Miten te,koliikkivauvojen vanhemmat, olette jaksaneet?

Huimasti tsemppiä! Jaksa vaikka päivä kerrallaan (tyyliin "jaksan tämän päivän vielä" ja sama uusiksi seuraavana päivänä). Sillä minä tsemppasin itseäni pahimpana aikana.



Jätä _kaikki_ kotityöt, jotka vaan voit jättää tekemättä, tekemättä. Hanki siivousapua, jos suinkin mahdollista. Hanki ylipäänsä joku avuksi, jos vain saat. Joku ehkä voisi viedä vauvan kävelylle ulos tms, jotta saat nukkua päivästä?



Nuku _aina_ kun voit. Jos vauva nukkuu aamupäivästä, nukut itsekin. Vaikka et saisi unta, lepää. Kun on riittävän väsynyt, pelkkä makuulla olo voi jo auttaa.



Ja ennen kaikkea muista, että koliikki loppuu aikanaan. Jaksat nämä pari kuukautta! Parisuhdekin kyllä kestää muutaman kuukauden.



Mutta tosiaan tsemppiä, tsemppiä ja halaus sinulle näin virtuaalisesti.



t. 3 entisen koliikkivauvankin äiti (kahdella viidestä lapsestani ei ollut koliikkia)

Meilläkin oli vauvalla koliikki, "onneksi" isä oli silloin työtön.



On todella rankkaa aikaa, ja vaikka se loppuu selviäminen ottaa aikansa.



Juuri luin jostain lehdestä anoppilassa, että vauvan niskan sively saattaa auttaa.

Perustuu kuulemma siihen että koliikki loppuu silloin, kun vauva alkaa kannatella päätään ja olisi koliikin loppuminen siten yhteydessä niskaan.

Ja toinen asia: lakkaa tuntemasta syyllisyyttä tilanteesta. Olet tehnyt ja teet kaikkesi, se riittää!!! Ja olet paras äiti lapsellesi, vaikka hän ei tällä hetkellä vaikutakaan kovin tyytyväiseltä. Tilanne korjaantuu, kun koliikkivaivat helpottavat.



Meillä auttoi vyöhyketerapia vaivoihin. Eli, mikäli ette ole sitä vielä kokeilleet, kannattaa sekin "kortti" katsoa. Vyöhyketerapian jälkeen vauva alkoi nukkua edes jonkinlaisia yöunia.



Ja kannattaa todellakin nukkua aina kun voi. Siivota ehtii sittenkin, kun lapsi on iso ja nukkuu yönsä!



Parisuhde on tosiaan kovilla, mutta yrittäkää muistuttaa toisillenne, että tämä vaihe ei ole ikuinen. Ja kun lapsi on hieman suurempi, ottakaa irtiottoja, jotta voitte hoitaa myös suhdettanne. Me kävimme lyhyen loman, kun lapsi oli reilun vuoden ikäinen ja se kannatti. Tuntui, että sen jälkeen alkoi taas nähdä miehensäkin taas miehenä eikä vain rasitteena.



Toivotan kovasti voimia teille. Meidän "koliikki" on jo reipas esikoululainen ja tuo vaihe on enää kauhea kaukainen muisto. Tsemppiä!

En oikeastaan tiedä, miten me selvisimme, siinä oli kaiketi paljon sattumaakin mukana. Meilläkin koliikkivauva oli esikoinen, minä olin synnytyksen jäljiltä aika kivulias (vaikka itse synnytys sinänsä oli helppo, mutta kropalle se ensimmäinen on aina järkytys), imetys meni päin helvettiä ja jatkuvasti itketti ja koin olevani huono äiti. Kyllä parisuhde siinä kärsi, ja paljon. Meidän suurin virheemme oli se, ettemme puhuneet tuntemuksistamme, väsymyksestä tai mistään yhtään, joten siitä ihanasta vaaleanpunaisesta vauvan odotuksesta päädyttiin puhumattoman jakson jälkeen siihen, että väsyksissään molemmat kärttyilivät, äyskivät ja tiuskivat toisilleen koko ajan. Sehän ei tietenkään kummankaan oloa helpottanut yhtään, päinvastoin, ja esikoisen ollessa 8kk mies totesi, että ehkä olisi syytä muuttaa erilleen. Ei mitään ennakkovaroitusta, keskusteluja tai mainintaa siitä, että olisi jotain tällaista miettinyt. Olin juuri saanut itsestäni sen verran irti, että olin varannut keskusteluajan sosiaalityöntekijälle, jotta saisimme jotakin apua vauvan kanssa jaksamiseen, ja tuossa keskustelussa mies pamautti, että hänen mielestään tilanne on siinä pisteessä, että voisi olla hyvä muuttaa eri osoitteisiin.



Mulle se oli järkytys, mutta muutimme kuitenkin eri osoitteisiin. Miehen kanssa sovittiin lapsen tapaamiset yms. asiat siten, että lapsi sai olla kotonaan, ja me vanhemmat vuorottelimme hänen luonaan asumista siten, että molemmat saivat levättyä, koottua ajatuksiaan ja mietittyä, mitä oikeastaan tahtoo, mutta lapsella säilyi kiinteä suhde molempiin vanhempiin ja hoitovastuu jakautui tasapuolisesti. Käytännössä meillä oli minun nimelläni vuokrattu yksiö, jossa nukuimme vuoroöinä, mutta muuten elimme arkea vanhassa kodissamme. Kahdessa kuukaudessa minä olin kypsynyt siihen ajatukseen, että asiat kyllä sujuvat, vaikka ero tuleekin (olin vakuuttunut, että nuorena isäksi tullut mies ei halua palata parisuhteeseen, kun on päässyt taas vähän vapaamman elämän makuun), ja mies taas oli päätynyt siihen tulokseen, että jatketaan yhdessä, mutta muistetaan huolehtia paremmin itsestämme, toisistamme, jaksamisestamme ja parisuhteestamme. Päädyimme siis takaisin yhteen, mutta paljon töitä ja keskustelua se on vaatinut, että tästä on toimivan homman saanut. Kävimme myös parisuhdeterapiassa vuoden verran opettelemassa keskustelutaitoja, jotka olivat kateissa siksi, että kumpikin oli ehtinyt "tottua" siihen, ettei toiselle voi kuitenkaan sanoa mitään ilman, että takaisin tulee vittuilua.



Suosittelen suakin puhumaan miehesi kanssa. Tiedän, että tilanne on kamala, podet huonoa omatuntoa ja esikoisen äitinä syyllistät itseäsi siitä, että vauva huutaa yöt, etkä haluaisi kuormittaa miestäsi enempää valituksilla ja tunteenpurkauksillasi. Se on kuitenkin suora tie siihen kuuluisaan "erilleenkasvuun". Kerro ihan suoraan, että nämä asiat häiritsevät ja vaivaavat, että olet huolissasi hänen jaksamisestaan ja omasta jaksamisestasi, epparihaava vaivaa, harmittaa kun imetys ei suju ja koet itsesi huonoksi äidiksi, ja pelkäät parisuhteenne puolesta. Voit pyytää häntä ymmärtämään, että juuri nyt olet äärirajoilla, joilla et jaksa aina olla ihmisiksi, mutta että rakastat häntä edelleen, vaikka väsymys saakin pääsi sekaisin etkä jaksa toitottaa rakkauttasi hänelle koko ajan. Sano, että miehesi voisi yrittää muistaa erään vanhan viisauden - kaikkein pahimmat puolensa uskaltaa näyttää vain kaikkein läheisimmille ihmisille, eli jos et rakastaisi ja luottaisi mieheesi, et näyttäisi hänelle huonoja puoliasi lainkaan. Sano ihan suoraan, ettet toivonut tällaista vauva-aikaa, muttet voi sille mitään, että se on nyt tällaista, ja että toivot hänen olevan sun tukenasi.



Lisäksi ota vastaan kaikki maailman apu, jota on tarjolla. Soita kaikki kaverit ja sukulaiset ja tuttavat ja siskonkumminkaimat apuun - siivoamaan, tiskaamaan, tekemään ruokaa pakkaseen, käymään kaupassa, tekemään vaunulenkkejä vauvan kanssa, ihan mitä tahansa ja vaikka kaikkia näitä, että saat päiväuniaikaa enemmän. Apua voi myös palkata, ja sosiaalitoimelta voi pyytää myös apua, vaikkei sieltä ole takuita saada sitä. Kuolemanväsyneenä ei jaksa olla muuta kuin sen, mitä on ihan pakko, ja se on tällä hetkellä suuntautunut täysin vauvasi hoitoon, eli muulle elämälle ei jää yhtään energiaa. Esikoisen äitinä avun vastaanottaminen on hirveän vaikeaa, mutta usko pois, se ei tee susta huonompaa äitiä. Päinvastoin, mitä enemmän saat levättyä ja nukuttua, sitä parempi ihminen susta tulee.

Erittäin tsemppaavia ja positiivisia kannustusviestejä! =)



Tosiaan, kaikkea mahdollista ollaan kokeiltu, cuplatonit ja vyöhyketerapiat myös, toistaiseksi tuloksetta.



Tuo niska-juttu oli kanssa varsin piristävä uutinen, koska vauva kannattelee hienosti päätään jo tässä vaiheessa! Toivotaan että sillä on yhteys .. ;)



Erityisesti kiitän vastaajaa nro 5, herkistyin viestiäsi lukiessa. Parisuhdeongelmaa meille aina on tuottanut tuo puhumattomuus, joten taidanpas tässä yön tunteina kirjoittaa tuntemuksiani ylös, miehen luettavaksi.

Meillä esikoinen itki kovasti, kunnes jätin hankalaksi käyneen imetyksen kokonaan ja aloin antaa korvikemaitoa niin paljon kuin lapsi oikeasti halusi. Siihen asti pidin sitkeästi kiinni imetyksestä ja yritin ja yritin. Varmaan olet jo kokeillut, mutta halusin vain varmistaa. Kovasti jaksamista teille, se aika menee ohi!

Miksi turhaa antaa vauvan kärsiä kivuista, kun kipulääke on keksitty?

Meillä 2 koliikkivauvaa ja 1 "tavallinen" ei-koliikkivauva. Eka huusi lähes minuutilleen iltakuudesta yöhön ja toka klo 11.00 alkaen iltaan. Maitoa tasaisesti pitkin päivää ja yötä, outo kipu, kun hävisi aina tolleen.



Neuvolassa koliikki kyllä yleensä tunnistetaan siitä ajallisesta säännönmukaisuudesta.

Neuvolalääkäri, mies oli hengessä mukana, koska hänellä itsellään ollut 2 koliikkivauvaa. Hän sanoi säälien, että se on kyllä jotain, jonka tajuaa vain asian kokenut. Ja sen kyllä huomaa, kipulääkettä, nälkä, mitä vielä.



Molemmilta loppui tämä kellonmukainen huuto melko tismalleen kun 3kk tuli täyteen.

Rankkaa oli, ekan kanssa rankempaa, kun oli ankea imukuppisynnytys alla. Tokan kanssa tiesi jo mistä kysymys, kestimme paremmin.

Parisuhde oli kovilla ekan kanssa myös.



Meidän kolmas, ei-koliikki, olikin sitten moniallerginen, mm. maidolle, mutta eipä vaan huutanut. Ei vaikka yritin alkuun imettää olemattomalla tissimaidollani, joka sitten korvikkeeseen vaihdettiinkin (alkoi vauva kasvaa). Oli nälkä ja todnäk maito korvensi mahaa, mutta eipä vaan itkenyt kuten terveet isommat sisaruksensa.

Ajattele asiaa niin, että kukaan muu ihminen maailmassa ei jaksaisi sitä kiljuvaa vauvaa kanniskella kuin vain oma äiti, joka hoitaa sitä vauvaa sitkeästi, vaikka tuollainen huutovauva ei ole mikään ihana.



Jos kenen vain pitäisi ihan vierasta kääröä hoitaa, joka huutaisi samalla tavalla, niin kärsivällisyys loppuisi paljon aiemmin ja pinna palaisi. Siksi vauvalle kaikkein paras hoitaja on oma äiti, sillä äiti jaksaa, vaikka vauva ei olisikaan niin ihana.

ja sinä kyllä jaksat sen ajan, niin minäkin. Hyväksi havaittu keino oli manducan rintareppu ja jumppapallon päällä pompittelu, kevyesti! Ei tarvitse kantaa itseään väsyksiin. Ja kun sinä luotat siihen, että tästä selvitään, niin vauva vaistoaa asenteesi ja hänellä on turvallisempi olla.



Meillä oli käytössä myös Disflatyl-tipat, suosittelen!



Ja Babyprobiootti on ollut myös. Apteekin öljypohjaiset eivät sovi useinkaan herkille suolistoille.



Hyvin sinä selviydyt ja kohta hän on jo 4 kk. Asiat menevät koko ajan eteenpäin vauvan kehittyessä. Mikään ei jatku ikuisesti, vaikka siltä tuntuu. Ota kanteluhetket myös siltä kantilta, että saat olla todella lähellä vauvaasi, joka kasvaa koko ajan kovaa vauhtia pyristeleväksi taaperoksi.

pääsin turhasta huolesta pois! Äidinmaito on niin sanoinkuvaamattoman tarpeellista vauvallesi!



Suosittelen imetystuen nettisaittia. Aiheesta on siellä paljon asiaa!



t. edellinen manduka mamma

Mun pelöastus oli sisareni, joka kutui mut luokseen. Sisarellani oli jo liki aikuiset tyttäret, jotka auttoivat vauvan kanssa. Eli veivät vaunuissa ulos, tai kanniskelivat sen verran, että kävin saunassa. Tietty huolehdin itse suurtimman osan aikaa, mutta sain keskittyä vain vauvaan. Muuten olin täysihoidossa ja mies sai levätä kotona. Se viikko pelasti mut. Pari viikkoa kestin sitä odotellessa ja sen jälkeen taas meni ok. Lapsi lakkasi huutamassa 2 päivää enne 3kk synttäreitään. Ihan tuosta vaan.

Koliikki loppuu yleensä 3 kk mennessä, mutta usein jo aikaisemmin. Sitten elämä näyttää jo ihan toiset kasvot. Kun koliikista päästiin 2 kk iässä (loppui kuin seinään), meillä oli aivan ihana, aurinkoinen ja hyväntuulinen tyttö!



Tuo kirjoitus olisi voinut olla omani. Meillä oli täsmälleen sama tilanne. Minulla nämä auttoivat, kokeile sopisiko joku sinulle.



* Mies meni nukkumaan eri huoneeseen korvatulppien kanssa, niin ei tarvinnut niin paljon huolehtia hänen takiaan hissuttelusta. Olin välillä myös vanhempieni luona, että mies saisi nukuttua = yksi stressinaihe vähemmän.



* Kun itkujakso alkaa, sitä on lähes mahdoton saada loppumaan ennen sitä tiettyä kellonaikaa. Jossain vaiheessa lakkasin yrittämästä miljoonia eri keinoja, joista mikään ei toiminut, vaan keskityin vain siihen, että vauva tuntee ja tietää että äiti on lähellä ja läsnä. Yritin löytää itselle mahdollisimman miellyttävän asennon (keinutuoli oli hyvä) ja vauva huusi sinnä sylissäni. Totesin, että on turha uuvuttaa itseni ravaamalla öisin kilometrikaupalla ympäri kämppää vauva sylissä, kun ei se auttanut yhtään. Yhtä lailla voin siis istua alas.



* Vauvan sai hetkittäin rauhoittumaan riisumalla hänet alasti ja hieromalla. Vähän vauvaöljyä käsiin. Hiero jalkapohjia koko peukalon alalla rahaullisin, pyörivin liikkein.



* Meidän vauvalla oli myös todella paljon ilmaa vatsassa. Sen sai tulemaan ulos (helpotti tietysti vauvan oloa), kun laitoin peukaloni ihan kevyesti painaen vauvan navan molemmin puolin, muut sormet selän puolelle. Ikään kuin kiedot kämmenet vauvan vyötärön ympärille.



* Kantoliina oli pelastusrengas! Käytin sellaista sidontaa, jossa vauva oli pystyasennossa (tyynnyttää usein koliikkivauvaa). Sain kädet vapaaksi eikä vauvan jatkuva sylissäpitäminen tuntunut enää fyysesti niin raskaalta eikä kuormittanut hartioita. Jos vauva nukahti liinaan, yritin torkkua puoli-istuvassa asennossa sängyssä tai nojatuolissa/keinutuolissa.



* Maidon vähyyteen vaikuttaa varmasti se, että olet uupunut ja empparihaava on kipeä. Minä sain haavaan vielä tulehduksen, johon sain antibiotit. Loppui maidon tulo lähes tyystin.

Yritä kaikesta huolimatta levätä. Erittäin tärkeää on myös syödä riittävästi ja varsinkin juoda! Pari litraa päivässä. Syöminen ja juominen auttaa lisäämään kehoasi tuottamaan maitoa.



Ja paljon tsemppiä! Koliikki menee onneksi ohi, ja kohta se on kaukainen muisto vain! Usko pois, vaikka tiedän että se tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta.

Meillä 2 koliikkivauvaa ja 1 "tavallinen" ei-koliikkivauva. Eka huusi lähes minuutilleen iltakuudesta yöhön ja toka klo 11.00 alkaen iltaan. Maitoa tasaisesti pitkin päivää ja yötä, outo kipu, kun hävisi aina tolleen.

Neuvolassa koliikki kyllä yleensä tunnistetaan siitä ajallisesta säännönmukaisuudesta.

Neuvolalääkäri, mies oli hengessä mukana, koska hänellä itsellään ollut 2 koliikkivauvaa. Hän sanoi säälien, että se on kyllä jotain, jonka tajuaa vain asian kokenut. Ja sen kyllä huomaa, kipulääkettä, nälkä, mitä vielä.

Molemmilta loppui tämä kellonmukainen huuto melko tismalleen kun 3kk tuli täyteen.

Rankkaa oli, ekan kanssa rankempaa, kun oli ankea imukuppisynnytys alla. Tokan kanssa tiesi jo mistä kysymys, kestimme paremmin.

Parisuhde oli kovilla ekan kanssa myös.

Meidän kolmas, ei-koliikki, olikin sitten moniallerginen, mm. maidolle, mutta eipä vaan huutanut. Ei vaikka yritin alkuun imettää olemattomalla tissimaidollani, joka sitten korvikkeeseen vaihdettiinkin (alkoi vauva kasvaa). Oli nälkä ja todnäk maito korvensi mahaa, mutta eipä vaan itkenyt kuten terveet isommat sisaruksensa.

auttoi jokaista.

Lämmin kylpy. Meillä se rauhoitti ja itku loppui aina ammeessa. Aika usein vauva rauhoittui jopa niin paljon, että nukahti kylvyn jälkeen. Ja yllättävän hyvin vauvan ihokin kesti ajoittain jopa päivittäisen kylpemisen.



t, 14

Piristää taas tätäkin sateista ja harmaata päivää =)



Korvikkeet siis on toki rintamaidon rinnalla, joten nälkää ei pitäisi itkeä ainakaan.

Jotenkin piristyin taas noistakin kokemuksista että "huuto on loppunut kuin seinään"! Kyllä sekin päivä meille varmaan vielä koittaa.

Isovanhemmilta toki saadaan apua, mutta kyllä pitää olla outo, kun ei ilkeäisi sitä apua aina pyytää...



Nyt tällä hetkellä varmaankin masentaa eniten huoli vauvasta ja miehestä, sekä lisäksi tuo epparihaavan ikuisuuksiin jatkuva kipu, joka vaikeuttaa liikkumista.



ap

ei ainakaan mitkään särkylääkkeet auttaneet yhtään mitään. Apua niistä vasta siinä vaiheessa, kun hampaiden tulo kiusasi vauvaa.

Tarvitset sitä nyt eniten. Sitten kun koliikki hellittää, voit antaa isovanhemmillekin lomaa :)Lepo olisi todella tärkeää sen maidon tuotannon kannalta, koska mitä väsyneempi olet, sitä enemmän se vaikuttaa maidon tuloon.



Yritä sitkeästi imettää, koska minä ainakin pystyin jättämään lisämaidon pois koliikin loputtua. Sain levättyä ja syötyä kunnolla, niin maitoakin alkoi tulla. Meni sitten jopa ylituotannon puolelle :S



Mulla oli kans todellisia ongelmia empparihaavan kanssa. Liikkuminen oli todella tuskallista enkä pystynyt istumaan ihan normaalisti kun vasta 3 kk synnytyksen jälkeen. Jouduin silloinkin vielä käymään poistattamassa ylimääräistä arpikudosta, jota haavaan oli kasvanut. Haavan paikan tuntee vieläkin (12 v synnytyksestä) kovempana ja joustamattomana kohtana. Mutta parani sekin ajan kanssa, mutta koliikkivauvan kanssa se oli tosi hankala yhdistelmä.



Jos joskus toista ajattelette hankkia, niin kannustukseksi kerron: minulla ei toisessa synnytyksessä välilihaa enää leikattu, repeämiä ei tullut kuin kahden tikin verran ja paranin todella nopeasti. Vauvakaan ei kärsinyt koliikista ollenkaan.



t 14

kaikki merkit koetin. Sitkeästi vain jatkoin imetystä ja maito riitti, vaikken olisi uskonut.



Vauvan vatsa oli ihan löysällä siihen asti, kunnes keksin maitohappobakteerin annon. Suoliston toiminta muuttui todella nopeasti!



Itselläni tuntui imetys olevan välillä hampaat irvessä touhua, mutta kun tajusin vauvan ottavan kaiken mitä tarvitsee, niin homma asettui. Minulta se vaati hyvin syömistä ja TARPEEKSI hyviä rasvahappoja ja juomista meni ainakin 3 litraa kevyesti.



Yritin nostaa maidon määrää kotikaljalla ja sehän oli huono idea, vauva selvästi kärsi hiilihapoista.



Imetystee oli niin ja näin, mutta fenkolitee oli hyvä. Annoin myös vauvalle 1 teelusikallisen pahimpaan hätään ja ilman tulo helpottui huomattavasti. Hieno juttu tuo fenkoli!

kunnes tuo maitohappobakteeri tuli kuvioihin. Pissavaippoja tuli päivässä joskus 9 täyttä. Neuvolasta en saanut imetystukea, mutta onneksi löysin nettiyhteisön.



Vauvan imiessä aloin katsella mm. pieni talo preerialla sarjaa dvd:ltä. Sitä samaa olin pikkutyttönä katsellut. Sarja oli minulle pelastus ja jaksoja riiti niin paljon, että unohti jo aiemmat ja eikun taas pyörimään.



Toinen mitä harrastin oli lukeminen. Tuli taas muuta ajatusten täytteeksi.



Tsemiä!