Paljonko tuntemanne 15-17-vuotiaat auttelevat kylässä ollessaan
Jos ovat siis esim. yökylässä, auttavatko oma-aloitteisesti lakanoiden laitossa/ pois otossa, pöydän kattamisessa tai pois siivoamisessa, roskien kantamisessa jos viet ne kun olette lähdössä ulos yhtä aikaa, lasten vahtimisessa tms?
Olen hämmästynyt että tuttavapiirini tuon ikäiset (viisi kpl) eivät osallistu mihinkään ellei pyydä. Itse tarjouduin aina, se oli lapsuudenkodissa iskostettu mieleen.
Kommentit (47)
on ollut kummityttö, joka kyllä ihan oma-aloitteisesti touhuaa sekä keittiössä että laittaa lakanansa. On myös "lapsenvahtina" eli pelaa lasteni kanssa. Omassa perheessään on 6-lapsisen sisarussarjan toiseksi vanhin.
ehkä asenne auttamiseen johtuu teinin luonteesta, ei siitä, miten kasvatettu tai mitä kotona pyydetty/joutuu tekemään.
itse en odota, että meidän yövieraat osallistuu mitenkään meidän vuoteiden laittoon tai vierasperheen lasten iltapalaan yms.
toisaalta odotan ja tiedän, että omat lapset kysyvät, jos tarvitaan palvelusta itse kylässä ollessamme. saattavat itse tarjoutua "viemään sen roskiksen" tai auttamaan saunan lämmityksessä, jos se on ajankohtaista. kotona sellaisesta saa sanoa useampaan kertaan, mutta toisaalta aina on mieli hieman pollea, jos osaavat kylässä tarjoutua avuksi jossain pikku hommassa.
jos itselläni olisi muutama pieni ja ulos lähteissä vaunuihin laittoa, "kaikki mukana" -sepeämistä ja vielä se roskapussi muistettavana, niin olisin enemmän kuin kiitollinen, jos joku teini olisi vieraana ja ottaisi sen oven pielestä mukaansa ulos lähteissä.
minun mielestäni niistä pienistä kohteliaisuuksista tai palveluksista ei niissä tilanteissa kannata tehdä numeroa, mutta osaan kehua muiden lasten käytöstä ja huomaavaisuutta toisille vanhemmille. on se vanhemmillekin mukavaa kuultavaa, saatika sitten, kun nuori itse saa hyvää palautetta käytöksestään.
Itse kuulun näihin lapsiin ja nuoriin, jotka eivät lapsena tai nuorena huomanneet, miten valtavan määrän äiti teki työtä kotona. Siivous, ruoanlaitto, ym. miten äitillä aina kädet täynnä työtä. Äiti oli marttyyri, joka oli väsynyt ja uupunut, mutta ei puhunut asioista tai pyytänyt apua, jos pyysi, joskus, ja en heti osannut, niin sain kuulla, että miten noin iso ihminen ei osaa tuotakaan tehdä, ja tämä kannusti minua tietysti todella paljon tekemään kotitöitä.
Vasta kun sain omat lapset, olen ymmärtänyt ja muistan nyt ne ilmeet, ja ymmärrän miten väsynyt äitini usein oli ja miten paljon hän teki työtä (söin esim. eineksiä ensimmäisen kerran anoppilassa).
Minulta ei paljon vaadittu mitään, vaikka meitä oli monta, ja minä vanhin. Oman huoneen pidin kunnossa. Toisaalta ymmärrän, että jos meillä olisi vaadittu kotitöitä, ja meitä olisi sen mukaan kiitelty, niin minä en olisi pärjännyt niin hyvin koulussa. Minua kiiteltiin siis koulumenestyksen eikä kotitöiden mukaan.
Minusta aika usein oletetaan, että nuoren tytön kuuluu piikoa ja hoitaa pienempiään ja tiskailla ja laitella sänkyjä? miksi? Hoitavatko varakkaat viisikymppiset miehet teillä lapsianne ja laittavat omat petit ja vievät astiat ja tekevät salaatit? vai kuuluuko tyttöjen vain? ja miksi näin?
että kyllä he osallistuvat vierailutöihin
Viimeksi esim. mieheni oli puhelimessa. Minä sähäsin keittiössä ruokaa uunista tarjolle niin kyllä mieheni kaveri sillä aikaa viihdytti lapsiamme ruokahuoneessa max noin 5 min.
Samainen henkilö pilkkoi innokkaasti sytykkeitä saunaa ja takkaa varten niin että ne varmaan riittävät meille loppuvuodeksi. Autotallissa miehet rassasivat innoissaan ruohonleikkurin yms talvikuntoon. Näitä ei kukaan vieraalta pyytänyt vaan kaipa miehet saivat samalla olla rauhassa ja jutella omiaan
Meillä omat ja tutut lapset olettavat, että apua haluava osaa avata suunsa ja sanoa, että tarvitsee sitä apua. Jostain syystä edes teinit eivät osaa lukea ajatuksia, enkä sitä heiltä edellytä.
Parisuhdeterapeuttien neuvo väsyneille vaimoille on hyvin usein, että sano ääneen, esitä toiveesi. Silloin todennäköisyys sen toteutumiseen kasvaa huimasti.
Sama pätee vieraisiin. Kun minut kutsutaan kylään, en oleta olevani lastenhoitana isäntäperheen lapsille. Mutta jos erikseen pyydetään, että voisitko katsoa lasten perään, niin saatan havahtua niin tekemään. Muussa tapauksessa oletan, että jokainen hoitaa omat lapsensa, niin kuin tässä yhteiskunnassa muutenkin on tapana. En ravintolassakaan ryhdy paapomaan sinne tänne juoksevia lapsia, vaikka miten oletetaan, että aikuisten tehtävänä on olla silmänä ja korvana.
ajatusmaailma nyt vaan on ihan erilainen. Tuostakin tytöstä todennäköisesti kasvaa ihan mukava ja huomaavainen aikuinen.
Ei suurin osa teineistä kiinnitä huomiota siihen, montaako sorttia eri juotavaa aamulla on pöydässä, jotta osaisi seuraavan aaamuna laittaa samat. Tuollaiset oppii vasta iän myötä tekemällä kun joutuu itse huolehtimaan kaikesta. Kohteliaasti voi pyytää auttamaan ja normaali teini silloin auttaa. Varsinkin kylässä teini voi tuntea olonsa "vieraaksi", ei uskalla mennä kaapeille tms. ja pitää turvallisempana olla auttamatta.
Lisäksi teini on vasta äsken ollut lapsi, harva vaatii vierailta lapsilta minkäänlaista apua kun he ovat kylässä, joten mistäpä se teini yhtäkkiä tietäisi että nyt hän voisikin jo auttaa.
Ei nyt ole kyse siitä että kutsuttujen ja myös toivottujen vieraiden pitäisi alkaa siivoamaan, pesemään ikkunoita tms. Eikä minulle itsellenikään edes tulisi mieleenikään alkaa siivoilemaan, pesemään ikkunoita, silittämää tms. ylimääräistä kun meillä on vieraita.
Kun hoidetaan nuo VIERAILUUN LIITTYVÄT askareet yhdessä jää paljon enemmän aikaa seurustelulle ja yhdessä olemiselle.
Ja kyllä myös mieheni ystävät osallistuvat "vierailutöihin" ollessaan meillä kylässä.
Ja kyse on edelleenkin yökyläilyistä ei parin tunnin visiiteistä