Ihmissuhdeongelma?
Jatkaisitko edelleen pitkässä avioliittossa lastesi vuoksi, jos olisit mielettömästi rakastunut uuteen mieheen, eikä nuorena aikuisena alkaneella suhteella olisi enää mitään annettavaa elämääsi, olisit perusteellisen kyllästynyt elämääsi, mieheesi ja rutiineihin...???
Kommentit (7)
...olen itsekin elänyt koko seitkytluvun äitini kanssa kahden, siis kokenut totaalisen isättömyyden, enkä ilmeisesti osaa 'arvostaa' niinkutsuttua ydinperhettä tarpeeksi korkealle?!Erotilanteessahan lapset eivät jäisi ilman kumpaakaan vanhempaa. Kuka tietää, vaikka elämänlaatu voisi kohentua sen seurauksena?!
Tässä vaiheessa kukaan perheessäni ei vielä tiedä tästä toisesta miehestä, mutta ajatelkaa että nuorempi lapsistani (ei vielä koulussa edes)kyselee aika-ajoin:"Ethän äiti muuta pois?"
Ensimmäisen vastaajan kanssa olen yhtä mieltä siitä, että perheeseen on luvannut sitoutua ja pelkkä kyllästyminen ei riittäisi ja siksi odotankin jotain syytä lähteä suhteesta...
Uusi mies ei halua olla perheenrikkoja ja kehottaa mun selvittämään nää asiat kotona - ymmärrän häntäkin, koska myöhemmin voisin syyttää häntä tästä kaikesta, jos kyllästyisin vaikka hänenkin seuraansa...
Tämä on todella vaikea tilanne, jota aika tuskin hoitaa, mutta liian iso asia ratkaista tässä vaiheessa, höh!!!
Ihmiset ihastuu toisiin ihmisiin elämänsä aikana ja se on kai ihan normaalia - mutta avioliitossa elävä puoliso ei yleensä tee mitään vaan antaa ihastuksen kuihtua pois.
Ennenkuin lähtee hakemaan elämänsä tarkoitusta sieltä vieraan miehen sängystä, kannattaa oikeasti miettiä voisiko omaa elämää piristää muilla keinoilla - esim. tapaamalla ystäviä tai hankkimalla ystäviä jollei sellaisia ole. Tai muuten tekemällä jotain mistä itse nauttii tai mistä on pitkään haaveillut.
Ei saa syyttää sitä puolisoa siitä jos itsellä on tylsää. Pitää ottaa vähän itsekin vastuuta omasta onnellisuudestaan...
Jos taas suhde on pelkkää haaveilua, katsoisin vielä, mutta unohtaisin sen ulkopuolisen täysin.
Jos taas suhde on pelkkää haaveilua, katsoisin vielä, mutta unohtaisin sen ulkopuolisen täysin.
...ja niin mahtavaa onkin!!! Elämässäni on paljon ystäviä ja harrastuksia - olen siis yrittänyt piristää itseäni jo useamman vuoden, enkä ihan oikeesti milloinkaan osannut edes kuvitella itselle käyvän näin... En ole etsinyt uusia 'kokemuksia' missään baareissa tms., vaikka tyttöjen kanssa ollaan käytykin joskus viihteellä, enkä arvannut villeimmissä unissanikaan eksyväni uskollisuuden poluilta ja huumaantua uudesta rakkaudesta....
Kiitos kommenteista - halua olisi, rohkeus puuttuu :(
omaan mieheeni, niin jatkaisin. Mitään annettavaa... Riippuu miten tulkitsee. Luin täältä aiemmin ketjun, jossa eronnut äiti kertoi kokemuksestaan lapsensa kanssa, ja siitä heräsi hyvä keskustelu, joka avasi omatkin silmäni. Olen itsekin avioerolapsi (isä petti, joten ymmärrettävästi ero tuli) ja eronnut itsekin lapseni isästä (väkivallan vuoksi). En lähtisi suhteesta kyllästymisen vuoksi, tai "ei ole enää kipinää". Kyllä siihen MINUN MIELESTÄNI pitäisi olla sitoutuneempi, jos ei ole mitään "kunnon" syytä (jälleen - minun mielestäni) erota.
Toki jokaisella on oikeus olla onnellinen ja jokainen tekee omat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan, mutta kun sen lapsen on tehnyt, niin sen nimissä pitäisi kyllä ajatella asiaa hyvin, hyvin vakavasti.
Ydinperhettä sä et saa enää koskaan. Tämä on mulle vaikea paikka, vaikka lähdinkin kyllä ihan "oikeutetusti" (ei sillä että mä muiden valintoja mitenkään tuomitsisin edes).
meillä samanlainen tilanne kuin ap:lla paitsi, että mieheni on rakastunut toiseen ja haluaa jatkaa avioliittoamme pelkästään lasten vuoksi(itse sanoi noin)
Itse en oikein tiedä miten suhtautuisin.
Yksi lapsistani sanoi minulle, että aikuiset ovat itsekkäitä kun eroavat ja unohtavat lapsensa tai sitten tappelevat lapsista eivätkä anna toisen vanhemman nähdä. Lapseni luokakaverin kotona on menossa riitainen avioero. Kyllä nuo 8 vuotiaatkin jo paljon miettivät ja aavistelevat asioita. Tokikaan meidän lapset eivät tiedä isänsä rakastumisesta, mutta..
Muitakin syitä tulisi olla: