Tunnen jääneeni ihan yksin =(

huolta itsestäsi ja lapsestasi, jos miehesi ei osaakaan olla tukenasi. Käske sen olla hiljaa tai jorista jollekin muulle, jos itse et huoliltasi pysty keskittymään. Itse olen oppinut terveesti itsekkääksi vasta tämän kolmannen raskauden kanssa ja vaadin saada levätä ja hoitaa itseäni silloin kun kropassa siltä tuntuu. En suostu kiltisti huomioimaan ensisijaisesti enää muita, kun oma ja vauvan vointi ovat nyt etusijalla. Aiemmin olen ylijaksamisellani ja muiden huomioimisella ohi omien tarpeideni uuvuttanut itseni, ja viime kädessä se ei ole kenenkään etu, etä loppuun väsyneenä lopulta räjähdän eikä elämä toimi. Raskaus on vasta alkusoittoa kaikille uhrauksille ja vaatimuksille, joihin pienen vauvan kanssa joudutte. Joten olet huolenpidon ja levon ansainnut nyt. Soita neuvolaan/ sairaalaan jos vauvan vointi vähänkin huolestuttaa, aina voi kysyä neuvoa.



jaksamista sinulle ja onnellista odotusta! Vauvan saaminen on aina jonkin sortin kriisi parisuhteeseen, josta voi kutenkin selvitä, muta rankkaa se on.

Enpä tiedä teidän parisuhteesta mitään, mutta sun miehes ainakin kuulostaa mukavalta, kun vertaa tohon omaan mököttäjä/kiukuttelijaan...

Ehkä ne hormonit vaan sulla hyrrää nyt liikaa niin kaikki asiat tuntuu isoilta.

Kannattaa ottaa vakavasti, jos supistukset on rajuja, eikä vauvan vielä pitäisi syntyä. Olen 8 kuulla raskaana ja sain juuri samasta asiasta lääkärintodistuksen, ei ole mikään leikin asia.



Oudon negatiivinen ilmapiiri tällä palstalla joskus, ihan kuin äitien kuuluisi kärsiä yksin hammasta purren. Miesten on joskus vaikea eläytyä tällaiseen, kun eivät itse koe sitä. Mutta muilta äideiltä odottaisi empatiaa.



Mulla oli näitä samoja rajuja supistuksia aiemmissakin raskauksissa, ja lääkäri määräsi lepoon. Vauvat syntyi täysiaikaisina. Mutta ei vara venettä kaada.

Oloa ei todellakaan parantunut se, että täälläkin saa vaan haukkuryöpyn niskaan. Ei mullakaan oo tapana kysellä mieheltä mikä olisi paras huulipuna, jos sillä on syystä tai toisesta huono olo. Jos se tekee musta kamalan prinsessan, että en jaksa huonovointisena vertailla joidenkin urheiluautojen moottoreita, niin olkoon sitten niin.



ap

Lapsihan on tehty yhdessä ja lapsella on kaksi vanhempaa. Luulisi, että tuleva isäkin on kiinnostunut vaimonsa ja syntymättömän lapsen voinnista.



Ymmärrän ap:ta tosi hyvin. Olen itse usein pettynyt oman mieheni käytökseen. Mutta itse asiassa kaikki tuntemani miehet, myös oma isäni, ovat olleet semmoisia, jotka eivät osaa antaa tukea ja lohdutusta. Kun herra itse sitten on vähän kipeä tai onneton, niin voi voi, maailma kaatuu.



Tsemppiä, ap!

tunnen ehkä "huonoja" miehiä, mutta tuntemistani miehistä monikaan ei ole oikein osannut eläytyä raskauteen. Ja toisaalta, miksi osaisikaan, kun ei sitä itse koe. Ensimmäisen lapsen odotus ei muutenkaan ole usein kovin konkreettista, varsinkaan miehille.

Tämä näin vähän ot, yhtään vähättelemättä ap:n ongelmaa..

Meinaan itse joudut sen synnytyksenkin hoitamaan eikä siinä miehestä ole siinä juurikaan apua, valitettavasti miehestä ei ole kuin lasten alulle panossa apua =)

Mitä sen miehen pitäis tehdä? Ottaa sua kädestä ja silitellä tuntitolkulla päätä? Purskahtaa itkuun? Heittäytyä hysteeriseksi? Miehes toimii sitäpaitsi sunkin kannalta aivan oikein, sun on nyt ihan turha paisutella ittelles harjotussupistusten merkitystä (jotka 99%=0, varsinkaan jos ei ole kipeitä) kun on kahdeksannella kuulla raskaana. "Hätää" on jos syntyy ennen vko 32 ja sekin sulla pitäis olla jo ohi. Pidä siis itsesi kasassa nyt ja keskity kaikkeen muuhun paitsi raskauteen. Sulla on todennäköisesti kaksi pitkää kuukautta edessäs jos nyt jo on kaikki ihan rektumista ja mörköjä jokapuolella.

Siis mitä? Ovatko nuo teistä järkeviä ja asiallisia vastauksia naiselle, joka on ekaa kertaa raskaana? Hävetkää, ja olen nyt tosissani.



Itselläni oli paljon apua siitä, että mies oli mukana synnytyksessä. Tietenkään hän ei voinut ponnistaa eikä synnyttää, mutta yksin se, että hän oli läsnä ja kannusti minua ponnistamaan, toi turvallisuuden tunteen siihen tilanteeseen.



Jos miehille sanotaan, ettei teistä mitään hyötyä siinä ole, kun ette itse synnytä, niin eivät miehet opi ikinä, että heistä voi olla jotakin henkistä tukea naiselle.

Siis mitä? Ovatko nuo teistä järkeviä ja asiallisia vastauksia naiselle, joka on ekaa kertaa raskaana? Hävetkää, ja olen nyt tosissani.

Itselläni oli paljon apua siitä, että mies oli mukana synnytyksessä. Tietenkään hän ei voinut ponnistaa eikä synnyttää, mutta yksin se, että hän oli läsnä ja kannusti minua ponnistamaan, toi turvallisuuden tunteen siihen tilanteeseen.

Jos miehille sanotaan, ettei teistä mitään hyötyä siinä ole, kun ette itse synnytä, niin eivät miehet opi ikinä, että heistä voi olla jotakin henkistä tukea naiselle.

Missään AP:n tektsteistä ei ole käynyt ilmi ettei mies tukisi synnytyksessä tai olisi muuten mukana raskaudessa. Ap valitteli sitä ettei nyt olla sydän syrjällään kaikki yhdes koos kun häntä supistaa ja on kurjaa kun on kahdeksannella kuulla raskaana. Ja kyllä, myös ensimmäistä lasta odottavalle voi sanoa, että rauhotu.

kannattaa tosiaan asennoitua hiukan toisin, kuin ap tekee. Kuulostaa nyt kyllä siltä, että ap.n kannattaisi hiukan miettiä, onko nyt aihetta ruikutukselle, kun se mies varmaan yrittää tsempata sua, jutustelemalla muita ja olemalla ILOINEN. Sano sille miehellesi, ettet kykene keskittymään noihin juttuihin ja kerro myös hänelle, mitä haluat, muuten saat jatkaa tuota itsesäälissä vellomista. Eihän ap missään sanonut, ettei sen mies osallistuisi synnytykseen. Ei kannata kehittää parisuhdekriisejä, kun ei mitään todellista/oikeaa syytä ole, kyllä niitä tulee muutenkin.

Minä kyllä ymmärrän Ap:ta. Mä olin itse ainakin ensimmäistä odottaessani ihan pihalla, järkyttynyt ja jännittynyt ihan kaikesta ja jos mulla ei olis ollut sitä erinomaisesti huomioivaa ja eläytyvää miestä kuuntelemassa niin en tiedä mitä olis tapahtunut.. Olisin varmaan hajonnut kappaleiksi (päästä).



Mutta ehkä se onkin nyt niin että sun miestä jännittää eikä se osaa oikein kähteä purkamaan asiaa sun kanssa?

miehellesi mitä odotat? Mitä se sun tarvitsema tuki ja tsemppaaminen on? Ja valaise toki meitäkin.

suhteuta oma olosi siihen että naiset on synnyttäneet vuosituhansia ilman nykyistä hyvää äitiyshuolloa saati että miehet olisivat mitenkää kiinnostuneet odottavan äidin voinnista, lehmät oli aamulla hoidettava vaikka lapsivesi jo meni.



Voin kokemuksesta kertoa että tulet tipahtamaan kovaa ja korkealta lapsen syntymän jälkeen, kukaan ei enää ole kiinostunut sinun hyvinvoinnistasi, ei edes viranomaiset, ainoastaan lapsen hyvinvointi kiinnostaa.

Voin kokemuksesta kertoa että tulet tipahtamaan kovaa ja korkealta lapsen syntymän jälkeen, kukaan ei enää ole kiinostunut sinun hyvinvoinnistasi, ei edes viranomaiset, ainoastaan lapsen hyvinvointi kiinnostaa.

No tosi harmi jos sun kohdalla on kiinnostus lopahtanut, mutta meidän neuvolassa on kyllä seulottu ja setvitty kaikki pienetkin masennuksen viitteet ja mittailtu arvoja synnytyksen jälkeenkin.. Ja tämä kaikki Helsingissä missä yleisesti terveydenhuolto on hanurista. Mutta toki lapsi on ykkönen ja se kaikista mielenkiintoisin asia. Perheessä kaikki vaan tarvitsee oman huomionsa, myös äiti ja isä. Se on otettava itse jos sitä ei muuten suoda!