G: Oletko tiukempi vai höllempi kasvattaja kuin omat vanhempasi?

vanhemmat eivät läheskään aina kasvata lapsia yhdessä tuumin yhtä tiukasti tai höllästi.



hankala siis vastata.

hyvin monessa taas järkevämpi, koska olen joustavampi ja olen oppinut vanhempieni virheistä.

Höllempi kasvastus ei ole automaattisesti huonompi vaihtoehto.

Minulla ei ollut esim. säännöllisiä ruoka-aikoja, kotiintuloaikoja, läksyjäni ei tarkastettu koskaan mitenkään, sain aina kaupassa karkkia kun keksin pyytää, karkkipäivä olikin joka päivä jne. Meillä on aika tarkat rutiinit pienellä enkä aio antaa karkkia / leluja hyllystä yhtenään. Todennäköisesti myös seuraan lähemmin lapsen koulunkäyntiä, kun sen aika koittaa.

En istu lapsen sängyn vieressä häntä nukuttamassa, kuten vanhempani tekivät. En anna syödä karkkia milloin vain. Enkä anna katsoa telkkarista ihan kaikkea.

Puhun., pussaan, passaan, annan lasten valita asioita, kuuntelen heidän mielipiteitään, myönnän heillekin olevani välillä väärässä, en vaienna vastalauseita vain siksi, että olen aikuinen ja niin edelleen.

tiukempi toisissa. Esim. hammaspesut ja muut järkevät rutiinit ovat meillä tiukemmat kuin omassa lapsuudessani. Rahaa meillää käytetään enemmän lasten juttuihin ja harrastuksiin, ja muutenkin joskus hassutellaan yhdessä enemmän.

Puhun, kysyn, hellin, hoivaan, nukutan, lautastasta ei tartte syödä tyhjäksi, suuttuakin saa. Ne säännöt jotka ON, ne pitävät. Kiukuttelemalla ei saa tahtoaan lävitse, aikuinen päättää isot asiat, ruoka-ajat on jne. Kun lapset ovat isompia, suunnittelen olevani joissain asioissa vanhempiani tiukempi, esim. aikatauluista kiinnipitämisessä. Ja jälkiensä itse siivoamisessa, mutta saa nähdä onnistuuko laiskalta jälkimmäinen...

Puhun., pussaan, passaan, annan lasten valita asioita, kuuntelen heidän mielipiteitään, myönnän heillekin olevani välillä väärässä, en vaienna vastalauseita vain siksi, että olen aikuinen ja niin edelleen.

Meillä ei kotona puhuttu, pussattu, hellimisestä puhumattakaan. Mutta sääntöjä ei kierretty sitten mitenkään. Raakaa natsitouhoa, mutta niin on välillä oman tyttärenikin kanssa. Rakkautta ei silti lapselta puutu, tai siihen olemme mieheni kanssa ainakin pyritty. :)



Säännöistä ei poiketa. Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, mutta kaikkea pitää maistaa. Itku-potku-raivarit eivät nopeuta asioiden kulkua. Ja kuten yllä lelut kerätään leikin loputtua itse pois, tosin äiti aina välillä auttaa.

Meillä on ruoka-ajat, nukkumaanmenoajat, kotiintuloajat, lapset joutuvat tekemään viikkorahojensa eteen töitä (mm. läksyt on tehtävä, huoneet on siivottava, jokaisella on oma vastuuhommansa viikkosiivouksen suhteen), meillä on jäähytuoli, media-kielto (kännykät, tv, internet) ja aresti käytössä. Lapsilla on siis rajat, joista pidetään kiinni. Mulla ei tällaisia ollut koskaan.



Mä myös juttelen paljon lasten kanssa, joka päivä. Autan heitä läksyissä, siivoamisissa ja muissa jutuissa, kun he pyytävät apua. He pääsevät syliin, kainaloon ja viereen olemaan, saavat haleja ja suukkoja, saavat kertoa mielipiteensä ja huomioin ne, he saavat tahtonsa läpi, kun osaavat perustella kyllin hyvin, miksi heidän tulisi se saada läpi. Teen heille ylimääräisiä herkkuja, saatan yllättää heidät muuten vain jollakin mieluisalla asialla (esim. toiseksi nuorin, 4v., sanoi hiljattain, että toivoo Joulupukilta sellaisia suklaakolikkoja, joissa on kultainen kääre, joten kävin yhtenä päivänä töistä tullessani ostamassa hänelle muutaman sellaisen). Jos olen väärässä, myönnän sen, ja jos huudan tai kiukuttelen heillä aiheettomasti, pyydän anteeksi. Mä taas en lapsena kokenut koskaan tällaista. Mun yh-äitini ei asettanut rajoja, mutta saattoi mielivaltaisesti paiskoa lapsia päin seiniä tai humauttaa ohikulkevaa (ja ilmeisesti häiritsevää) lasta paistinpannulla takaraivoon. Oli ihan turha pyytää syliin tai apua läksyissä häneltä - jos sen olisi uskaltanut tehdäkin, siitä olisi saanut vähintään huudot, mahdollisesti myös vyöllä selkäänsä.

olen paljon höllempi kuin isäni, mutta määrätietoisempi, johdonmukaisempi ja päättäväisempi kuin äitini, joka hmmm... liekö kasvattanut lainkaan

Tiukempi siten, että pidän johdonmukaisesti kiinni säännöistä ja vaadin niiden noudattamista aina.



Höllempi siten, että sääntöjä ei ole niin hirveästi ja lapset saavat näkyä ja kuulua (=leikkiä myös olohuoneessa).

Minulla ei ollut kotiintuloaikoja, ei ollut pakko harjata hampaita, ei ruoka-aikoja, ei nukkumaanmenoaikoja. Lapsillani nämä säännöt ovat.



Jos lapsi osaa perustella kantansa, niin saatan antaa periksi. Meillä keskustellaan. Ei tietenkään perusjutuista (esim.hampaiden harjaus). Oma perusteluni ei ole "koska minä sanon niin", vaan kerron miksi asiat tapahtuvat.

minut vaienneettiin lapsena pelkällä katseella. Liekö sitten vanhempieni auktoriteetin tukena se, että pelkäsin heitä. Ei hellyyttä tai läheisyyttä saanut vaatia pyrkimällä syliin. Omia toiveita tai ajatuksia ei sanoa, koska aikuisilla oli oikeasti tärkeämpää mielessä jne jne.



Omiani rutistan ja olen sylinä olemassa ja alati rönsyilevät jutut yritän kuunneella. Heitä ei mulkaisulla vaienneta vaikka kohtuullisen tiukkaa kotikuria nauttivat ja johdonmukaiset rajat meilläkin pätevät.

Äitini oli vähän turhankin huoleton meidän suhteen. Oli pph ja keskittyi enemmänkin hoitamaan ja kasvattamaan hoitolapsiaan kuin omiaan.

Mutta on asioita, joissa yksinkertaisesti olen toisenlainen.

Pidän rutiineista pääasiassa kiinni. Poikkeuspäiviä kyllä tulee :)

Mutta minä lyö lapsiani, kuten oma isäni teki. Että siinä mielessä höllempi.

Pidän rutiineista pääasiassa kiinni. Poikkeuspäiviä kyllä tulee :)

Mutta minä lyö lapsiani, kuten oma isäni teki. Että siinä mielessä höllempi.