Nuori yh-äiti ihmettelee

Ei kukaan meistä tuota omalle lapselle toivo.

ensin käydään koulut, sitten hankitaan ammatti, sitten toihin ja sitten naimisiin ja sitten lapset.

Avioliittoon on niin parempi mennä ilman lapsia, ja hankkia ne lapset sen jälkeen kun on mennyt naimisiin.

Lapsesi tulevat sinun mukana ja miehesi pitää voida hyväksyä se. Ehkä hän hyväksyy, ehkä ei, ehkä ei välitä kun on kyseessä vain kesäheilan etsiminen, mutta kyllä jossain vaiheessa rupee välittämään.

Perhekuviot voivat olla kovin mononimutkaisia. Mitä vähemmän taakaa sitä parempi.

Olet jo sänkysi petannut. Nyt makaa siinä.

Kasvata nuo lapset jotka olet saanut.

Elämähän on täysin, 100%:sti ennakoitavissa ja kaikki vastoinkäymiset ovat yksin ja ainoastaan sinun aiheuttamiasi.

Ei kukaan meistä tuota omalle lapselle toivo.

ensin käydään koulut, sitten hankitaan ammatti, sitten toihin ja sitten naimisiin ja sitten lapset.

Avioliittoon on niin parempi mennä ilman lapsia, ja hankkia ne lapset sen jälkeen kun on mennyt naimisiin.

Lapsesi tulevat sinun mukana ja miehesi pitää voida hyväksyä se. Ehkä hän hyväksyy, ehkä ei, ehkä ei välitä kun on kyseessä vain kesäheilan etsiminen, mutta kyllä jossain vaiheessa rupee välittämään.

Perhekuviot voivat olla kovin mononimutkaisia. Mitä vähemmän taakaa sitä parempi.

Olet jo sänkysi petannut. Nyt makaa siinä.

Kasvata nuo lapset jotka olet saanut.

Elämähän on täysin, 100%:sti ennakoitavissa ja kaikki vastoinkäymiset ovat yksin ja ainoastaan sinun aiheuttamiasi.

no sitten kirjoitan kuin 14vee tyttösi :)

Tämähä tässä olikin pointtina, että paljonko kirjoitusvirheitä löytyy.

Senkun luulet mieheksi, oikeasti olen kotimamma jolla kaks lasta ja satuin eksyy tänne palstalle ja kertoon oman mielipiteeni ja kerroin samalla tutustani..

minkä minä sille voin, että se on antanu itestään niin huoran kuvan.

Ja sori vaan kirjoitusvirheet, täällä pimeässä nyt ei kaikkee näääääää

Kirjoitat näyttö pimeenä? Taitaa olla moni muukin asia hämärän peitossa. Ei helvetti mikä bimbo :D, tää palsta on parasta viihdettä. M43

Ja nyt tää mun hieno alotus meni tämmöseks taisteluks taas!

Mut edelleen positiivisia kokemuksia kaipailen, niitä ei oo ikinä liikaa! :)

Elämähän on täysin, 100%:sti ennakoitavissa ja kaikki vastoinkäymiset ovat yksin ja ainoastaan sinun aiheuttamiasi.

ei kukaan ole pakottanut sinua paksuksi tai synnyttämään

ei kaikki jaksa kuulla sinun ruikutustasi. Joten se on helpompi olla lapsettomien kanssa. Tai niiden joilla on oma mies jolle ruikuttaa.

Elämähän on täysin, 100%:sti ennakoitavissa ja kaikki vastoinkäymiset ovat yksin ja ainoastaan sinun aiheuttamiasi.

ei kukaan ole pakottanut sinua paksuksi tai synnyttämään

ei kaikki jaksa kuulla sinun ruikutustasi. Joten se on helpompi olla lapsettomien kanssa. Tai niiden joilla on oma mies jolle ruikuttaa.

Mulla oli vaikeeta, kun olin yh. En onneksi ymmärtänyt vaikeuksien syvyyttä silloin :)



Sain esikoiseni yksin 20 vuotiaana, oli siinä ihmettelemistä monilla: aiotko todella pitää sen lapsen, ei kai sen isä ole jonkun aviomies jne.



Minulla oli yksi koulutus ja kun lapsi oli 8 kk, lähdin uudelleen opiskelemaan. Elettiin suurinpiirtein pyhällä hengellä: koululta sain ilmaisen asunnon ja ruuat itselleni, lapsen päivähoito ei maksanut ja iltaruuaksi löytyi aina jotakin - jotenkin. Toimeentulotukea hain opiskeluaikanani yhden kerran - kukaan ei kertonut että ei tartte kituuttaa tuolla tavalla.



Valmistuin ajallani, mutta oli lama eikä helposti saanut työtä. Seurustelin ja muutettiin avoliittoon kumppanin kanssa + sain kun sainkin työn. Olin oppinut raatamaan niska limassa, joten en ymmärtänyt että työni oli ihan hullu. Olin YLPEÄ siitä että minulla oli koulutusta vastaava työ, lama-aikaan se ei ollut itsestäänselvyys.



Väsyin. Erosin miehestä, joka piti kaiken yhdessä hankkimamme. En osannut laittaa vastaan, riepu. Alettiin taas nollasta lapsen kanssa. Aloin seurustella, muutettiin miehen paikkakunnalle ja tein sinne työn itselleni. Mies ei muuttanutkaan kanssani asumaan, hän laski että HÄNELLE on kannattavampaa niin. Erohan siitäkin tuli.



Tuosta erosta on nyt kymmenen vuotta. Tuon eron raunioilta löytyi aviomies, jolle osasin jo sanoa selvät säväelet siitä mikä käy ja mikä ei. Koskapa pelin henki oli selvä alusta alkaen, niin mies myös piti mitä lupasi. Kaksi yhteistä lasta on, on okt ja kasvatettu aikuiseksi se minun esikoiseni. Opiskelen uutta alaa.



Koen, että kierimme rikkauksissa: henkisissä ja aineellisissa. Totuus on, että vaatimatonkin elämä on minulle luksusta. Ihanaa, kun ei tarvitse kasvattaa yksin. Ihanaa, kun perheessä on kaksi rahantuojaa ja ihanaa että miehen perheestä on tukea myös minulle; ei rahaa eikä lastenhoitoakaan - mutta henkistä.



Vahva, ehjä ja herkkä. Se olen minä, säröt näkyvät ja niin saa olla, se on vain elettyä vahvuutta.

Minäkin suosittelen, että jätät nämä palstat: olen itsekin todennut, että jos nettipalstoilla seikkailee liikaa, tulee liian synkkä kuva maailmasta ja ennen kaikkia kanssaihmisistä...

Tsemppiä sinulle!

olin jo aiemmin huomannut että musta on tullut ihmeen synkkämielinen kun aloin hilluu täällä. Tää palsta ihan oikeasti masentaa herkän ihmisen, niinpä lähden nyt, heip :)