Mulla on 3 poikaa.Mietin asemaani isoäitinä,jos lapsenlapsia saan

Näin meilläkin on siis miehen äidin suhteen. Näkee lapsia suht. harvoin, mutta oikeasti on kyllä hänestä itsestään kiinni. Lapsen lapsia on 10. Emme ole mitenkään kieltäneet tapaamasta, mutta käy aika harvoin. Minulle se sopii, sillä en haluaisikaan käyvän usein. Hoitamisesta se, että kun vaan anoppi tuntuu siltä, että ei niin mielellään pieniä hoida, esikoispojan (aspergerlapsi) huutokohtauksesta sai jotain ihme oireita, joita viimeksi oli avioeron aikaan, on enpä sitten kutsunut poikaa hoitamaan piiitkäään aikaan. Viimeksi kun isompaa poikaa hoiti pari vuotta sitten, totesi, että nyt tuli korteilla pelattua pitkän ajan tarpeet eli en muista sanoiko vuoden tai parin vuoden tarpeet korteilla peluuseen tuli tyydytettyä. Okei. Eipä siis kiinnosta kutsua hoitamaan lasta, kun kerran se on niin raskasta pelata hänen kanssaan.

Alttiutta hoitamaan, auttamaan, olemaan lapsen ja lasten kanssa silloinkin, kun vanhemmat ovat paikalla, kiinnittää siis huomio lapsiin, eikä ruokaan ja aikuisiin, ne olisivat ainakin minun suhteen avaimia, joilla anoppi voisi enemmän päästä lastenlastensa elämään. Ja sitten osata pitää se suuri suu välillä kiinnikin. Kaikkea ei tarvitse sanoa. Eli on kyse molemminpuolisesta suhteesta ja kumpikin siihen voi vaikuttaa.

Muistuttaisin kuitenkin, että anoppi on ennen kaikkea miehesi äiti, joten hänellä on varmasti oikeus myös kyläillä ja jutella vain aikuisten kanssa. Silti, ymmärrän, että kaipaisitte apua lasten kanssa. Jos aspergerlapsen kanssa oleminen on raskasta ihmiselle, joka vain käy teillä, on se varmasti superraskasta teille.

Luulen, että tulen pärjäämään mahdollisten miniöiden kanssa, ellei pojat rakastu kiihkouskovaisiin rasisteihin tms.



Minä mietin myös sitä, että minulla ei koskaan ole aikuista tytärtä, jonka kanssa voi tehdä naisten asioita. En usko, että pojat lähtee kanssani kangaskauppaan suunnittelemaan uusia verhoja tai seuraksi jumppaan...



En tietenkään kenellekään pahaa toivo, mutta jos pojat löytäisi sellaisia "äidittömiä" tyttöystäviä itselleen, pääsisin ehkä hitusen tärkeämpään asemaan myös miniöiden elämässä.

anoppi tavata tai hoitaa lapsenlastaan/lapsiaan. Nimittäin siitä, miten anoppi suhtautuu miniään ja miten kohtelee miniäänsä. Jos anoppi osaa olla kohtelias ja hienotunteinen eikä tunge nokkaansa poikansa perheen asioihin, ei yritä ohjailla eikä määräillä eikä neuvoa paitsi silloin jos häneltä erikseen neuvoa kysytään, niin lähtökohdan pitäisi olla aika hyvä.

eli aina valmiina hoitamaan lapsenlapsia, vaikka kesken kaiken oman työpäivän, että miniä saa omaa aikaa.

Anna miniälle tilaa, ja ennen muuta: tue poikaasi ja hänen vaimoaan elämään OMAA elämäänsä, tue heidän parisuhdettaan ja perhettään. Vaikka sinusta joskus tuntuisi että miniä omii oikeudetta poikasi, niin muista, että hänen kuuluukin tehdä niin. Sinun on pojan äitinä aika päästää irti. Kun poikasi menee naimisiin / perustaa vakavan parisuhteen, sinusta tulee hänen elämänsä kakkosnainen.

Minun anoppini on hyvin ystävällinen ja kohtelias, mutta ei halua lainkaan hoitaa lastenlapsiaan. Siis omien poikiensa lapsia ei halua hoitaa, vaikka palkkakin maksettaisiin, ei vaikka lapsi olisi jo kouluikäinen. Mutta oman tyttärensä lapsia on hoitanut mielellään viikkojakin, ja ihan ilmaiseksi. Hieman ihmettelen, samoin muutkin miniät.

Minun anoppini on hyvin ystävällinen ja kohtelias, mutta ei halua lainkaan hoitaa lastenlapsiaan. Siis omien poikiensa lapsia ei halua hoitaa, vaikka palkkakin maksettaisiin, ei vaikka lapsi olisi jo kouluikäinen. Mutta oman tyttärensä lapsia on hoitanut mielellään viikkojakin, ja ihan ilmaiseksi. Hieman ihmettelen, samoin muutkin miniät.

jossa äiti "ostaa" tyttäreltään hyväksyntää jatkuvilla palveluksilla? Ja tytär voi myös osata käyttää tätä hyväkseen. Tuli vain mieleen, en toki tiedä onko juuri heillä asia näin.

sillä oma anoppini on lapseni kanssa läheisempi kuin äitini. Ja monella ystävälläni on ihan samoin. Tuntuu, että äitien ja tyttärien suhde se vasta aikuisena voikin olla mutkikas.



Tärkeintä tosiaan on, ettei ala neuvomaan aikuista poikaa ja miniää. Ja missään nimessä poikaa ei pidä alkaa neuvomaan siinä, millaisen naisen tämän pitäisi valita. Siinä nimittäin lähtee suhde miniään menemään metsään jo ennen kuin se on alkanutkaan.

Johtuu lähinnä siitä että minulla on ADHD ja no, psykiatrin testin mukaan myös lievän aspergerin piirteitä, mutta as:sää ei ole, nuo piirteet vain kuuluvat siihen ADHD:n kuvaan.

Minun on siis todella vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja varsinkaan luottaa niihin. Ja otan todella helposti asiat itseeni..

Esimerkiksi anoppi on vähän sellainen että hän "piiloarvostelee". Siis saattaa sanoa ääneen ihmettelemänsä asian ja sen jälkeen tivaa että miksi, miksi, miksi teet niin. Miksi näin, miksi noin, miksei niinkuin minä tein.

Miksi lapsella on lindexin vaatteita kun kapphal on parempi? Miksi te käytätte pampersin vaippoja kun libero on tutumpi? miksimiksimiksi..

Parasta on kun nyt hän jo puuttuu siihenkin että miten minä pukeudun. Käytän harvoin housuja ja minulla on aina pitkähihainen paita. Tästä olen saanut kritiikkiä. Ja siitä että en tykkää käydä saunassa.



En ole varsinaisesti mikään ongelmapaketti, mulla on pitkä tausta kiusaamista takana ja siksi olen herkkä loukkaantumaan. Olen aika rauhallinen ihminen enkä yleensä sano vaikka pahoittaisinkin mieleni jostain. Olen sanonut miehelleni että hän saa sanoa äidilleen noista arvostelemisista, koska minä en yksinkertaisesti osaa hänelle puhua. Olen siis yrittänyt sanoa että lopettaisi sen kyselyn, mutta ilmeisesti olen hänen mielestään vain heitukka jota ei tarvitse kuunnella.

Suuri osa vanhemmista tiedostaa oman lapsen parhaan. ja sehän on rakastavat sukulaiset.



Tuskin monikaan äiti tahallisesti vaurioittaisi lapsensa suhdetta isovanhempaan, vaikka tämä ei olsiikaan hänen vanhempi.

Mutta jos näkee, että isovanhempia ei kiinnosta tai suosivat serkkuja näkyvästi tai pitävät huonompana, ksoka toisia lapsia ei tarvitse ostaa, kun heillä ei ole toista välittävää isovanhempaa, vaan tähänkin etäiset välit, ja toisilla on mahtavat isovanhemmat ja näin kilpailua. Kun toinen miniä on ainoa lapsi ja hän saa kaiken kuten hänen lapsensa, niin silloin anoppikin haluaa suosia heitä, koska toisista lapsenlapsista ei ole kilpailua.



Jos äiti näkee, että tuo ihminen rakastaa lastani pyyteettömästi ja edesauttaa että lapsestani kasvaa terve ja hyvä ihminen, niin ei todellakaan tule mieleen häiritä tuota suhdetta, oli se sitten vaikka naapurin erkin kanssa. Mutta jos vaikuttaa siltä, että anoppi on tekemisissä vain, koska haluaa pojaltaan apua mutta itse tekee kaiken tyttärelle ja tämän perheelle, ruoat, remontit, lastenhoidot, auton huollot... ja toisinpäin pääasiassa kiukutellaan, vaikka hoitoapua pyydettäisiin kerta vuoteen.



suuri osa ihmisistä toivoo lapsilleen parasta, ja siihen kuuluu isovanhemmat, jos nämä oikeasti välittävät lapsista.

kyllä tyttäriäkin on tällaisia. Miehen sisko vie aina lapset hoitoon tai mummo tulee lasten kotiin, mutta eivät isovanhemmat ole mitenkään toivottu vieras taloudessa. paitsi remontoimassa autoa ja taloa. eivät vietä perheenä aikaa isovanhempien kanssa. ja ei tämä tunnu häiritsevän anoppia ja appea.

Sellaisiakin miniöitä on, jotka "antavat" miehensä vanhempien todellakin hoitaa lapsia, mutta eivät ole perheenä yhdessä isovanhempien kanssa. Isovanhemmat ovat lastenhoitoautomaatteja, jonne laitetaan lapset, kun itse tekee mieli juopotella tai shoppailla. Toinen lukunsa ovat nämä miniät, jotka suuttuvat appivanhemmille mistä tahansa syystä ja sillä varjolla pitävät oikeutenaan estää kaiken yhteydenpidon oman miehensä/lastensa ja isovanhempien välillä. Itselläni ei ole vielä lapsenlapsia, mutta on monenlaisia tuttavia. Minulla onb myös pieniä poikia, joiden toivon löytävän itselleen hyvät puolisot. Kannattaa tehdä omille pojille selväksi millaista naista EI kannata ottaa: eli itsekästä, narsistista, kiukuttelevaa, herkästi loukkaantuvaa tai keskustelukyvytöntä.

Oman anoppini käytös muita ihmisiä kohtaan on suoraan sanottuna ala-arvoista. Hän on sosiaalisesti todella arvostelukyvytön ja tahtoo esimerkiksi loukata ja piikitellä ihmisiä omien ailahtelevien mielialojensa mukaan. Tästä osansa ovat saaneet sekä lähipiiri että täysin tuntemattomat, esim. kaupan kassat tai tarjoilijat ravintoloissa. Todistamani tilanteet ovat olleet todella myötähäpeää ja pahoinvointia synnyttäviä. Lisäksi mieheni lapsuuskertomusten mukaan anoppi (äitinsä) ei koskaan halannut tai osannut näyttää positiivisia tunteita muita ihmisiä kohtaan. Korkeassa asemassa olevia ja rahallisesti ökyrikkaita hän pokkuroi ja mielisteli.



Miksi ihmeessä altistaisin omat lapseni moiselle töykeydelle? Haluanko opettaa lapseni käyttäytymään huonosti muita ihmisiä kohtaan kuten anoppini tekee (senhän he mallioppisivat) vai vienkö heidät omien vanhempieni luo, jossa heille osoitetaan positiivisia tunteita ja opetetaan kohtelemaan muita ihmisiä hyvin, statuksesta tai omaisuudesta riippumatta? Hmmm.

...itseäkin tämä välillä mietityttää. Mutta ehkä pointtina on, että useimmat vanhemmat (jotka eivät anopilleen "kelpaa") eivät kasvata lapsiaan vain karjumalla, syötä heitä niin, että lihovat/laihtuvat sairaiksi jne. vaan ainoastaan syöttävät heitä PIKKUISEN Eri Tavalla kuin anoppi itse tekisi tai ovat PIKKUISEN Vähemmän kestoaurinkoisia, kuin anoppi ajan kultaamissa muistoissaan itse oli (tai jaksaa olla isoäitinä, kun ei valvo esim. kaikkia öitään lapsen kanssa)...



Laitetaanpa muutamia "Do's ja Dont's" ja muut vois vaikka lisäillä.



Lapsenlapsen syntyessä



“DO”:

- KEHU ja ihaile vastasyntynyttä (“DON’T”: älä vertaile vauvaa muihin lapsiin, älä huomauta Mistään asiasta, joka EI ole hengenvaarallinen - EI: imetyksestä, liiallisesta/liian vähäisestä vaatetuksesta ellei vauva ole alasti pakkasessa, nukkumisjärjestelystä, käytetyistä vaipoista/hoitotuotteista, JNEJNE VAIKKA KUINKA TEKISI MIELI, vauva ei säry siitä, että häntä hoidetaan vähän eri tavalla, mutta suhde miniään kylläkin, jos huomautat asiasta)



- KYSY vastasyntyneen äidiltä, miten voisit parhaiten auttaa tai jos haluat olla spesifi, ehdota vaikka tuovasi ruokaa “matkallasi johonkin” jolloin sinua ei ole pakko kutsua sisään jos on huono hetki (DON’T: älä tarjoudu auttamaan haluamalla pitää vauvaa omassa sylissäsi, ellei sitä pyydetä, viettämällä kutsumatta aikaa poikasi kodissa tai hankkimalla heille tavaroita, joita he eivät ole erityisesti pyytäneet)



- Osoita selvästi arvostavasi miniääsi tuoreena äitinä ja kuuntele hänen kokemuksiaan (DON’T: älä kiinnitä huomiota pelkkään vauvaan, älä vähättele miniäsi kokemusta, älä kerro oman lapsesi olleen helpompi, selvinneesi itse paremmin, arvelevasi “ettei sillä vauvalla mikään ole”, älä anna kasvatusohjeita kuin ainoastaan, jos niitä vaaditaan, älä kehu sokeasti omaa poikaasi, ellei hän todella ole se poikkeusyksilö joka hoitaa isomman osan lapsista ja kodista kuin vaimonsa… )



Tässä pari erimerkkiä. :)