Odotan toista,miehen tahdosta viimeiseksi jäävää lasta..Muita samassa

tehdään sisarus esikoiselle ja lapset on sitten siinä, koska mies ei halunnut enempää. Itse olisin halunnut 3-4 lasta. Nyt meille onkin tulossa kaksoset, hahaa!

Meilläkin oli kaksi maksimilapsimäärä monta vuotta. Mies oli ihan ehdottomasti sitä mieltä. Nyt on lapset 5v ja 8v, ja kolmatta yritetään! Mulla on vauvakuume oireillut jo pari vuotta ja nyt on mies innostunut asiasta. Mä olen vihjaillut asiasta kyllä, mutten painostanut lainkaan. Mies sitten ilmoitti, että olisihan se kolmas kuitenkin kiva :)

vain yhdestä lapsesta, niin miten voit "tietää", että juuri 3 on se teille / sinulle oikea lapsiluku? Jos on kokemusta vasta yhdestä lapsesta, ei voi mitenkään etukäteen tietää, mitä arki on useamman lapsen kanssa. Kahden kanssa elämä on erilaista kuin yhden ja yllättävää kyllä, useimmat jättävät lapsiluvun kahteen. Arki voi yllättää ja äkkiä huomataankin, että useampaan lapseen ei enää riitä rahkeet. Taloudellinen puoli on väistämättä asia, joka pitää ottaa huomioon. Kolmen tai useamman lapsen harrastukset maksavat, vaikka vauvavuosista vielä selvittäisiin. Vaatteet, ruoka, asuminen, kaikki nielevät rahaa. Ehkä miehesi haluaa, ettei teidän tarvitse elää aivan kädestä suuhun. Jos hän haluaa omaa aikaa ja harrastuksia, niin mikä paha se on? Kolmen lapsen äitinä sanoisin, että mieti vielä. Olen itsekin käynyt läpi pienen "kriisin" lapsiluvun kanssa, mutta tajunnut, että meillä se on tässä. Aika ja raha ei yksinkertaisesti riitä enempään.

Ei käy kateeksi naapurin 40v naista jolla se kolmas lapsi on nyt 1½v ja 2 muutakin vielä alle 7v ikäisiä.

Ei ole tilaa, ei ole omaa aikaa, ei voi jättää hoitoon kun pienin vain huutaa silloin etc.

Eikä edes saanut sitä sukupuolta jota niin paljon toivoi.

En toki voi tietääkään että edes jaksaisin kolmen lapsen kanssa, koska kokemusta on toistaiseksi vain yhdestä. Ja on tuokin totta, että 3 lasta nielee rahaa eri tavalla kuin kaksi, varsinkin kun lapset kasvaa. Ehkä mietin ja suren tätä etukäteen, koska eihän sitä tiedä, jos itsekin olen lapsen synnyttyä sitä mieltä, että kaksi riittää.

Kyllä meilläkin on lapsista ja niiden määrästä käyty keskustelua, mutta en ole laittanut itselleni mitään tavoitteita ja haaveita, montako lasta kuuluu täydelliseen onneen!



Ensimmäistä raskautta odotimme pari vuotta. Luovutimme jo välistä toivosta. Nyt odotan toista lastamme, joka sai alkunsa jo ennen imettämisen lopettamista. Itse en näe kolmannelle estettä, mutta yksi lapsi kerrallaan!



Juuri niin kuin edellinen kirjoittaja mainitsi, useamman lapsen kanssa eläminen on haastavaa. Mitä jos toinen lapsi on sairas tai erityislapsi? Mitä jos omat voimamme menevät jo kahden hoitamiseen? Mitä jos jompi kumpi vanhemmista sairastuu? Mitä jos emme saisikaan enää lapsia?



On ihan oman mielenterveyden rassaamista laittaa tavoitteita ja haaveita, jotka eivät ole mitään yksiselitteisiä ja listalta tilattavia. Ei osata olla onnellisia siitä, mitä jo on! Ehkäpä lapsettomuus on sellainen asia, jonka kautta elämää oppii hahmottamaan paremmin ja asioita ei ota itsestään selvyytenä.

Miä ilmoitin heti tavatessamme (olin 16v) että minä haluan ison perheen ja lapsia tulee tasan niin monta kun jaksan tehdä. Mies oli samaa mieltä, (hän oli silloin 22v) ja sanoi että häntä ei haittaisi vaikka se eka tulisi samantien. Niinpä ehkäisyä ei käytetty ja olin raskaana 17 vuotiaana. Tosin se eka meni kesken, mutta muutaman kuukauden päästä olin uudestaan raskaana. Esikoinen syntyi kun olin 18v.



Esikoinen on on nyt kohta 3v, mutta kiirettähän meillä ei ole kun nuoria ollaan, ja ensi kesänä häiden jälkeen jätetään sitten ehkäisy pois ja annetaan seuraavan tulla jos ja kun on tullakseen. Taukoja lasten välillä ehdin halutessani pitää muutamia vuosia kaikessa rauhassa koska olen nuori ja ei ole mikään kiire.



Miksi ette juttele näistä lapsiluvuista jo heti alkuunsa? Niin ei tule sitten tuollaisia pettymyksiä ja omista unelmista luopumisia kuten ap:lla kun valitsee puolison jolla on samanlaiset unelmat ja suunnitelmat.

Haluaisin 3, nyt odotan toista ja miehen mielestä nyt riittää. Mutta en jaksa murehtia asiaa vielä, voihan olla että kahdenkin kanssa on niin rankkaa etten missään nimessä haluakaan kolmatta.



Tuo on outoa, että miehesi vetää tollasen puolustuksen että haluaa mennä eteenpäin?? Eihän ne lapset mitään jarruja ole. Niidenkin kanssa voi matkustella ja harrastaa, ne voi jopa laittaa joskus hoitoon ja matkustaa kaksistaan. Sitö paitsi jos kolmannen tekee heti perään niin eihän siinä edes vuosia menetä kun olisivat suht samanikäisiä kakkosen kanssa ;)

Ja jos oikein tutkin itseäni niin en taitaisi sitä enää haluta minäkään.

Muksut ovat 1-ja 3-luokalla.

Aika aikaansa kutakin ja tosiaan, tässä on puolensa ettei nroa 3 tule.

mutta kyllä sitä oppi iloitsemaan kahdesta ihanasta lapsesta. Mutta sitten kun mies halusi eron kun lapset olivat 10v ja 12v tuntui vähän aikaa katkeralta miksi ei sitten ottanut eroa aiemmin niin olisin vielä voinut hankkia lisää lapsia jonkun toisen kanssa.

mut ajattelin sitten niin että joka tapauksessa jonkun lapsista on oltava viimeinen kerta.



Olen kuullut joskus sellaisen sanonnan että jokaisen äidin viimeinen lapsi jää tekemättä. Aina voisi olla kaipuu vielä johonkin.

tuntuu vaan ikävältä että todella olen vikaa kertaa menossa synnyttämään, imetän viimeistä kertaa jne.. kaikki on sitten ohi. "Aika aikaansa kutakin".. kai sitten isompien lasten kanssa on omat juttunsa, on vaan haikeaa luopua haavestaan.

itse sain esikoisen 4 vuotta sitten..ja mulla oli raskausmyrkytys ja hengenvaarallinen tilanne..mies oli ihan shokissa ja vannoi että tämä jää ainokaiseksi. kas kummaa kun itse sitten sai viime keväänä vauvakuumeen ja alkoi höpistä kakkosesta ja itse en ollut innostunut..asiaa sulateltuani kuitenkin päätimme kokeilla ja tässä sitä nyt ollaan raskaana jälleen