Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi niin monet ajattelevat, että Jualan olemassaolo pitäisi (voida) todistaa?

Vierailija
20.10.2010 |

Mua ihmetyttää hirveästi tuo, että teistit ja agnostikot epäilevät Jumalan olemassaoloa sillä, ettei sitä voida todistaa. Luulen, että mikäli Jumala ei olisi niin personifoitu hahmo kristinuskossa, tuollaisille ajatuksille tuskin edes löytyisi tarvetta. Itsekin siis kyllä aikoinani mietin, mahtaako Jumalaa olla olemassa, mutta sitten kun oikeasti syvästi ymmärsin asian, tajusin myös, ettei kyseessä ole mikään mitä voisi tai tarvitsisi todistaa, sillä jumaluus on silmiemme edessä ja elämässämme läsnä koko ajan. Sen vain joko käsittää tai ei käsitä.



Itse en kuulu kirkkoon (kuuluin joskus kyllä), mutta koen itseni hengelliseksi ja omaan vakaumukseeni uskovaiseksi. Uskon maailmaa ylläpitävään ja yhdistävään voimaan, joka kristinuskossa on saanut nimen Jumala. Kristinuskossa minua vaan häiritsee se, että Jumalalla tuntuu olevan omia ajatuksia ja mielipiteitä, kuten ihmisillä, vaikka itseni mielestä Jumala on kaikkea muuta kuin henkilö, hahmo, yksikkö. Jumala on kaikkeus, jota ei voi ajatella ilman sen pinimmäistäkään osaa.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juala on tietysti itse Jumala! Tarttis aina oikolukea. Kaikkia muitakin virheitä tuossa tekstissä varmasti on.



ap

Vierailija
2/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rakastan miestäni, ja uskon että hänkin rakastaa minua. Mutta jos mieheni ei koskaan osoittasi rakkauttaan minulle, en voisi uskoa että hän rakastaa minua.



Sama Jumalan kanssa. En ole koskaan saanut mitään viitteitä Jumalan olemassaolosta, vaikea sitä silloin on uskoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö jo sinun oma olemassaolosi ja miehesi sekä teidän rakkautenne olemassaolo todista, että on olemassa Jumala?



ap

Vierailija
4/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö jo sinun oma olemassaolosi ja miehesi sekä teidän rakkautenne olemassaolo todista, että on olemassa Jumala? ap

:DDD

Vierailija
5/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö jo sinun oma olemassaolosi ja miehesi sekä teidän rakkautenne olemassaolo todista, että on olemassa Jumala?

ap

:)

Vierailija
6/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö jo sinun oma olemassaolosi ja miehesi sekä teidän rakkautenne olemassaolo todista, että on olemassa Jumala?

ap

*REPS*

Ei... ei todista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö jo sinun oma olemassaolosi ja miehesi sekä teidän rakkautenne olemassaolo todista, että on olemassa Jumala? ap

:DDD


Joo, aukotonta logiikkaa. Ei vaan, ei tässä mitään logiikkaa tarvita, ei tuota jumaluusjuttua voi logiikalla selittää. Sen joko huomaa tai sitä ei huomaa, ja juuri sen mielestä lähetys- ja muu käännytystyö onkin niin turhaa, sillä jos joku ei sitä jumaluutta ympärillään näe, hänelle ei sitä voi näyttää. Näyttää voi vaan sitten juuri niitä konkreettisia juttuja, kuten Raamattua, joka on kuitenkin aika ikävä kirja sikäli, että siitä saa tukea myös jumaluuden vastaisille mielipiteille, jos haluaa.

Ei, mä tiesin kyllä, että tämä asia vaan huvittaa suurinta osaa mammoista, eikä asiaa auta yhtään tuo mahtava kirjoitusvihreeni tuolla alussa.

Ap

Vierailija
8/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

miten se sen tekisi? Todistaako suklaan olemassaolo ja se että pidän siitä joulupukin olemassaolon?

Eikö jo sinun oma olemassaolosi ja miehesi sekä teidän rakkautenne olemassaolo todista, että on olemassa Jumala?

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
20.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

miten se sen tekisi? Todistaako suklaan olemassaolo ja se että pidän siitä joulupukin olemassaolon?

Eikö jo sinun oma olemassaolosi ja miehesi sekä teidän rakkautenne olemassaolo todista, että on olemassa Jumala?

ap


Rakkauden olemassaolo todistaa minulle yhteyden näennäisesti erillisten asioiden välillä tässä maailmassa. Jokin silmin tai aistein havaitsematon voima on siis olemassa. Itse ymmärsin tuon jumaluuden nimenomaan rakkauden kautta, mutta kuten sanoin, en tykkää puhua Jumalasta, koska tuo voima ei ole mikään hahmo tai henkilö minulle. Tuo voima on kaiken ykseys, se, että luonto ja kaikki ympärillämme pyrkii aina tasapainoon, pyrkii jatkumaan kaikesta huolimatta, pyrkii olemaan olemassa.

ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan viisi