Mahdoton rakkaus :(
Vietin ihanan yön ihanan miehen kanssa. Olemme tunteneet jo vuosia, mutta nyt vasta välillämme on toden teolla leimahtanut. Tämä oli ensimmäinen yö yhdessä, ja voisin sanoa että monella tapaa unelmieni täyttymys. Olen tajunnut, että olen rakastunut häneen, hänkin on puhunut että tunteita alkaa olla enemmän.
Mutta.
Olen naimisissa. Niin on hänkin. Hän on parhaan ystäväni mies, erittäin hyvä perhetuttumme.
Yritän nyt vain kestää tämän tuskan, ja vierottautua hänestä, mutta en tajua miten.
Avioero ei tule kyseeseen.
Kommentit (65)
mutta kuten tuossa äsken kerroin nro 12 siis olen,niin tunteet ei välttämättä koskaan katoa. itken monesti sydän hajonneena ikävää ja tiedän etten voi koskaan saada sitä mitä haluan
kaikesta pääse yli - paitsi ei kuolemasta.
Ihminen selviää sydänsuruista kyllä. Siihen menee vain aikaa. Nyt sinulla on sydänsurujen lisäksi myös huono omatunto. Enpä haluaisi olla housuissasi...
Miksi menitte sänkyyn vain tuon kerran? Ei ymmärrä. Kannattiko?
Mä en edes halua erota tästä toukokuun tuttavuudesta, jolle heti alussa kerroin, eten voi tässä elämäntilanteessa tehdä mitään suuria nykyisessä elämässäni, mutta niin ihanaa meillä on ollut yhdessä, ettei siitä VOI luopua!!!
Toki tuska on aivan kamala, haluaisin vain olla hänen sylissään, mutta näin on nyt vaan mentävä... ja nauttia niistä hetkistä, kun voin olla 'varastetun hetken' poissa perheeni luota...
vasta kun molempien perheet ovat hajonneet ja olet menettänyt parhaan ystäväsi. Siinä vaiheessa alatte ihmetellä mitä oikein luulitte näkevänne toisissanne.
Mutta jäähän sinulle ihanat muistot - onnellisista lapsista yhdessä molempien vanhempiensa kanssa, hyvästä perheestä, hyvästä ystävättärestä...
Ajattele asia omalle kohdalle.Että sun miehesi olis sun parhaan kaverin kanssa.Mitä tunteita herättää? Luulen et sulla on kyse vaan jännityksestä, jos saisitte vapaasti olla yhdessä niin en usko että todellisia tunteita edes olisi.Oksettavaa.Halpaa.Olisitte kyllä toisenne ansainneet.
... etten ole miettinyt kaikkea kamalaa: perheiden hajoamista, ystävän menetystä, ihmissuhteiden rikkoutumista, sitä haluaisinko edes tuon miehen jos olisin sinkku ja sekin. Luulitteko oikeasti, etten ole miettinyt?
ap
... etten ole miettinyt kaikkea kamalaa: perheiden hajoamista, ystävän menetystä, ihmissuhteiden rikkoutumista, sitä haluaisinko edes tuon miehen jos olisin sinkku ja sekin. Luulitteko oikeasti, etten ole miettinyt?
ap
Mietitte vain sitä mitä teillä on housuissanne kun kerran menitte sänkyyn.
Nyt kaikki neljä (molemmat pariskunnat) pidätte yhdessä perheneuvottelut. Nykyään moniavioisuus on entistä yleisempää myös Suomessa ja 2+2 liitossa on paljon hyötypuoliakin. Rakastaminen on tietoinen päätös ja jos haluatte, että moniavioinen liittonnne onnistuu niin se onnistuu. Ajattele saat kaksi miestä ja vielä rakkaan siskovaimon.
Muista vain, että rehellisyys on kaiken a ja o.
Niinpä. Turha ajatella niin synkästi. Laaja rakkaus on Mahdollisuus. Miehesikin voi ilahtua, kun tarjoat hänelle nyt mahdollisuuden ties millaisiin ulottuvuuksiin. Voisitte jopa asua koko porukka saman katon alla ja kaikki aikuiset samassa makuuhuoneessa!
rakastua mieheen joka on niin alhainen että nai vaimonsa parasta ystävätärtä joka on niin alhainen että pettää omaa puolisoaan parhaan ystävättärensä miehen kanssa?
Etkö ansaitse yhtään parempaa?
uudeksi naisekseen ystäväni parhaan ystävän. Yrittivät salata suhteen, joka oli alkanut jo ennen eroa, mutta niin siinä vain kävi, että jäivät kiinni ja siihen loppui naisten välinen ystävyys. Eikä vain näiden kahden naisen, vaan tämä kuormasta syönyt hylättiin koko ystäväpiirissä, joka oli tuntenut toisensa pikkutytöistä saakka ja ollut tosi tiivis porukka. Joten mieti, mitä menetät, jos käry käy.
ja toisille oksettavan olon.
Meillä on kyse tosielämästä, jossa nyt ei varmasti tule kyseeseen ns. laajennettu perhe.
Tiedän, tiedän, itsepä olen soppani keittänyt.
Eikä tässä vaiheessa kiinnosta mikään muu kuin se, että ei jäädä kiinni, ja se että tilanne jotenkin rauhottuis. Ehkä edessä on loppuelämän kestävä helvetti joka tapauksessa.
Helvettiä tämä on ainakin nyt.
ap
sun helv**** jatkuu vielä piiitkään. Miehellesi ja lapsillesi toivon kaikkea hyvää ja pahoittelen, kun joutuivat sinun kanssa elämään.
En ymmärrä miksette muka voisi sitä tehdä kun kerran olette jo osoittaneet pitkän aikaa viis veisaavanne nykyisistä perheistänne ja sinä ystävästäsi.
Miksi eläisitte tekopyhissä kulisseissa mille olette jo haistattaneet paskat monta kertaa kun voitte saada toisenne ja elää onnellisina elämänne loppuun aste?
Se on ollut laillista jo aika pitkään.
elämän loppuun asti. :D
Miksi eläisitte tekopyhissä kulisseissa mille olette jo haistattaneet paskat monta kertaa kun voitte saada toisenne ja elää onnellisina elämänne loppuun aste?
Kyllä tämä menee ohi ennen pitkää, siihen vaaditaan taistelutahtoa, enkä ajatellut antaa periksi.
Ja vaikka täälläkin on kivitetty (miksi ei olisikaan), tulen kulkemaan tuolla keskuudessanne, eikä kukaan arvaa päältäpäin mitä olen tehnyt. Miettikää sitä!
ap
ps. kiitos haukuista, kyllä ne oikeaan osoitteeseen tuli
Jos käy niinkuin mulle, niin homma loppuu joko nyt tai myöhemmin... Joku saa tietää, tai sitten ei...
=Tällä ei ole lopulta, lopputuloksen kanssa mitään tekemistä. Lopputulos on, että homma loppuu, jatkat elämääsi katkeroituneena ja surullisena ja ilman rakkautta, vaikkakin naimisissa. Wau.
Kyllä miehesikin pitäisi varmaan mielellään nuorta ja kaunista rakastajatarta jossain. Tai etsisi elämänsä naisen.
rakastua mieheen joka on niin alhainen että nai vaimonsa parasta ystävätärtä joka on niin alhainen että pettää omaa puolisoaan parhaan ystävättärensä miehen kanssa? Etkö ansaitse yhtään parempaa?
Ei todellakaan ansaitse yhtään parempaa. Hyvä että edes tuollasta petturimiestä.
Ei se rakkaus yhdestä yöstä tullut, vaan oli jo aiemmin, olen sen vaan pikkuhiljaa tajunnut. Ja kyllä tuolla yöllä oli varmasti iso vaikutus siihen.