Kertokaas, mihin kaikkeen stressiin ja vtutukseen pitää varautua, kun saa lapsen?

puolisosta tulee esiin piirteitä joita et tiennyt olevan ja toisaaltaan itsestäsikin alkaa löytyä uusia piirteitä...

- synnytys sattuu ja hajottanee paikkasi

- väsymys on ihan hillitön ja huonot unet pilaavat pääsi toiminnan

- omaa aikaa ei enää ole, olet 24h jonkun orja

- älä luota siihen, että yhtäkkiä olisi joitakin innokkaita vauvanhoitajia tarjolla (isovanhemmatkaan eivät aina voi/jaksa)

- kodin siisteys on muisto vain -aina on pyykkiä ja kamat levällään

-kiire

- lähtemiset kaikkialle ovat hankalia ja hitaita vrt. kaksistaan oloon

- pikkulapset ehtivät ja meluavat

- elämä on samaa rytmiä ja kun se sekoittuu, elämä vaikeutuu

- sairaudet saapuvat viimeistään tarhaiässä: varaudu valvomiseen ja lääkärissäjuoksuun

- lisähuolia voi ilmetä kehityksessä->juoksua ja huolta neuvolasta

- kouluaikana ahistaa lapsen oppiminen ja kaverisuhteiden kehitys

- tarha/kouluajan lisäjuoksut vanhempainilloissa ja "vapaaehtois"toiminnassa

- harrastusjuoksut ja aikataulujen yhdistely (kuka vie/tuo, koska pääsee töistä)

- teini-iän ihanat v*ttuilusessiot

-teini-iän murjotukset ja huolet

- teini-iän kaveripiirin kyttääminen

- teinin kehitys





sitten tietysti opiskeluaika, aikä sekään välttämättä huolia poista.......

eipä siinä ekan kohdalla muuta :)



Mitä nyt imetys saattaa olla kamalaa aluksi, mutta hammasta purren kohti parempaa. Ja JOKAISEN imetyksen jälkeen voidetta rinnanpäihin aluksi, ei saa päästää kuivumaan (menee takuuvarmasti rikki).

siitä että saako lapsesi kavereita. Jos saa ovatko "oikeanlaisia" vai epäiletkö heidän vievän lapsesi huonoille teille. Kavereista otetaan paljon mallia, ja yrität tietysti hankkia´hyviä ystäviä.

ja vaikka voikin joskus, vauva herää siinä 7-8- aikaan, eli univelkaa tulee, varsinkin jos on aamu-uninen.



Vauvasi ei välttämättä juo pullosta tai suostu ylipäätään olla isällään hoidettavana illalla ja itkee tissin perään. Joten vaikka isä olisi kuinka "osallistuva" niin jos vauva päättää toisin niin omat menot menee jäähylle.

kehittyykö normaalisti, mikähän tääkin tauti taas on, kiusataanko sitä, onko kavereita ja millaisia, miten koulu menee jne jne...



Myös se rassaa, ettei saa nukkua aamuisin pitkään ja että omaa aikaa on niin vähän.

- Kuvittelet että vauva hoidetaan yhdessä, mutta alun jälkeen käytännössä mies on töissä ja sinä vauvan kanssa kotona ja kun mies tulee töistä, niin sinä olet vauvan luottohenkilö ja vastuu on edelleenkin enemmän sinulla.-> Olet jumissa perinteiseen naisenrooliin ja voit tuntea itsesi petetyksi kun luulit vauvan hoidon vastuun jakautuvan



- Seinät voivat ahdistaa ja voi kaivata aikuista kaveria ja juttuseuraa, erityisesti muutakin kuin vauvajuttuja. -> Tunnet olosi tyhmäksi ja elämässäsi ei ole muuta sisältöä jota kelata kuin vauva ja kaikki jutut pyörivät vauvan ympärillä.



- Kroppasi on pitkälti vauvaa varten ja se ei palaudukaan ennalleen synnytyksen jälkeen, eikä vauva toimikaan kellonaikojen mukaan ja ennalta arvattavasti. -> Maidon nousu kipeyttää rinnat, hikoiluttaa ja yöherätykset verottavat jaksamista. Vauvantahtinen imetys sitoo sinut vauvaan ja et pääsekään niin näppärästi shoppailemaan ja kuntoilemaan.



- Juuri kun pääset vauvan/taaperon kanssa liikkumaan kodin ulkopuolella ja syöttämään muutakin kuin rintamaitoa alkaa vauvalla tulla nuhaa ja kuumetta. -> Ja taas olet kiinnisidottu kotiin ja joudut perumaan suunniteltuja/sovittuja menoja ja seinät taas kaatuvat päällesi.



- Kun lapsi kasvaa, niin öitä ei ainakaan nukutakaan silti putkeen ja olet edelleen lapsessa kiinni ja vielä joudut kulkemaan lapsen perässä ja pitämään silmät kiinni touhuissa. -> Et voi rauhassa keskittyä mihinkään ja olet vielä se 24h/7päivää viikossa lasta varten vaikka vauva-aika olisikin ohi. Pahimpana lapsen äiti-aikana et pääse vessaankaan yksin ja kotoa poistuminenkin voi aiheuttaa hirveän parkumisen.



- Lapsi vaatii aikuisen huomiota ja tekemistä, jolloin joudut ohjelmatoimistoksi ja keksimään lapselle tekemistä ja huolehtimaan lapsen sosiaalisista suhteista. -> Yrität ystävystyä kaikenlaisten äitien kanssa ja järjestää lapselle leikkiseuraa, jotta pääset setvimään lasten riitoja tai sitten piirtelet ja muovailet lapsen kanssa ja annat hänen osallistua kotitöihin omalla laillaan sotkien.



- Kun lapsi menee hoitoon, niin saat juosta pää kolmantena jalkana jotta ehdit kaiken. Vielä lisäksi kun siihen lapselle tulee harrastuksia, niin aika menee edelleen vain lapseen. -> Aamulla kiskot väsynyttä lasta hoitoon ja töistä yrität päästää kiireella hakemaan lapsen hoidosta, sitten kauppaan ja kotiin laittamaan ruokaa. Päälle ehkä lapsen harrastus tai ulkoilua tai muuta kehittävää. Illalla vielä siivousta. Siinä se päiväsi oli.

mä en nyt äkkiseltään keksi oikein mitään, mikä olisi vituttanut/stressanut. Ehkä se eniten, ettei välttämättä päässyt jonnekin (vaikkapa tapahtumaan) vaikka olisi halunnut (lapsi sairastuu jne). Mutta eipä noita mulla ainakaan oo pahemmin tullut.



Kait asenne auttaa paljon. Tai sitten mulla on vaan maailman "kiltimmät" lapset, ihanin mies ja kroppa joka toipui entiselleen jokaisesta synnytyksestä parissa kuukaudessa =D

saattaa itkettää vaikka pitäisi olla maailman onnellisin. Maito saattaa nousta kunnolla rintoihin vasta neljän-viiden päivän päästä synnytyksestä, asia josta ei ainakaan mulle kukaaan kertonut ja se aiheutti suunnatonta stressiä, kun en tajunnu missä vika. Unenpuute on sitten toinen asia, jos vauva on kovin huonosti nukkuva, olet sinäkin. Ja unideprivaatiohan on tunnetusti hyvin tehokas kidutusmenetelmä... Parisuhde voi hyytyä aika jäiseksi, mutta kun sen tietää etukäteen, pari ekaa vuotta menee kyllä sinnitellen huonommassakin jamassa, kyllä se siitä sitten taas petraantuu, jos ette ole hölmöyksissänne ehtineet jo erota. Vartalosi ei tule koskaan enää olemaan samanlainen kuin ennen vauvaa, mutta senhän nyt tietää jokainen joka lasta alkaa edes suunnitella.

Ensiaputaidot on syytä päivittää, mitä tahansa voi sattua, olet viettämässä leppoisaa sunnuntai-iltaa perheen kanssa ja yhtäkkiä oletkin lastensairaalan päivystyksessä yöllä monta tuntia. Jne. Jne. Jne.

Silti, onnea vaan, on se sen arvoista kuitenkin.t. Neljän äiti

Jos on unta alla, niin kaikki on ok, pieniä huolia on aina. Ja tietty sulla ei enää ole omaa aikaa moneen vuoteen, tai joudut näkjemään vaivaa järjestääksesi sitä, ja merkitsemään ihan kalenteriin. Elämä menee kello kaulassa siitä eteenpäin.

asenne ihan kohdallaan. Jos kuvittelee, että kaikki on auvoista ja ihanaa, niin voi pettyä pahemman kerran. Jos taas on henkisesti valmistautunut siihen, että edessä ovat tosi raskaat ja vaikeat ajat, niin voi vain yllättyä iloisesti. Minä olin ihan varma, että elämä vauvan kanssa on silkkaa helvettiä, mutta toisin kävi.



Meillä oli hyväuninen/hyvärytminen vauva, joka ei turhia kitissyt. Ja tärkein kaikesta, erinomainen turvaverkko eli hoitoapua ym. on ollut yllin kyllin...



En siis keksi mitään kamalaa, mihin kehottaisin ap:tä varautumaan, mutta olen sitä mieltä, että pieni epäluuloisuus tulevan suhteen on parempi kuin ne ruusunpunaiset lasit, jotka moni tuntuu nenälleen asettaneen.

Eka lapsi oli valtavan levoton ja tottelematon ja juostiin neuvolassa ja vaikka missä, aina sai kuulla olevansa huono äiti joka ei kasvata lastaan, vaikka kasvatin ja kasvatin... Lapsella vaikea adhd ja uhmakkuushäiriö.



Muiden lasten kanssa sitten on painiskeltu masennuksen kanssa, kun vanhin on agressiivinen ja purkaa agressionsa pienempiin.



Huolet ovat lukemattomat. Miten vanhin pystyy koskaan käymään normaalia koulua, saamaan yhtään pysyvää ystävää tai pysymään masentumatta?

Miten nuoremmat sisarukset pystyvät kasvamaan häiriintymättä ja kuinka saada masennus lievenemään pienillä. Masennus johtaa itkuisuuteen ja oikukkuuteen, karkottaa kaverit ja leimaa koulussa.



Kaiken päälle hajosi avioliitto ja ex-mies kiusannut jo vuosia minua ja lapsia.



Olen huolesta soikeana ollut jo 15 vuotta ja aina tulee uusia huolia, joku lapsista oireilee koko ajan ja jatkuva pelko siitä että joku romahtaa on läsnä.



Päälimmäisenä siis on jatkuva huoli ja ahdistus lasten henkisestä hyvinvoinnista, koulukuntoisuudesta ja siitä, saavatko kavereita, pystyvätkö elämään yhteiskunnassa ja voivatko olla onnellisia. Kamala ajatus jos oma lapsi kärsii ja on onneton tai masentunut :(

Minua ihan ehdasti vitutti se, että vauvan kanssa liikkuessa aina liimautui joku vaunuihin kiinni selittämään, että "onpa pieni vauva". No kai se nyt saatana on pieni syntyessään, muuten oisin edelleen römpsä revenneenä sairaalassa. Itte siinä yrittää tamponihyllystä valkata pakettia tai kaivella pakasteallasta, kun jollain puolenpäivän mummolla on taas niin pirusti asiaa.



Sitten on ne sukulaiset, joilla on valtava tarve tunkea kylään tai mikä hauskinta, jankuttaa että "koska te tuutte tänne käymään". Pakkaa siinä sit perkele viiden ihmisen kamat autoon ja ajele huitvittuun moikkaamaan sitä sukulaistätiä, jota näkee vain jouluisin ja hautajaisissa. No en pakkaa enkä ajele.



Niin ja anoppi, sehän se vasta tietääkin hupia. Sillä on satatuhatta hyvää lapsenhoitovinkkiä, esim. "vauvalle pitää antaa vettä". Tietysti aina "täytyy"-muodossa, sillä muutoinhan kyse olisi pelkästä ehdotuksesta, josta voisi halutessaan kieltäytyä. Pitää-asiassa on aina väärässä, jos tekee muulla kuin anopin ilmaisemalla tavalla.



Kurahousut - saatanasta.

Omatoiminen syömään opettelu - hanurista.

Oksennustauti, täit ja kihomadot - jes, hupia, mahtavaa.

Kaveriongelmat, muiden lasten vanhemmat, synttärijuhlat, kumpien isovanhempien luokse jouluna, matkatavaroiden määrä, kiveen hakatut päiväuniajat, kaikkien vaatteet täynnä puklua/paskaa/hiekkaa/ruokaa...



Onhan noita, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. :)

pientä sairasta lasta olkapäätäsi vasten ja laatta valuu pitkin selkääsi persvakoon.



Kyselykaudesta riittää iloa pitkään, jopa vuosiksi per lapsi. Voitte testata miehen kanssa: toinen jankkaa aamusta iltaan eri esineistä että kumman kanssa leikkisit mieluummin? Kumman lehden haluat lukea? Miksi et ottais sitä toista? mikä siinä on huonoa? Jos sen lehden kansi olisi punainen niin ottaisitko sitten sen? Kumpi auto on hienompi? Miksi? Miksei se toinen? Kumpi legorakennelma kestää enemmän ? Minkä takia? miksei se toinen?



...

...

jos lapsi on yön aikana päättänyt kaivaa vaipastaan paskaa ja maalannut sillä pinnasänkyään, niin siinähän sitten siivoat, halusit tai et.

ja ajattelet että ei meillä tommosta koskaan!



Ja viiden vuoden kuluttua tajuat että teillä on tasan nämä kaikki ja viistoista muuta lisäksi. Silti rakastat niitä räkänokkiasi - järjen hommaa tämä ei ole.

Ensin valtava stressi tarvittavista varusteista ja vaatteista. Onko tarpeeksi, onko oikeita malleja, minkä kokoista, mikä nyt on hyvä turvakaukalo ja mitkä vaunut ja montako metriä muovitettua froteeta tarvitaan (ei yhtään metriä).



Kun vauva on syntynyt kovalla vaivalla ja luulet että kaikki on jo ohi, pitää vielä synnyttää se istukka. Ja jos on repeymiä niin ne ommellaan siinä vaiheessa. Synnytyksen jälkeisinä päivinä ronkkiminen jatkuu kun arvaillaan kohtutulehdusta ja mittaillaan kohdun palautumista.



Imetys sattuu aluksi. Vauvaa pitää imettää melkein koko ajan ja silti se vauvan ote sattuu. Ekan kuukauden jälkeen alkaa hellittää kipu.



Jo se että saa vauvan sairaalasta kotiin on valtava haaste, mitä vaatteita, montako kerrosta, miten sen saa siihen turvakaukaloon, onko sillä kuuma, jos se itkee niin pysähdytäänkö, lapsen isä on niin hermostunut että meinaa kolaroida viisi kertaa matkalla (olisin siis mieluummin kävellyt sen matkan ja työntänyt vaunuissa).



Vauvan pukeminen on vaikeaa, just kun on oppinut toimivan asukokonaisuuden muuttuu keli tai vauva kasvaa. Ja sitten kun se vauva on vähän isompi, joutuu stressaamaan hyvien kenkien löytämisestä ja minkä merkkinen ja millä ominaisuuksilla varustettu haalari on hyvä. Just kun luulet löytäneesi hyvän, kuulet että se kätevä irrotettava fleecevuori onkin ihan paska ja ne kivat lumilukot hihassa ja lahkeessa on niin kireät ettei veri kierrä. Ja taas kun vihdoin alkaa olla asiat kunnossa, lapsi kasvaa tai keli vaihtuu.



Meillä on itseasiassa tosi helppo ja terve lapsi, ei ole tarvinnut kovasti stressata. Eli helppoa on ollut ja minusta kotona olo (yhden helpon) lapsen kanssa oli mukavaa. MUTTA nyt kun on alkanut tämä työ- ja hoitopaikka-arki (hoitopaikan saaminen/etsiminenkin on yksi stressin paikka), tuntuu että päivät on sitä että aamulla ylös ja lapsi valmiiksi hoitoon, illalla lapsi hoidosta ja valmiiksi seuraavaa päivää varten. Jos jo ennen lasta oli työpäivän jälkeen ihan tööt, niin nyt on monin verroin enemmän.



Yksi asia mitä en tajunnut murehtia ennen kuin vasta nyt, on se että synnytyksen jälkeen oma kroppa ja seksihalut muuttuu, ja jos seksi on ollut tärkeä asia jommalle kummalle tai molemmille parisuhteessa, voi sen vähenemisestä tulla paljonkin ongelmia. Sille nyt ei etukäteen oikein voi mitään, jos yhdyntäkipuja tulee synnytyksen jälkeen niin sitten tulee, mutta kannattaa olla herkkä sen suhteen ja puhua aiheesta sitten avoimesti.

Ensin valtava stressi tarvittavista varusteista ja vaatteista. Onko tarpeeksi, onko oikeita malleja, minkä kokoista, mikä nyt on hyvä turvakaukalo ja mitkä vaunut ja montako metriä muovitettua froteeta tarvitaan (ei yhtään metriä).

Kun vauva on syntynyt kovalla vaivalla ja luulet että kaikki on jo ohi, pitää vielä synnyttää se istukka. Ja jos on repeymiä niin ne ommellaan siinä vaiheessa. Synnytyksen jälkeisinä päivinä ronkkiminen jatkuu kun arvaillaan kohtutulehdusta ja mittaillaan kohdun palautumista.

Imetys sattuu aluksi. Vauvaa pitää imettää melkein koko ajan ja silti se vauvan ote sattuu. Ekan kuukauden jälkeen alkaa hellittää kipu.

Jo se että saa vauvan sairaalasta kotiin on valtava haaste, mitä vaatteita, montako kerrosta, miten sen saa siihen turvakaukaloon, onko sillä kuuma, jos se itkee niin pysähdytäänkö, lapsen isä on niin hermostunut että meinaa kolaroida viisi kertaa matkalla (olisin siis mieluummin kävellyt sen matkan ja työntänyt vaunuissa).

Vauvan pukeminen on vaikeaa, just kun on oppinut toimivan asukokonaisuuden muuttuu keli tai vauva kasvaa. Ja sitten kun se vauva on vähän isompi, joutuu stressaamaan hyvien kenkien löytämisestä ja minkä merkkinen ja millä ominaisuuksilla varustettu haalari on hyvä. Just kun luulet löytäneesi hyvän, kuulet että se kätevä irrotettava fleecevuori onkin ihan paska ja ne kivat lumilukot hihassa ja lahkeessa on niin kireät ettei veri kierrä. Ja taas kun vihdoin alkaa olla asiat kunnossa, lapsi kasvaa tai keli vaihtuu.

Meillä on itseasiassa tosi helppo ja terve lapsi, ei ole tarvinnut kovasti stressata. Eli helppoa on ollut ja minusta kotona olo (yhden helpon) lapsen kanssa oli mukavaa. MUTTA nyt kun on alkanut tämä työ- ja hoitopaikka-arki (hoitopaikan saaminen/etsiminenkin on yksi stressin paikka), tuntuu että päivät on sitä että aamulla ylös ja lapsi valmiiksi hoitoon, illalla lapsi hoidosta ja valmiiksi seuraavaa päivää varten. Jos jo ennen lasta oli työpäivän jälkeen ihan tööt, niin nyt on monin verroin enemmän.

Yksi asia mitä en tajunnut murehtia ennen kuin vasta nyt, on se että synnytyksen jälkeen oma kroppa ja seksihalut muuttuu, ja jos seksi on ollut tärkeä asia jommalle kummalle tai molemmille parisuhteessa, voi sen vähenemisestä tulla paljonkin ongelmia. Sille nyt ei etukäteen oikein voi mitään, jos yhdyntäkipuja tulee synnytyksen jälkeen niin sitten tulee, mutta kannattaa olla herkkä sen suhteen ja puhua aiheesta sitten avoimesti.

Ihmisiä on tietysti erilaisia, mutta ei siitä elämästä vauvan kanssa tarvitse ihan näin hirveetä stressiä ottaa. Varusteista ja vaatteista stressaaminen on ehkä turhinta mitä voi olla, lapsen vaatettaminen ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Ja ainakaan minulla istukan synnyttäminen ei kyllä sattunut yhtään. Myöskään imetys ei sattunut, tai ehkä vähän aluksi, mutta ei todellakaan koko ekaa kuukautta. Relax, hyvin se menee.

aluksi niin paljon että mieluummin leikkaat toisen kätesi irti kun imetät lisää.

Viimeisen, kolmannen lapsosen kohdalla, lisästressiä toi ja tuo edelleen hänen moniruoka-allergisuus yhdistettynä omaan mitättömään kiinnostukseen/taitoon ruoanlaittoa kohtaan. Helpottaa, kun mietin, että onneksi ei ole pahasti sairas tai vammainen. Mutta noiden perusstressin aiheiden lisäksi on siis tuhat muuta stressin aihetta, joita ei onneksi kaikille suoda.

Silti ei kaduta pätkääkään, vaikka 2 koliikkia koettu tämän lisäksi.

Jotain outoa aivoissa tapahtuu, kun edelleen olen sitä mieltä, että minulla ei olisi mitään ilman näitä kolmeä kakkiaista.

terv korkeastikoulutettu ex-hyvännäköinen sinkku