"Täytyykö" anopista pitää?

Jos pystyy olemaan kohteliaissa väleissä, on se ihan riittävää. Kaikkien ihmisten kanssa ei kemiat kohtaa, mutta käyttäytyä pitää osata. Itse en voi sietää anoppiani, on tehnyt minulle niin paljon ilkeitä temppuja, ja sotkee myös lapset aina kiukutteluihinsa. (Esim. haastoi riitaa perheeni kanssa esikoisen ristiäisissa, kiukutteli esikoisen 1-vuotis syntymäpäivillä jne.) Tulimme loistavasti toimeen kun vain seurustelimme poikansa kanssa, kävimme ristelyillä ym., mutta kun poikansa alkoi puhumaan kotoa muutosta, tuli minusta "vihollinen". (Miehen lähes 50-vuotias veli asuu yhä kotona.) Kaikesta huolimatta pyrin olemaan kohtelias, vastaan uteluihinsa imetyksestä ja painonnoususta kiroilematta, ja menen käymään syntymäpäivillä ja jouluna. En myöskään koskaan pura anopin temppuja miehelle, enkä lasten kuullen. Sehän se varmaan pääasia on, että pitää omana tietonaan sen ettei toisen naama ilahduta.

Asiallisissa väleissä kuitenkin pysyttelin ja koetin olla ystävällinen. Lapsille puhuin isovanhemmista nätisti ja heillä olikin hyvät suhteet toisiinsa. Nyt on anoppi kuollut, samoin appi, ja olen todella tyytyväinen, että jaksoin pinnistellä. Yllättäen meillä oli viimeisinä vuosina ihan hyvät välit. Huomasivat, etten sitten ollutkaan kauhea syöjätär, joka riistää heiltä heidän ainokaisen poikansa ja saa välit poikki.