Lue keskustelun säännöt.
Pystynkö ikinä korjaamaan välejäni äitiini tämän jälkeen?
17.10.2010 |
Biologinen äitini on kuollut ja isäni meni uusiin naimisiin, kun olin pieni. Äitipuoleni on ollut "äitini", eli esitellyt minut aina tyttärenään, esitellyt lapsemme lapsenlapsenaan ym. eikä ole koskaan sanonut mua tytärpuoleksi tms....eli normaali äiti-tytär -suhde on ollut, vaikkei biologista sidettä olekaan. Viikottain nähtiin ja vaihdettiin kuulumisia, auteltiin arjen askareissa jne.
Poikamme syntyi 4kk sitten ja 3kk sitten sattui ihan naurettava episodi. Äitini suuttui miehelleni asiasta, jossa kyseessä oli VÄÄRINKÄSITYS. Mies oli tekevinään hyvän teon/auttamassa anoppiaan, mutta aiheuttikin teollaan pienen, korjattavissa olevan vahingon. Heti, kun mies kuuli, että hänen auttamisyrityksensä oli käsitetty väärin, soitti hän anopilleen ja pyysi anteeksi, sekä korjasi "aiheuttamansa vahingon". No, äitini kuitenkin suuttui tästä niin paljon ettei ole tuon jälkeen ollut missään yhteyksissä meihin. Ei ole nähnyt lastenlastaan, ei edes kysynyt vauvan kuulumisia tai vointiani. Äitini tietää, että meillä ei ole turvaverkkoa ja olen tosi yksinäinen... Ja nyt musta tuntuu, että hän on hylännyt mut ja vauvani naurettavan väärinkäsityksen vuoksi!
Olenkin miettinyt niin monina öinä, että nyt jos äitini joskus soittaakin, niin pystynkö antamaan enää hänelle anteeksi, vai jättääkö tuollainen vanhemman hylkääminen tämmöisessä elämäntilanteessa ikuiset arvet? Tässäkö se nähtiinkin, että mä en olekaan "oikea", biologinen lapsi, joten muhun pystyy katkaisemaan tunnesiteen halutessaan?
Kenelläkään vastaavasta tilanteesta kokemuksia tai mielipidettä?
Kommentit (11)
kyllähän sinä itse pystyt valitsemaan, annatko anteeksi ja jättääkö arvet vai ei. Tuollaista minun mielestäni nyt tapahtuu ihan kaikenlaisissa perheissä, asialla tuskin on mitään tekemistä sinun ei- biologisuutesi vuoksi, ja jos on, niin et saa sitä selville kuin kysymällä. Mikset itse ottaisi yhteyttä äitiisi ja selittäisi mitä ajattelet ja tunnet asiasta? Kyllä minunkin kaverin äiti, joka tyttären nuorempana ollessa oli ihan täydellinen pullantuoksuinen äiti, mutta sitten kuuttakymppiä lähetessä hänestä tulikin ihan kamala akka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi kuvitellakaan että oli kyseessä biologinen lapsi tai ei, ettei yhteisen historian takia olisi kiinnostunut lapsensa hyvinvoinnista.
Onko äitisi (äitipuolesi) muuten pikkusieluinen? Tai onko aiemmin loukkantunut väärinkäsityksistä? Jos ei, olisi kai syytä selvittää onko jotain muuta josta purkautuu nyt?
Ei kai kuvittele että väärinkäsitys jollain lailla johtuisi siitä että ei ole biologinen äitisi? Tai lapsenlapsi biologinen? Tuli vaan mieleen...
Siis olen kerran tuon episodin jälkeen puhunut äitini kanssa puhelimessa ja yritin selittää hänelle, että mieheni oli ihan vilpittömästi auttavinaan, eikä halunnut aiheuttaa hänelle ylimääräistä vaivaa teollaan. Mutta ei mennyt asia oikein prille... Äitini vain tiuski puhelimeen, että "he perheenä" blaablaablaa ja että me voimme miettiä tapahtunut "omana perheenään"...eli ikäänkuin erotti sanoillaan minut perheestä ("äidilläni" ja isälläni on siis yhteisiä lapsia, (puoli)sisaruksiani).
On niin paha mieli. Kyse oli VÄÄRINKÄSITYKSESTÄ, jota on pyydetty anteeksi. Olen kertonut olevani surullinen tapahtuneesta ja koettanut eri tavoin selittää, että teko ei ollut tahallinen, eikä edes aiheuttanut isoa, peruuttamatonta vahinkoa...mutta ei...
Ja isä ei ota tähän mitään kantaa.
En voi ymmärtää että kenelläkään olisi liikaa ihmisiä ympärillään ja että jostain liian pienestä pistäisi välit poikki.
Voiko äitisi olla tästä tapahtuneesta väärinkäsityksestä erityisen pahoillaan ja loukkaantunut?
Kummaksuttaa jos yhtäkkiä on tarve vetää rajat välillenne? Ettei kuitenkin kyseessä olisi uusi perheenjäsen? Kun noin tuorekin tapaus perheessänne on?
En tiedä... Joka päivä mietin tätä ja kaipaan paitsi lapseni elämään mummoa, niin myös omaa äitiäni. Kyse on siis heidän ensimmäisestä lapsenlapsestaan ja nyt kun tulin itsekin äidiksi, niin jotenkin kaipaisin tosi paljon omaa äitiäni läsnäolevaksi uuten elämänvaiheeseeni.
En voi myöskään käsittää, että jos äitini suuttuu jostain noin pienestä asiasta, niin miksi hän on MULLE vihainen eikä vain pelkästään miehelleni, joka teki sen "virheen"??
Toisaalta, eihän tämä asia tämän palstan kautta selviä, mutta sainpahan purettua sydäntäni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies siis harrasti seksiä anopin kanssa? Nooh,sellasta sattuu,kyl se siitä!
No mitä se mies teki?
Tämä on niin typerä juttu...
No, yksi mun sisaristani on vielä alaikäinen ja tämä oli soittanut miehelleni ja kysynyt hänen mielipidettään eräästä kallista tuotteesta, jonka ostamista hän harkitsi (mies siis tietää ko. tuotteista paljon). No mies oli sitten hyväntahtoisena kertonut oman mielipiteensä tuotteesta ja suositellut vielä ostopaikkaakin sekä auttanut tilauksen tekemisessä...
No siskollani ei ollut lupaa tuohon hommaan ja äitini suuttui tuosta, kun mieheni "alkoi leikkimään siskoni vanhempaa, unohti oman roolinsa ja paikkansa". Anteeksi on pyydetty ja mies oli vain hyväntahtoisuudessaan luottanut ja auttanut...
Ja mitään peruuttamatonta ei tapahtunut, mutta silti tässä seuraus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies siis harrasti seksiä anopin kanssa? Nooh,sellasta sattuu,kyl se siitä!
Jos et halua auttaa, niin miksi edes vaivautua sanomaan tällaista?
- Ap -
JSSAP pätee muuten muuten myös äiteihin!
"Jätä se sika, ansaitset parempaa?"
Nyt on kyse mun äidistäni, en mä pysty antaa asian vaan olla...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaunis kirje, jossa et syytä etkä syyllisty, vaan ihmettelet, miten asiat pääsivät tähän pisteeseen. Ilmaise surusi, että tunnet menettäneesi äitisi ja että lapsesi ei näin opi koskaan tuntemaan mummoaan. Tämä konflikti pitkittyessään saattaa riistää lapseltasi myös luontevan yhteyden muuhun sukuun (isoisä, tädit ja enot). Kerro, kuinka paljon rakastat ja kaipaat häntä, kuinka surullinen olet myös hänen ja ennen kaikkea lapsesi puolesta. Ota itse se askel, älä jää enää odottamaan.
Yleensä ottaen en kyllä ymmärrä, miten tuosta kertomastasi tilanteesta äitisi saattoi näin kovasti loukkaantua, ellei sitten pinnan alla ole paljon muuta joka ei ole tässä tullut ilmi. Esim. pitkään jatkuneet huonot välit vävypoikaan, ja tilanne nyt vain kärjistyi sinänsä mitättömästä syystä? Tai muita uusperheessä joskus sanomatta jääneitä kipeitä asioita? Noita pääsette purkamaan vasta, kun puhevälit saadaan palautettua.
Voimia anteeksiantoon!
olet(te)ko itse yrittäneet ottaa uudestaan yhteyttä äitiisi tuon jälkeen? Kieltäytyykö vastaamasta puheluihin? Jospa hän tahollaan nyt märehtii, että olette hänelle väärinkäsityksestä vihaisia eikä uskalla soittaa?
Miten isäsi suhtautuu asiaan?