ahdistunut/paniikkihäiriöiden teini

joka parani itsestään. En saanut siihen mitään hoitoa. Se oli poissa lähes 20 vuotta, mutta nyt alkoi uudelleen pahempana kuin koskaan, ja samaan syssyyn tuli myös kamala ahdistuneisuushäiriö.

Nyt kannattaisi hoitaa, että se paranisi eikä enää kummittelisi myöhemmin.

se sai alkunsa rajusta koulukiusaamisesta 4-luokalla, painui taka-alalle kun opettaja saatii vaihdettua (ope oli kiusaamisessa mukana) ja tilanne rauhoitettua. Se kuitenkin tuntuu palaavan helposti, vaikka mitään vastaavansuuruista traumaa ei enää olisikaan, aika pienenkin stressin, olosuhdemuutosten ja niin edelleen takia. Ja mulla on kerrottu, että ihan hormonaalisten muutostenkin takia oireet voi palata.



Lapsi sai terapiaa, mutta ei lääkitystä. Suurin apu oli kuitenkin sen kiusaamisen loppumisesta ja kesälomasta.



En vielä tiedä, mitä tästä lapsesta tulee aikuisena. TOivon parasta. Myös uskon parhaaseen, koska olen itse ollut hyvin ahdistunut nuorena ja erilaisia pakkoajatuksia oli aika paljon. En tiedä, onko minusta tullut "normaali", mutta onnellinen ja iloinen on tullut.

mutta pitää olla lähiympäristön tuki, lääkitys ja terapiaa jos vaan mahdollista.

Jos on suinkin mahdollista, hankkiutukaa hyvän kognitiivisen psykoterapeutin hoitoon. Kallista, mutta kannattaa.



Toinen vaihtoehto on lääkitys.



Ahdistuneisuushäiriöllä on valitettavasti taipumus paheta hiljalleen, se kehittyy ikään kuin voimistuvina aaltoliikkeinä (näin asiaa kuvasti minulle oma psykiatrini).

mun poika on joutunut viime vuoden aikana pariin otteeseen agressiivisen hyökkäyksen kohteeksi, molemmissa uhattiin kurkkua. toisessa veitsellä, toisessa käsin kuristaen. nyt on aivan varma, että kurkussa on kasvain, varsinkin kun kaverilla todettiin just syöpä :(. pala kurkussahan on yks klassisimmista stressioireista.

verenpaine ja pulssi olivat törkeän korkeita ja poika väsynyt, ruokahaluton eikä pystynyt rauhoittumaan. saatiin lääkkeet ja nyt odotellaan aikaa psykologille/psykiatrille.

kai se on joku post- reaktio, mihin vaikuttaa moni asia, koulustressi yms.

Olisi ollut hyvä, jos olisi ollut silloin jo nykyisenlaisia masennuslääkkeitä ja jos olisin saanut niitä, niin ei olisi tauti päässyt niin pahaksi. Silloin noita lääkkeitä ei vielä ollut keksitty. En silti tiedä, miten nuorille niitä nykyään määrätään. Terapiakin on todella kannatettava juttu. Minusta tuli kaikesta huolimatta ihan melko normaali aikuinen perheenäiti. Nykyään onneksi on lääkitys. Itse käytän estolääkitystä.

En saanut lääkitystä silloin, koska on parempi ettei nuori jää riippuvaiseksi lääkkeistä. Paniikkihäiriö on välillä ollut vuosia piilossa ja taas välillä tupsahtanut esiin ja saanut toisenlaisen muodonkin sosiaalisten tilanteiden pelon. Aikuisiällä olen onneksi saanut lääkityksen, jonka nyt olen koittanut lopettaa. Mielestäni olen kaikesta huolimatta kuitenkin onnellinen kahden lapsen äiti :)