Kohtelitko ensimmäistä lastasi isompana/pienempänä kuin hän olikaan?
Mä odotin esikoisen ekat kaksi vuotta kiihkeästi, että hän kasvaa, ja kohtelin häntä näin jälkeenpäin katsoen paljon isompana ja reippaampana kuin hän oli. En tehnyt tätä tietoisesti, mulla vaan oli jotenkin epärealistisest odotukset siitä, kuinka nopeasti lapset kasvavat, ja kesti hetken tajuta, kuinka riippuvaisia ja pikkuisia lapset ovat vielä pitkään vauvavaiheen jälkeenkin. Nyt vasta toisen kohdalla tajuaa, kuinka pieni esikoinenkin on ollut, vaikka olen nähnyt hänet jo isona poikana. Onkohan tämä yleinenkin esikoisäitien "virhearviointi" lapsen kohdalla?
Kommentit (7)
En tiedä, miksi sitä vain odottaa josisain asioissa niin pajlon enemmän kuin mihin lapsi oikeasti pystyy ja toisissa sitten taas paapoo kuin pikkulasta...
Usein tosin tulee oikein mieleen, että esikoinen oli niiin iso poika kuopuksen syntyessä ja kuopus sitten saman ikäisenä ihan vauva. Edelleen sen esikoisen pitää ymmärtää pikkuveljensä temppuilua koska hänhän on jo iso. En varmaan vaadi samaa tältä perheemme ikuiselta vauvalta.
Toisaalta saatoin esikoista syöttää vielä kun hän oli 3 v. Kuopuksen kohdalla se ei olisi tullut mieleenkään. Samoin vaatteiden pukeminen ja lelujen kerääminen on vaadittu kuopukselta paljon nuorempana.
Lapset ovat myös taidoiltaan olleet erilaisia. Kuopus on oppinut jotkut hommat aiemmin kuin esikoinen ja toisin päin.
Vielä kouluiässäkin yllätyn...siitä, miten paljon pitää auttaa, muistuttaa, tehdä valmiiksi, muistuttaa jne. Silti voi olla, että on koulussa liian ohkaisissa vaatteissa, tärkeä kirja jää kouluun, myöhästyy koulusta tms.
Kellonajat käydään läpi moneen kertaan ja silti ei niitä opi tai ei muista katsoa kelloa.
Muistan itseni paljon vastuullisempana koululaisena jo ekalla.
Kuopus hämmästyttää monessa, sillä on vielä neljä ja osaa melkein lukea tai lukeekin jo monia sanoja. Hän taas on fyysisesti paljon varovaisempi ja oppi vasta nyt ajamaan pyörällä ilman appareita (isoveli yli vuoden aiemmin).
Kyllä ne vaan haluaa olla pieniä mahdollisimman pitkään...on se hyväkin, sillä lapsuus on nykyään pelottavan lyhyt.
Hän onkin kyllä tietyissä asioissa ollut paljon ikätasoaan ylempänä. Oppi lukemaan hyvä kun ehti 3 täyttää. Silloin katselin ihmeissään kun muitten lapset eivät osanneetkaan samanikäisinä :)
Jotenkin kyllä odotin/odotan vieläkin enemmän kuin tältä kakkoselta.
En kuitenkaan sanoisi että kohtelisin toista pienempänä kuin onkaan. Esikoiseen vaan kohdistuu suorituspaineet :)) Onneksi tämän nyt toisen myötä tiedostan.
Kyllä minäkin kohtelin esikoista isompana kuin oikeasti oli. Mulla kesti jonkun aikaa älytä, että lapsi on LAPSI eikä tietämätön, pienikokoinen aikuinen. Siis että lapsi ajattelee ja toimii toisin kuin isommat. Että ei se mene niin, että minä vain kerron sille kaikki jutut tästä elämästä ja sitten se tekee kuten kuuluu. Ja ap:lle lohdutukseksi (vai oliko se joku muu) olen kuullut varsin usean äidin tilittävän, että esikoiselta on tullut vaadittua sitä ja tätä kovin pienenä, kun jotenkin luuli lasta isommaksi.
mies pakottaa hieman hellittämään
lapsi on kohta 9
aikuiselle ja pidin häntä jo järkevänä olentona ihan alusta saakka. Nyt huomaan kuopuksen kohdalla, että häntä pidetään meidän perheen vauvana vielä ekaluokkalaisenakin :-)
toisissa asioissa isompana ja toisissa pienempänä kuin onkaan. En tosin menisi vannomaan, ettei samaa ongelmaa ole myös nuorempien lasten kohdalla. En tiedä, miksi sitä vain odottaa josisain asioissa niin pajlon enemmän kuin mihin lapsi oikeasti pystyy ja toisissa sitten taas paapoo kuin pikkulasta...