Mies sitten vain "testaili" minua - kamalaa akkaa..
Olinpa viikonloppuna yövuorossa, kun sain mieheltäni viestin jossa hän on pienessä maistissa kotona (emme asu yhdessä) ja kehuskelee minulle, että on muuttunut ja rakastunut mies takiani, kun ei tee baariinkaan enää mieli. (sinkkuna asui siellä) Nooh, menee puoli tuntia kun mieheltä tulee viesti, että jos hän sittenkin lähtisi sinne baariin.. Ei siinä baariin menossa mielestäni mitään pahaa ole mutta että mies laittaa ensin viestin jossa kertoo ettei halua mennä ja hetki vain ja mieli muuttuu.. Tätä asiaa sitten ihmettelin miehelle, niin mikä oli hänen vastauksensa "testasin vain kulta sinua kuinka reagoit, en ole mihinkään baariin edes menossa".
Vähän olen ihmeissäni, että olen tällainen koekani. Mies pelaa tunteillani, miksi? Voisi kuvitella, että tämä olisi jotain teinien touhua, mutta reilusti yli kolmekymppisiä ollaan molemmat. Mies on jäänyt kiinni valehtelemisesta, eikä meillä luottamus ole se parhain. Tässä asiassa vain mieleen tulee, että mies sai tuossa kutsun sinne baariin mennä ja mieli muuttui. Keksi kuitenkin tämän minun testaamisen syyksi sille ensimmäiselle viestille.. Vai onko oikeasti testannut, mitä sillä edes voittaa? Olen vissiin sitten niin kamala akka, jota pitääkin testailla.
Kommentit (8)
eipä ihme, ettet ole miestä itsellesi löytänyt, kun noin vainoharhaisesti analysoit joka ainoan jutun!
No eipä olekaan mutta näkyy tilittelevän. Olisi mennyt vain ja kertonut vasta aamulla. Mutta tuollainen toiminta ihmetyttää. Ehkä siksi kun on jäänyt pettämisestä kerran kiinni.
Lähinnä mietin että testailiko mies oikeasti vai muuttiko mielensä. Se tuskin minusta vielä vainoharhaista tekee.
Jos mies testaili, niin aika raakaa huumoria minusta.
Jos taas valehteli "testanneensa", niin eipä luottamus välillämme lisäänny yhtään.
just tollasen äijän kanssa. Laitteli aina ihme viestejä ja testaili koko ajan. Lopulta tunnusti itekin et hän nyt vaan testaa et onko se mun kaveri vakavasti otettava vaimoehdokas. Voit uskoa että kaverini antoi sille melko äkkiä kenkää. Eiköhän tervejärkinen mies osaa keskustella naisen kanssa ilman mitään tollasia testejä. Ja sit se kusipää vielä maireasti aina kertoi et menikö testi läpi. Kaverini teki tosiaan viisaan tempun kun anto äijälle kenkää.

liekkö ollut sama mies ;)
Mies on selvänä mykkä. Ei osaa puhua. Kännissä sitten toimii noin. Ei hienoa sekään.
Ette asu yhdessä ja jos ette vietä iltaa yhdessä, ei ole mitään velvotteita tilitellä,