Rakastan lastani ja todella soisin kaikille tämän saman tunteen. Toki rakastan myös miestäni, mutta rakkaus lapseen on jotain ihan erilaista. Ja todeta täytyy, että olen nyt onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Niin on muuten moni muukin samassa tilanteessa oleva http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010110812632411_uu.shtml Iltalehdessä oli juuri juttua siitä että perhe tekee onnelliseksi ja voin kyllä täysin allekirjoittaa sen.

Lasten hankkiminen on hölmöintä, mitä ihminen voi tehdä. Niin luki hesarissakin.

Jos haluatte, niin hankitte, mutta yhteiskunnan normien takia niitä ei kannata hankkia. Onnellinen elämä voi olla lapsilla tai ilman. Jos hankitte lapsia, jäätte jostain paitsi. Jos ette hanki lapsia, jäätte jostain paitsi. Hyvä että mietitte ennen päätöstä!

Lasten hankkiminen on oikeasti usein ihan halusta kiinni. Jos haluaa, niin sitä on valmis vaikka mihin niitä saadakseen ja lasten "miinuspuolet" (jos nyt näin on edes korrektia sanoa) lentää romukoppaan. Ilman halua tehdä lapsia, ei niitä kannata tehdä.

T: päälle 30v onnellinen vapaaehtoisesti lapseton pariskunta

Mun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka on ihan joko tai tässä asiassa. Minulle on aina ollut itsestään selvää, etten halua lapsia. Kuten monille on itsestään selvää, että haluaa lapsia. Loppupeleissä parasta kaikille on tehdä niin kuin itse haluaa. 

PS. Puolisollani on lapsia, hän on ne hankkinut kun on halunnut (tai silloinen vaimo halusi, en tiedä).