Mulla on 3 poikaa.Mietin asemaani isoäitinä,jos lapsenlapsia saan

Lähipiirissä olen tätä just seurannut paljon. On aika haastava rooli, olla hyvä anoppi.

Täytyy vaan toivoa, että lapset saavat sellaiset puolisot, jotka haluavat myös isovanhempien olevan iso osa perheen elämää.

Itselläni on vain yksi poika, voi olla ettei hän koskaan edes halua omia lapsia. Tytöt ehkä haluavatkin perheen perustaa.

Vanhin tytär on jo parisuhteessa, lapsia ei vielä suunnitelmissa. Olen nyt huomannut kyllä itsessäni tyhmiä piirteitä joskus. Koitan päästä irti liiallisesta puuttumisesta lapsen elämään, en halua että vävykokelas kokee minut huonona anoppina.

Se kai vaan on geeneissä, että haluaa lapsistaan huolehtia vaikka nämä ovat jo aikuisia.

Jotenkin koitan auttaa, ettei ihan kaikkea tarttis hänen opetella rankemman kautta vaan arki sujuis mukavasti

niin miniän kannattaa olla hyvää pataa appivanhempiensa kanssa. Täällä on sellaista hoitoapua tarjolla, josta suurin osa voi vain uneksia ;)

ja luonut kummityttööni erittäin hyvän suhteen. Olenkin hänen lastensa varamummo, vaikka olen vasta 47v ja omat pojat teinejä. Näin saan nauttia pikkulasten seurasta, vaikka miniät eivät aikanaan antaisi minun lastenlapsia nähdä.

Kyseessä on kuitenkin kahden kauppa, joten poikien lasten kanssa olemiseen voit itsekin vaikuttaa aika lailla, ei vain miniä(t). Miten suhtaudut aikuisiin poikiisi, heidän yksityiselämäänsä, miniöihin, lastenlapsiin. Kaikilla miniöillä ei ole omaa äitiä, asuu kaukana tms., joten voit hyvinkin olla läheisin isoäiti lastenlastesi elämässä.

Kahden kauppa totisesti. Kannattanee sun anoppikokelaana jo varhaisessa vaiheessa miettiä, miten suhtaudut poikasi tulevien lasten äitiin ja miten häntä kohtelet. Se nyt vielä ärsyttävältä vaikuttava purkan jauhaja saattaa kuin saattaakin olla lastenlastesi äiti kymmenen vuoden päästä.



Oma anoppisuhteeni meni mönkään jo alkutekijöissä: anoppi oli ilmeisesti päättänyt käyttäytyä tylysti ja töykeästi vaikka miten yritin olla hyväkäytöksinen ja mukava. Voin reheliisesti sanoa vieläkin, kymmenen vuoden jälkeen, etten koskaan ole tavannut yhtä huonosti käyttäytyvää aikuista ihmistä tai kokenut yhtä kylmää tunnelmaa kuin anopin seurassa ensimmäisten vuosien aikana. Vieläkin puistattaa pelkkä ajatus. Mun on hyvin vaikea unohtaa hänen alkuvaiheen käytöstään ja esittää että kaikki olisi kuitattu. Kaikki kun vaikuttaa aina kaikkeen. Olisiko tuo sitten ollut jonkinlainen hänen suorittamansa initiaatioriitti?

Anopilla on kolme poikaa, joista vanhimmalla oli jo liki aikuiset lapset, kun omat poikamme syntyivät. Meidän lapset ovat (onneksi) saaneet nauttia isovanhempien läsnäolosta. Anoppi varsinkin jaksoi leikkiä ja touhuta lasten kanssa. Ottivat mielellään lapset yökyläänkin ja lapset viihtyivät hyvin.



Omat vanhemmat oli ja ovat myös mahtavia isovanhempia. Jostain syystä lapset kuitenkin viihtyivät paremmin anopin luona.



Lapset ovat jo isoja ja muistavat isovanhempiaan, soittelevat ja käyvät kylässä, kuskaavat tarvittaessa, leikkaavat nurmikkoa ym. Minusta on hienoa, että antavat vuorostaan aikaansa isovanhemmille.

vielä edes miettinyt moisia, vaikka vanhimmat lapset jo 17 v

ihan rauhassa tekemisissä molempien isovanhempiensa kanssa, elleivät nämä ole jollain lailla itse haluttomia. Sitäkin on paljon.



Meidän lasten läheisimmät isovanhemmat ovat appi ja anoppi, jotka ovat todella ihania ihmisiä. Enkä mä tunne lähipiiristäni ketään, joka ei antaisi miehen puolen isovanhempien osallistua tai edes niitä naisen vanhempia erityisesti suosittaisiin. Tämä palsta on ainoa paikka, jossa olen moiseen törmännyt.



Itse asiassa nyt miettiessäni tiedän 5 pariskuntaa jotka asuvat anoppilan naapurissa/pihapiirissä, ( eli miehen vanhempien vieressä), mutta en yhtään, jossa asuttaisiin naisen vanhempien naapurustossa.

Omalla anopillani on myös kolme poikaa ja 5 lastenlasta. Anoppi on samalla hyvä ystäväni, ja oikeastaan 20 avioliittovuoden jälkeen yksi painavimmista syistä miksi yhä jatkan avioliittoani hänen poikansa kanssa :-)

Joten se on myös sinusta itsestäsi kiinni, miten hyvin tulet miniöittesi kanssa toimeen.

ovat hänen kanssaan hyvin läheisiä. Eipä ole tullut mieleenikään jotenkin häiritä heidän suhdettaan. Heti vain kun lapset ovat irrottaneet tissistä, ovat vierailleet mummolassa keskenään / isänsä kanssa. Ovat myös paljon hänen mökillään jne.



Muista, ettei sinun tarvitse olla miniän kanssa väleissä. Ihmettelen kyllä miniöitä, jotka eivät haluaisi ihan jo lastenhoitoavunkin takia tukea anopin ja lasten suhdetta. Tietysti, jos anoppi on joku juoppo, mutta jos kyse nyt vain on jostain "erihenkisiyydestä", niin outoa minusta.

että aina siihen on jokin syy jos miniä ei voi sietää anoppiaan. Olen itse 8kk tyttövauvan äiti. Vauvamme on esikoinen ja minun vanhemmilleni ensimmäinen mummotettava,appivanhemmillani on jo kaksi mummotettavaa ennestään jotka tosin asuvat toisella puolen Suomea. Tyttäremme on siis molemmille ukeille ja mummoille erittäin rakas. Anoppi ja appiukko ovat jo eläkkeellä ja näin ollen he ovat olleet suuremmoinen lastenhoitoapu. Anoppiin minulla on aina ollut hyvät välit.



Synnytyksen jälkeen tosin otin hieman nokkiini siitä kun anoppi laittoi nenänsä imetysasioihin, edes oma äitini ei työntänyt nenäänsä johonkin niin henkilökohtaiseen asiaan. Myös jatkuva lastenhoito-ohjeiden jakaminen ärsytti. Lopuksi mentiin siihen pisteeseen että anoppi sormeaan heristelleen jakeli minulle suoria käskyjä omassa kodissani. Onneksi mieheni ei ole napanuoralla kiinni äidissään ja teki tästä lopun. Mikäli moinen olisi jatkunut, emme luultavasti olisi enää hyvissä väleissä anopin kanssa.



Joten jos haluat olla hyvissä väleissä miniän kanssa niin muista se, että miniä on ainoa emäntä omassa kodissaan. Älä kävele yli, äläkä missään nimessä jakele lastenhoito-ohjeita vaan anna heidän itse ruokkia ja hoitaa ja kasvattaa lastaan kuin haluavat. Äläkä missään nimessä syyllistä häntä jos imetys epäonnistuu.

Tytöille se oma äiti on tärkee. Meillä on kyllä paljon kiinni myös miehestä. Itse kyllä vierailen lasten kanssa vanhemmillani ilman miestäkin, mutta mies ei kyllä montaa kertaa ole pakannut lapsia autoon ja mennyt omalle äidilleen. Matkaa kumpaankaan ei ole paljoa. Edes koko perheen voimin ei tule käytyä anoppilassa ilman minun ehdotustani ja jotenkin se ei kovin usein tule mieleen, vaikka anopissa ei ole mitää vikaa. Meidän lapsilla on siis täten läheisemmät välit omiin vanhempiini.

Vaikka kuinka haluaisin olla aikanaan mukava anoppi ja olla puuttumatta nuorenparin elämään, niin kuinka voin pitää suuni kiinni jos miniät osoittautuvat ihan eri maailmasta reväistyiksi kuin minä?



Mitä jos he (ja poikani) kasvattavat huutamalla, kiroilemalla ja rangaistuksilla, ivalla? Mitä jos syöttävät lapsia niin epäterveellisesti, että lihovat sairaiksi tai laihtuvat haamuiksi? Mitä jos ovat ankaran uskonnollisia ja lapsetkin ahdistuvat? Entä jos ovat mistään piittaamattomia, heitteille jättäviä narkkareita?



Jotenkin osaan kuvitella itseni kilttinä anoppina, mutta silloin lähtöoletus on kai se, että miniät ovat edes jotensakin samanhenkisiä kuin minä tai kaikki poikani nyt.



Pelkään valmiiksi, etten saisi hoivailla pikkuisia lapsenlapsia koskaan, mutta niinkin voi käydä. 5 poikaa

anoppi tavata tai hoitaa lapsenlastaan/lapsiaan. Nimittäin siitä, miten anoppi suhtautuu miniään ja miten kohtelee miniäänsä.

Jos anoppi osaa olla kohtelias ja hienotunteinen eikä tunge nokkaansa poikansa perheen asioihin, ei yritä ohjailla eikä määräillä eikä neuvoa paitsi silloin jos häneltä erikseen neuvoa kysytään, niin lähtökohdan pitäisi olla aika hyvä.

Mitä jos he (ja poikani) kasvattavat huutamalla, kiroilemalla ja rangaistuksilla, ivalla? Mitä jos syöttävät lapsia niin epäterveellisesti, että lihovat sairaiksi tai laihtuvat haamuiksi? Mitä jos ovat ankaran uskonnollisia ja lapsetkin ahdistuvat? Entä jos ovat mistään piittaamattomia, heitteille jättäviä narkkareita?/i]

Yleensähän sitä itse kasvattajana noudattaa (tahtomattaankin) oman lapsuudenkotinsa käytäntöjä ja tapoja...

mutta olen hyvin tietoinen siitä, että ihmisten aatteet ja toimintatavat muovautuvat kotikasvatuksenkin jälkeen. Siitä hyvänä esimerkkinä on oma mieheni, joka toimii täysin päinvastoin kuin omat vanhempansa häntä kohtaan aikanaan. Hänellä oli tunnekylmä ja piittaamaton koti, mutta hän on itse esim. isänä juuri vastakohta.



Myös minä teen monia asioita eri tavalla kuin omat vanhempani, mutta perusjuonteet ovat kyllä samaa linjaa.

Sellaisiakin miniöitä on, jotka "antavat" miehensä vanhempien todellakin hoitaa lapsia, mutta eivät ole perheenä yhdessä isovanhempien kanssa. Isovanhemmat ovat lastenhoitoautomaatteja, jonne laitetaan lapset, kun itse tekee mieli juopotella tai shoppailla.



Toinen lukunsa ovat nämä miniät, jotka suuttuvat appivanhemmille mistä tahansa syystä ja sillä varjolla pitävät oikeutenaan estää kaiken yhteydenpidon oman miehensä/lastensa ja isovanhempien välillä.



Itselläni ei ole vielä lapsenlapsia, mutta on monenlaisia tuttavia. Minulla onb myös pieniä poikia, joiden toivon löytävän itselleen hyvät puolisot.



Kannattaa tehdä omille pojille selväksi millaista naista EI kannata ottaa: eli itsekästä, narsistista, kiukuttelevaa, herkästi loukkaantuvaa tai keskustelukyvytöntä.

hän on kasvattanut pojastaan sellaisen miehen, jonka halusin puolisokseni ja lasteni isäksi. En voi ymmärtää naisia, jotka haukkuvat anoppiaan eli miehensä synnyttänyttä ja kasvattanutta äitiä.

Näin meilläkin on siis miehen äidin suhteen. Näkee lapsia suht. harvoin, mutta oikeasti on kyllä hänestä itsestään kiinni. Lapsen lapsia on 10. Emme ole mitenkään kieltäneet tapaamasta, mutta käy aika harvoin. Minulle se sopii, sillä en haluaisikaan käyvän usein. Hoitamisesta se, että kun vaan anoppi tuntuu siltä, että ei niin mielellään pieniä hoida, esikoispojan (aspergerlapsi) huutokohtauksesta sai jotain ihme oireita, joita viimeksi oli avioeron aikaan, on enpä sitten kutsunut poikaa hoitamaan piiitkäään aikaan. Viimeksi kun isompaa poikaa hoiti pari vuotta sitten, totesi, että nyt tuli korteilla pelattua pitkän ajan tarpeet eli en muista sanoiko vuoden tai parin vuoden tarpeet korteilla peluuseen tuli tyydytettyä. Okei. Eipä siis kiinnosta kutsua hoitamaan lasta, kun kerran se on niin raskasta pelata hänen kanssaan.



Alttiutta hoitamaan, auttamaan, olemaan lapsen ja lasten kanssa silloinkin, kun vanhemmat ovat paikalla, kiinnittää siis huomio lapsiin, eikä ruokaan ja aikuisiin, ne olisivat ainakin minun suhteen avaimia, joilla anoppi voisi enemmän päästä lastenlastensa elämään. Ja sitten osata pitää se suuri suu välillä kiinnikin. Kaikkea ei tarvitse sanoa. Eli on kyse molemminpuolisesta suhteesta ja kumpikin siihen voi vaikuttaa.

hän on kasvattanut pojastaan sellaisen miehen, jonka halusin puolisokseni ja lasteni isäksi. En voi ymmärtää naisia, jotka haukkuvat anoppiaan eli miehensä synnyttänyttä ja kasvattanutta äitiä.

että anoppi olisi mieheni kasvattanut. Synnytti kyllä, mutta siihen se jäikin. Miehestäni kasvoi ihan itsekseen hyvä mies, appiukko hitusen ohjasti, mutta ei paljoa.