mies lietsussa koko viikonlopun... kommentteja!
Pikaisia kommentteja kaipaisin oman pääni selvittämiseen...
Miestä odottelen kotiin hänen omilta menoiltaan.
Meillä kolme lasta, nuorin 3kk. Miehellä työ joka vie paljon aikaa ja hän on paljon myös työmatkoilla. Pyynnöistäni huolimatta hän lähti koko viikonlopuksi kavereiden kanssa reissuun. Mies lähtee ensiviikolla taas työmatkalle ja jään taas vaihteeksi lasten kanssa kotiin.
Toivoin mieheltäni että hän tulisi aikaisemmin kotiin kuin kaverinsa, jotta olisin saanut nukuttua ja levättyä edes yhden päivän ennen kuin hän lähtee taas.
Mies yllätti minut täysin ilmoittamalla txt-viestillä ettei aijo tulla kotiin aikaisemmin vaan menee alkuperäisen suunnitelman mukaan, joka oli tehty silloin kuin ei vielä tiedetty työmatkasta. Annoin palautetta txt-viestillä ja hänestä ei ole nyt kuulunut koko viikonloppuna mitään... Nyt odottelen häntä kotiin reissultaan.
Olen niin hämmentynyt tästä tilanteesta, etten osaa suhtautu tähän mitenkään. Olen niin sydäjuuriani myöten pettynyt mieheen, josta ei olisi koskaan voinut kuvitella, että laittaisi kaverit perheemme edelle.
Miten itse reagoisit vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (14)
Eli ei nalkutusta, ei vaatimuksia, ei ihmettelyä. Kun mies tulee kotiin niin moikkaa, mutta älä kysele, älä ole kiinnostunut, älä moiti vaan ole kuin mies olisi käväissyt kaupassa tms. sen sijaan että oli viikonlopun poissa.
Älä ryhdy jakamaan miehen kanssa viikonloppusi asioita. Jos kyelee jotain, kohauta olkapäitä ja sano, että "ihan OK". Jos sinä olet miehelle ilmaa niin näytä, että ei sillä ole mitään merkitystä.
Eli ole ystävällinen kuin satunnaiselle tutulle. Mutta ei se tuttu teillä saa hotellitason palvelua, eli et tee miehelle ruokaa, et pese kamppeitaan, et sijaa vuodettaan jne. Ja kun mies on työmatkalla, älä soittele, älä reagoi tekstiviesteihinsä.
Muutaman viikon täydellinen välinpitämättömyys on miehelle kamalampaa kuin nalkutus ja ruikutus. Jos nalkutat, saa mies syyn olla kavereillaan. Jos olet tyyni ja rauhallinen, joutuu mies odottamaan kauhulla, mitä seuraavaksi tulee.

jos reaktionne on 'noin pelottava'. Koettakaas nyt keskustella ne asiat, tällainen vain pitkittää sitä ja eihän tämä oikeasti ole mikään rangaistus. Jos minun mieheni uskaltaisi tehdä noin, niin siinä keskusteltaisi erosta eikä mistään muusta.
Eli ei nalkutusta, ei vaatimuksia, ei ihmettelyä. Kun mies tulee kotiin niin moikkaa, mutta älä kysele, älä ole kiinnostunut, älä moiti vaan ole kuin mies olisi käväissyt kaupassa tms. sen sijaan että oli viikonlopun poissa.
Älä ryhdy jakamaan miehen kanssa viikonloppusi asioita. Jos kyelee jotain, kohauta olkapäitä ja sano, että "ihan OK". Jos sinä olet miehelle ilmaa niin näytä, että ei sillä ole mitään merkitystä.
Eli ole ystävällinen kuin satunnaiselle tutulle. Mutta ei se tuttu teillä saa hotellitason palvelua, eli et tee miehelle ruokaa, et pese kamppeitaan, et sijaa vuodettaan jne. Ja kun mies on työmatkalla, älä soittele, älä reagoi tekstiviesteihinsä.
Muutaman viikon täydellinen välinpitämättömyys on miehelle kamalampaa kuin nalkutus ja ruikutus. Jos nalkutat, saa mies syyn olla kavereillaan. Jos olet tyyni ja rauhallinen, joutuu mies odottamaan kauhulla, mitä seuraavaksi tulee.
oman perheen dissaamista miehen puolelta että harkitsisin itse samassa tilanteessa vakavasti onko liittoa syytä jatkaa.
Enpä kyllä itse tuollaista käytöstä mieheltäni sietäisi.
Käsittämätöntä kusipäisyyttä:(
Tämä oli ensimmäinen kerta laatuaan. Minusta tuntuu, että luottamuselta putosi pohja pois kokonaan. Miten voi jättää minut yksin lasten kanssa, kun tietää miten väsynyt olen...jne.
Sitä en usko kyllä. Lähinnä tässä on kysymys siitä, että mies voi laittaa kaverit meidän perheen edelle. Minusta se tuntuu kyllä vähintään yhtä pahalle...
miehet on miehiä. ei niitten takia kannata menettää yöuniaan.
tutulta kyllä kuulostaa.. meillä mies vain yleensä vielä on tämmöisillä juomareissuilla eli kalja maistuu mutta olen onnellinen lapsista ja hoidan kotia ja annan miehen tehdä omat päätöksensä, en voi aikuista miestä holhota! tottakai olen pettynyt ja surullinen ja kerron sen myös miehelle, varsin isoon ääneen ja yleensä aina erolla yms. uhkaillen.
ja sitten jos mies ei pikkuhiljaa ryhdistäydy niin alan varmaankin etsimään itselle ja lapsille uutta kotia. mies voi tavata lapsiaan jos kiireiltään joutaa. parempi lasten on olla ilman semmoista isää joka vain lupailee mutta ei sitte kuitenkaan. lapset vain oppivat ettei isän sanaa voi luottaa!
Oikeasti, olen ollut niin vihainen, että en yöimetysten välillä ole saanut unta...
Toivottavasti meillä ei tule tästä tapaa... Vaikka minusta kaikki on muuttunut tämän viikonlopun jälkeen. Perheen voi "uhrata" vain kerran, sen jälkeen siitä ei oikeasti ole paluuta. Ikinä sitä ei unohda.
Tämä oli ensimmäinen kerta laatuaan. Minusta tuntuu, että luottamuselta putosi pohja pois kokonaan.
kyseessä oli ensimmäinen ja ainutkertainen tapaus, ei luottamuksen täydelliselle katoamiselle ole kyllä mitään syytä.
Olen niin pettynyt... Mies on koko ajan tolkuttanut, miten onnellinen hän on perheestämme jne. Ja kun tuli tilanne, jossa hänen olisi pitänyt joustaa omista menoistaan, se perhe unohtui...
Eli ei nalkutusta, ei vaatimuksia, ei ihmettelyä. Kun mies tulee kotiin niin moikkaa, mutta älä kysele, älä ole kiinnostunut, älä moiti vaan ole kuin mies olisi käväissyt kaupassa tms. sen sijaan että oli viikonlopun poissa.
Älä ryhdy jakamaan miehen kanssa viikonloppusi asioita. Jos kyelee jotain, kohauta olkapäitä ja sano, että "ihan OK". Jos sinä olet miehelle ilmaa niin näytä, että ei sillä ole mitään merkitystä.
Eli ole ystävällinen kuin satunnaiselle tutulle. Mutta ei se tuttu teillä saa hotellitason palvelua, eli et tee miehelle ruokaa, et pese kamppeitaan, et sijaa vuodettaan jne. Ja kun mies on työmatkalla, älä soittele, älä reagoi tekstiviesteihinsä.
Muutaman viikon täydellinen välinpitämättömyys on miehelle kamalampaa kuin nalkutus ja ruikutus. Jos nalkutat, saa mies syyn olla kavereillaan. Jos olet tyyni ja rauhallinen, joutuu mies odottamaan kauhulla, mitä seuraavaksi tulee.
kiitos vastauksistanne. Mies laittoi viestin, että on tulossa kotiin. Lähden samalla ovenavauksella puutarhatöihin. Täytyy päästellä höyryjä pihalla.
Luulen, että toimin juuri noin. En ala nalkuttamaan, enkä kysele. hän saa puolestani tehdä tästä lähtien mitä huvittaa, niin taidan minäkin tehdä.
Pettymys on suuri ja sydän synkkä mutta tuskin sitä täydellistä parisuhdetta on olemassakaan, tässä tuli meidänkin ensimmäinen kupru.
Kiito vielä!
Se olisi sitten valintatilanne edessä: joko mies alkaa panostaan enemmän perheensä hyvinvointiin tai sitten mies saa poistua kokonaan, niin saa viettää vapaasti aikaa kavereidensa kanssa.
En todellakaan palkitsisi miestä näyttelemällä, että kaikki olisi ihan OK.