Olenko huono työkaveri?
Mistä johtuu, että mulla tuntuu olevan monissa työpaikoissa ongelmia? Itse työstä saan aina todella hyvää palautetta, mutta ilmeisesti persoonassani on joku ongelma. Tämän olen päätellyt siitä, että ennemmin tai myöhemmin huomaan olevani se, jolle ei riitäkään paikkaa uudessa työryhmässä, rahoitusta, tai jota jopa kiusataan (tosin vain yksittäiset henkilöt, ei koko ryhmä). Kuitenkin minusta on yleensä pidetty, ja monet vanhat työkaverit ja pomot pitävät edelleen yhteyttä vaikka olen vaihtanut työtä. Ja muutenkin minusta pidetään yleensä.
Mietin, olisiko tähän mahdollista saada jotain apua? Tietääkö kukaan, onko esim. työkkärin kautta mahdollista saada "työelämävalmennusta", jossa joku analysoisi minua työntekijänä/työkaverina ja kertoisi, miten pärjään yhteisössä paremmin?
Kommentit (26)
tärkeilijä. Enemmän kyllä ihmetyttää, mistä olet saanut kuvan, ettei sinusta pidetä.
Ja yritän juuri selvittää, miksi minua sellaisena pidetään. Ja jos lukisit alkuperäisen viestini, niin ymmärtäisit, mistä olen saanut sellaisen kuvan.
AP
Tämän olen päätellyt siitä, että ennemmin tai myöhemmin huomaan olevani se, jolle ei riitäkään paikkaa uudessa työryhmässä, rahoitusta, tai jota jopa kiusataan (tosin vain yksittäiset henkilöt, ei koko ryhmä).
Lainaus alkuperäisestä viestistäni.
AP
Parikin kertaa on käynyt niin, että yllättäen olen juuri se, jonka projektille ei riittänyt rahoitusta, vaikka työhöni ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä.
Olen joutunut jo kolmessa työpaikassa kiusaamisen kohteeksi. Joka kerta on tosin ollut kyse vain yksittäisestä kiusaajasta, ei koko ryhmästä. Yhden mielestä olin aina syypää kaikkiin laiminlyönteihin (tiskaamatta jätetyt kupit olivat aina minun, lattiassa olevat kurajäljet tulivat minun kengistäni ja yhteisen tietokoneen jumittuminenkin johtui minusta - yhteenkään näistä en ollut syyllinen vaan hoidin asiat erittäin jämptisti ja usein muidenkin puolesta). Toinen leimasi minut suorastaan varkaaksi, aina jos jotain oli kadonnut, niin minä olin sen varastanut.
AP
olet aika herkkä. Pystytkö objektiivisesti arvioimaan, että oletko se aina sinä, joka jää ilman sitä rahoitusta vai onko se loppujen lopuksi niin, että ilman sitä rahoitusta jää vähän väliä joku. Onko se oikeasti niin, että muille se aina järjestyy ja sinulle ei vai etkö huomaa sitä pudotuspeliä kuin omalla kohdallasi? En tarkoita, että et voisi olla oikeassa, mutta tuo hyvä suhde entisiin esimiehiin ja työkavereihin viittaa siihen kuitenkin, että persoonassasi ei ole mitään "vikaa".
Yksi juttu on, että oletko liian "vaatimaton". Ts. oletko sellainen mielenkiinnoton hyssykkä, joka on helppo jättää sivuun, kun ei uskalla niitä mukavampia ja kiukkuisempia tapauksia? Se on vaikeaa evätä rahoitus ihmiseltä, jonka kanssa istuu kahvilla päivät ja lisäksi persoona on sellainen, ettei välttämättä niele sitä tuosta vaan. Silloin on helpompi syrjäyttää se, joka ei ole niin kaveria ja muutenkin sellainen, joka mukisematta nielee kohtalonsa. Itse olen vähän tuollainen ja monesti kärsinyt työelämässä siitä. Pitäisi luoda sellainen maine, ettei uskalleta tuosta vaan syrjäyttää.
Olen ehkä vähän liian kiltti ja mukautuva.
t. AP
t. 4